Kirjoitin syksyllä kolumnissani, miten pääministeri Orpon uusi oikeistohallitus ei kiristä verotusta kokonaistasolla, kun kevennyksiä ja kiristyksiä luvattiin hallitusohjelmassa suunnilleen samassa mitassa.
Kirjoitukseni vanheni kevään kehysriihessä, kuten hallitusohjelmakin. Hallitus päätti nimittäin uusista miljardiluokan veronkiristyksistä, joista merkittävin koskee arvonlisäveroa.
Kun hallitusohjelman perusteella näytti siltä, että uuden ja edeltävän hallituksen veropolitiikan mitoitus eroaa luonnollisen oikeisto–vasemmisto-jaon mukaan, kävikin niin, että oikeistohallitus kiristää verotusta selvästi enemmän kuin Rinteen/Marinin vasemmistohallitus.
Verotusta suurempana ongelmana oikeistohallitus pitänee julkisen talouden velkaantumista. Ja kun hallituksella on käsissään valtion budjetti, näkee se joka paikassa vain veronkorotuksia ja menoleikkauksia.
Pitkään jatkunut velan kasvu on toki syytä ottaa vakavasti. Sen taustalla on kriisejä kriisien perään, mutta myös perustavanlaatuisia rakenteellisia tekijöitä – keskeisimpinä väestökehitys ja heikko tuottavuuden kasvu.
Ongelma ei ole pelkästään euroista kiinni: jos työikäinen väestö ei kasva ja tuottavuus laahaa, ammattilaisia ei löydy vanhenevan väestön palveluihin. Tätä hallitus ei priorisoinut, vaan tyytyi lähinnä säätämään veroja ja menoja hiipuvan maan resursseja vastaaviksi.
Samoja keinoja käytti noin vuosikymmen sitten sixpack-hallitus, jonka mittavat sopeutustoimet yhdistyivät vaalikauden mittaiseen taantumaan. Ja niin velkataakka vain kasvoi.
Ongelmaa helpottaisi paitsi työikäisen väestön, erityisesti työn tuottavuuden kasvu. Kun Suomessa tuottavuus ei ole kasvanut viidentoista vuoden takaisesta, Yhdysvalloissa se on noussut yli 20 prosenttia ja Ruotsissakin kymmenen.
Yhdysvallat on palveluvaltainen talous, jossa on totuttu vaihtamaan omaa työtä toisten ammattilaisten palveluihin, vaikkapa muiden valmistamaan ravintolaruokaan ja paitojen pesuun. Tämä mahdollistaa korkean tason erikoistumisen, joka on avain innovaatioille ja tuottavuudelle.
Suomessa taas ajatellaan, ettemme rikastu toistemme paitoja pesemällä. Esimerkillisenä pidetään sitä, että pääministerit siivoavat ja rakentavat omaa taloaan. Myös nykyhallitus kannustaa tähän palveluiden omavaraistalouteen leikkaamalla kotitalousvähennystä.
Kansantalouden kannalta kaikki työ on tärkeää paljon puhutusta nettoveronmaksusta riippumatta. Jokainen ruokalähetti, siivooja ja hoivakodin hoitaja on tärkeä ammattilainen tuottavuuden ja hyvinvoinnin ketjussa.
Yhdysvaltojen tavoin Ruotsissa maahanmuutto on ollut reipasta ja väestörakenne siten suotuisampi kuin meillä. Kun Suomessa on panostettu lähinnä koneisiin, laitteisiin ja rakennuksiin, Ruotsissa on luotu paljon myös kiinteään pääomaan perustumatonta arvonlisää, esimerkiksi tekijänoikeuksien ja brändien muodossa.
Teknologian jättiläiset – spotifyt, netflixit ja googlet – osoittavat, ettei jälkiteollisessa maailmassa tuottavuuskasvu tule fyysisestä tuotannosta. Siksi aineetonta pääomaa, eli työntekoa ja ansiotuloja, ei pitäisi verotuksella erityisesti rankaista. Ruotsissa laskettiinkin ansiotulojen ylintä marginaaliveroa viidellä prosenttiyksiköllä vuonna 2020.
Suomessakin uusi hallitus rohkaistui keventämään suurten ansiotulojen veroja nostamalla kahden prosentin solidaarisuusveron tulorajaa. Uskallus loppui kuitenkin lyhyeen, kun heti ensi vuodelle hallitus taas kiristää suurituloisten ansioverotusta.
Mikael Kirkko-Jaakkola
Kommentoi