Talous nousi yhdeksi pääteemaksi eduskuntavaaleissa. Velka- ja verokeskustelun lisäksi keskiluokan taloudellisen tilanteen heikkeneminen kustannuskriisin seurauksena lienee vaikuttanut äänestämiseen.
Kaikkein pienituloisimpien eli opiskelijoiden, työttömien ja työmarkkinoiden ulkopuolella olevien asemaa priorisoineet hallituspuolueet, vihreät ja vasemmistoliitto, kärsivät tappion.
Sen sijaan kokoomus, perussuomalaiset ja SDP saattoivat hyötyä äänien siirtymisestä juuri keskiluokkaisessa työssäkäyvässä väestössä.
Työllään elävän väestön suhteellinen asema on heikentynyt hintatason noustessa, kun palkkakehitys on jäänyt jälkeen indeksisidonnaisten tulojen kehityksestä.
Reaalipalkat ja palkansaajan ostovoima ovat romahtaneet ennätyksellisesti inflaation kiihdyttyä. Toisin kuin hintaindekseihin sidottujen etuuksien, palkan ostovoimaa ei olla kuromassa entiselleen näillä näkymin useampaan vuoteen.
Moni aiemmin palkallaan toimeen tullut pieni- ja keskipalkkainen on kokenut uudenlaisia haasteita hintojen ja korkojen noustua. Laajempi keskiluokkainen palkansaajajoukko on joutunut vähintäänkin tinkimään elintasostaan.
Hallituksen tukitoimet toki kohdistuivat satunnaisesti myös työssäkäyviin. Ylimääräinen lapsilisä auttoi lapsiperheitä ja sähkötuet monia sähkölämmittäjiä. Asuntovelkaisessa ja kaukolämmitteisessä kodissa rahanmeno sen sijaan vain kiihtyi, mitä lähemmäksi vaaleja mentiin.
Mutta mitä vaalien jälkeen tapahtuu työssäkäyvän keskiluokan kustannuksille ja veroille?
Vaaleissa mitkään eduskuntapuolueet eivät esittäneet verotukseen huomattavia nettomääräisiä kevennyksiä. Huoli ikääntyvän Suomen palveluista ja puolustus- ja turvallisuusmenojen rahoituksesta tuntuu olevan laajasti jaettu.
Verotuksen osalta vaaleissa äänestettiin silti perinteisen vasemmisto‒oikeisto-jaon mukaan: oikeistopuolueet paikkaisivat julkistaloutta ennemmin menoleikkauksilla kuin veronkorotuksilla, vasemmistopuolueet painottaisivat enemmän veronkorotuksia.
Vaikka vaalituloksen ja vaaliohjelmien perusteella verotukseen ei ole ennakoitavissa kovin suurta mullistusta, neljän vuoden vaalikausi on nykymaailmassa pitkä aika. Päättyneelläkin vaalikaudella korona ja Ukrainan sota saivat poikkeamaan hallitusohjelmasta.
Mieleen palaavat myös vuoden 2011 vaalit, joissa puolueiden tavoitteet ansiotuloverotukseen vaikuttivat melko samanlaisilta kuin nyt: kevennystä esitettiin kummallakin kertaa ainakin kokoomuksesta, kiristystä ei mistään puolueesta.
Mutta toisin kuin nyt, arvonlisäveroprosentteja ehdotti korotettavaksi tuolloin useampikin puolue, nyt ei mikään. Vuoden 2013 alusta kaikkia alv-kantoja korotettiinkin.
Vaikka mikään puolue ei halunnut kiristää palkkaverotusta, veronkiristys kuitenkin toteutui, kun hallituspuolueet päättivät kesken vaalikauden kiristää tuloverotusta luopumalla verotuksen ansiotasotarkistuksista.
Lisäksi sosiaalivakuutusmaksut nousivat ja palkansaajan veroprosentit kiristyivät selvästi huolimatta hallitusohjelmasta, jonka mukaan: ”Työn verotus ei vaalikauden aikana kiristy”.
Kun nytkään yksikään puolue ei halua kiristää työn verotusta vaan ennemmin keventää, tahdon toteutuminen vaatii ainakin yhtä vahvaa sitoutumista kuin menneellä vaalikaudella yrittäjien veronkiristysten poissulkeminen. Ja vielä parempi olisi, jos palkan romahtanutta ostovoimaa voitaisiin tukea jättämällä suurempi osuus palkasta työtätekevien omaan käyttöön.
Mikael Kirkko-Jaakkola
Kommentoi