Valtionvelka on kansalaisten keskuudessa ehkä suosituin julkisen talouden tilasto. Suosioon lienee vaikuttanut yhdysvaltalainen kiinteistömoguli, joka halusi 80-luvun lopulla kiinnittää huomiota liittovaltion kasvavaan velkaan asentamalla kiinteistönsä seinään velkakellon.
Vaikka ajatus näytöstä, jossa juoksevat luvut valtionvelan nimellismäärästä, kuulostaa absurdilta, näitä velkakelloja on sittemmin nähty ympäri maailmaa. Myös meillä Suomessa.
124 833 007 278,32 euroa oli velkakellon luku viime vuoden viimeisimpänä päivänä Suomen Valtiokonttorin tilaston mukaan. Iso luku. Kieltämättä. Mutta voiko siitä päätellä jotain? Eipä juuri.
Mittakaavaa voi hakea Suomessa vuoden 2019 aikana tuotettujen tavaroiden ja palveluiden arvosta, noin 240 561 000 000 euroa, tai valtion budjetin tuloista, 53 266 224 781 euroa. Nämä luvut kuvaavat kuitenkin vain yhtä vuotta. Velka taasen on muodostunut useampien vuosien saatossa. Sitä pitäisi pikemmin verrata varallisuuteen.
Valtionhallinnolla on varallisuutta monenmoista, mutta rahoitusvarallisuuden (talletukset, osakkeet ym.) määrä oli syyskuun lopussa Tilastokeskuksen mukaan noin 91 850 000 000 euroa. Valtio ei siis pystyisi kuittaamaan valtionvelkaa myymällä kaikkia omistuksiaan pois pörssiyhtiöistä ja tyhjentämällä kassaansa. On toki hyvä muistaa, että noin neljäsosassa valtionvelasta velkojana on Suomen Pankki.
Ja ylipäätään, miksi valtion olisi syytä päästä velasta eroon? Onko velkarasitus noussut?
Velkamäärä on kasvanut nimellisesti ja nyt koronan aikana myös kansantalouden tuotantoon suhteutettuna. 1990-luvun lamasta monelle on jäänyt velkapeikkoja, joten voimme verrata tilannetta aikaan ennen sitä. Laman kynnyksellä vuonna 1990 valtionvelka oli nimellisesti 9 593 208 036 euroa ja vain noin 10 prosenttia suhteutettuna bkt:hen. Nykypäivänä tällaisia velkalukuja ei ole juuri missään maailmalla.
Velkamäärä ei kuitenkaan kerro siitä, paljonko velka käytännössä rasittaa valtiontaloutta. Vuonna 1990 valtionvelan korkokulut olivat nimellisesti noin 790 miljoonaa euroa. Nyt yli 30 vuotta myöhemmin budjetissa korkokulujen ennustetaan olevan noin 760 miljoonaa euroa vuonna 2021. Siis korkomenot ovat nimellisestikin pienemmät kuin ennen 90-luvun lamaa, vaikka velka on 13 kertaa suurempi!
Suhteessa valtion budjetin tuloihin valtionvelan korkokulut vievät alle puolet siitä, mitä ennen 90-luvun lamaa. Tämä kertoo paljon enemmän velkarasituksen kehityksestä kuin muutokset valtionvelan määrässä. Ja sanoma on myös aika lailla päinvastainen.
Vaikka koronan takia velkaa on otettu mittavasti, velka rasittaa valtiontaloutta tällä hetkellä ennätyksellisen vähän. Jos kansantalous kasvaa ja korkotaso pysyy nollassa, velkaantuminen ei olekaan ongelma. Toki ainakin pankkiekonomisti varoittaisi, että ennen pitkää korot kuitenkin nousevat.
Mielestäni on kuitenkin ennenaikaista nähdä koronakriisin johtavan mihinkään välttämättömiin kipupaketteihin. Se ei toki tarkoita, että velkaa kannattaa ottaa mihin tahansa tarkoitukseen.
Matalien velanhoitokulujen takia investoinnit tulevaisuuteen tulisi kuitenkin nähdä entistä kannattavimpina. Enkä nyt tarkoita siltarumpuja ja rakennusurakoita, vaan esimerkiksi investointeja koronasta kärsineiden nuorten hyvinvointiin ja työllisyyteen.
Ja ehkäpä myös rohkeita veroratkaisuja, jotka tukisivat palkansaajia teknologisoituvassa maailmassa yhä haastavampiin tehtäviin.
Mikael Kirkko-Jaakkola
Kommentoi