Otsikko on kansanperintönä kulkeva viisaus. Aina kun ostat jotain, kulutusverojen lisäksi ketjussa maksetaan työn veroja. Ne luovat nousupainetta työvoimavaltaisten palveluiden hintoihin, joista helpostikin noin puolet menee eri vaiheessa veroihin ja veronluonteisiin maksuihin.
Itselle tehty työ taas on luonnollisesti verotonta, mikä tekee siitä kilpailukykyistä, vaikka peukalo olisikin keskellä kämmentä.
Jotta palveluiden osto ammattilaisilta ei kävisi kohtuuttoman kalliiksi, verokiilaa huojennetaan kohdennetusti mm. kotitalousvähennyksellä ja 25-prosenttisesti verovapautetulla lounasedulla. Työpäiväkohtaisen lounasedun yläraja nousi tälle vuodelle korkean inflaation takia jo 13,50 euroon. Se herätti kysymyksen, miksi tällaisia ”keskiluokan etuja” on olemassa.
Otetaan esimerkiksi kuvitteellinen, suunnilleen keskituloinen Atso, neljä tonnia kuukaudessa ansaitseva palkansaaja, jolla ei ole lounasetua. Vaihtoehtoina on, että Atso ostaa 13,50 euron lounaan ravintolassa tai valmistaa itse lounasannoksensa.
Ruuanlaitto vie aikansa, mutta Atso on valmis lyhentämään työpäiväänsä. Hän laskee, että kotikeittiön pääasiassa hernekeitosta koostuvalla ruokavaliolla lounaan raaka-aineisiin menisi keskimäärin 3,50 e työpäivässä, jolloin säästöä syntyisi 10 euroa ravintolaruokaan verrattuna.
Kymmenen euron säästöllä hän voisi leikata bruttopalkkaansa 19,50 eurolla, koska keskituloisen marginaaliverolla (48,8 %) verot alenisivat 9,50 euroa. 19,50 euron bruttopalkka vastaisi Atson kuukausipalkalla noin 45 minuutin päivittäistä työajan lyhennystä, jonka voisi käyttää ruuan valmistukseen. Tällöin vaikutus hänen talouteensa olisi sama kuin ravintolalounaalla.
Julkisen sektorin tuloihin vaikutus olisi kuitenkin ikävämpi, jos ketään ei palkattaisi korvaamaan työpanoksen pienenemistä. Atson 9,50 euron verosäästön lisäksi hänen työnantajansa maksaisi veronluonteisia työnantajamaksuja 4 euroa vähemmän ja lounaasta menisi alvia 1,2 euroa vähemmän. 10 euron nettopalkan lasku vähentäisi veroja ja veronluonteisia maksuja siten yhteensä 15 eurolla.
Tämä 60 prosentin marginaaliverokiila kertoo työn raskaasta verotaakasta, joka osaltaan leikkaa ravintola-alan kysyntää. Sitä kautta myös alan työntekijöiden ja omistajien tulot ja verot vähenevät.
Toki koko talouden tasolla sitä paikkaa säilykehernarin kasvanut kysyntä. Ja jos tosielämässä 45 minuutin työajan päivittäinen lyhennys ei ole todennäköisin lopputulos, myös säästyneitä rahoja voitaisiin käyttää verolliseen toimintaan.
Toisaalta niiden ansiosta esimerkiksi osan lomarahoistaan voisi vaihtaa vapaapäiviksi.
Lounasetu on pieni kohdennettu lievennys ongelmaan, jossa korkea työn verotus muovaa näin talouden rakenteita. Verotuksen takia ostetaan vähemmän palveluita, joissa vaihtoehtona on itse tekeminen.
Samoin korkea työn verokiila ohjaa kuluttamaan suomalaiseen työhön perustuvien tuotteiden ja palvelujen sijaan kevyemmän verotuksen maan tuontia sekä tuotteita, joissa työvoimakulujen merkitys on muutoin pienempi.
Hollannissa veroja perittiin aikanaan talon julkisivun leveyden mukaan, mikä ohjasi rakentamaan kapeita taloja. Kun työtä ja henkisen pääoman käyttöä verotetaan paikoitellen Suomessa hyvin raskaasti, vaikuttaa se kansantalouteen, vaikkei se erotu yhtä selvästi katukuvassa kuin pittoreskit talot yhä Amsterdamissa. Korkeat veroasteet muokkaavat silti salakavalasti mm. työn tuottavuuden kehitystä ja talouden palveluvaltaistumista.
Mikael Kirkko-Jaakkola
Kommentoi