Blogitekstin aiheen keksiminen oli tällä kertaa vaikeaa. Otsikot huutavat suursodan uhkaa Euroopassa, ja siksi makrotalouden teemat tuntuvat vähäpätöisiltä.
Elämme varautumisen ja varustautumisen aikakautta. Se muovaa vääjäämättä myös talouden ja yrityssektorin rakenteita.
Osallistuin helmikuussa geopolitiikkaa ja taloutta käsittelevään paneelikeskusteluun TechArenassa (ruotsalaisten vastine Slushille). Start-up -yhteisön optimismi tarjosi oivaa vastapainoa sisälläni vellovalle maailmantuskalle, mutta tilannekuva oli Tukholmassakin kiistaton.
Kun paneelikeskustelumme osallistujilta kysyttiin, mikä toimiala on nyt suurimmassa nosteessa, vastaus tuli yhdestä suusta: puolustusteollisuus.
Puolustusteollisuuden vääjäämätön kasvu
EU:n on investoitava puolustukseen jopa 500 miljardia euroa seuraavan vuosikymmenen aikana. Lähivuosina moni suomalainenkin yritys tulee kehittämään joko suoria puolustusteollisuuden ratkaisuja tai niin sanottuja kaksikäyttöratkaisuja, joita voidaan hyödyntää myös siviilikäytössä.
Puolustukseen käytetyt eurot ovat usein pois jostain muualta, eikä tilanne, jossa puolustusbudjetit paisuvat muiden erien kustannuksella tietenkään ole ideaali. Investoinnit puolustukseen luovat kuitenkin nekin talouskasvua ja työpaikkoja, ja puolustusteollisuuden innovaatioita voidaan hyödyntää myös muualla.
Riippumatta siitä, miten Euroopan turvallisuusjärjestys lähivuosina muotoutuu, yksityisillä yrityksillä tulee olemaan tärkeä rooli yhteiskunnan kriittisten toimintojen turvaamisessa – tarvittaessa myös kriisitilanteessa.
Sota-aika muovaa tuotantolinjat uusiksi
Yksityisten yritysten panos on kautta historian ollut ensiarvoisen tärkeä myös sodan ja konfliktien aikakaudella. Sodassa, jos missä, tarvitaan yksityisten yritysten nopeaa kykyä sopeutua muuttuneeseen toimintaympäristöön, kykyä innovoida ja kykyä uskoa parempaan huomiseen.
Tammikuussa 1942, pian Pearl Harborin iskun jälkeen, Yhdysvaltojen presidentti Franklin D. Roosevelt perusti erillisen viraston valvomaan sodanajan tuotantoa. Tarkoituksena oli paitsi lisätä sotatarvikkeiden tuotantoa myös varjella tiettyjen materiaalien kuten metallien käyttöä, jotta niitä riitti asetuotantoon.
Vielä vuonna 1941 Yhdysvalloissa autotehtaat valmistivat 3 miljoonaa autoa. Sittemmin koko sodan aikana linjastoilta valmistui vain 139 uutta autoa. Sen sijaan autotehtaat valmistivat aseita, tankkeja ja lentokoneiden moottoreita.
Lontoon pommitukset toisessa maailmansodassa alkoivat syyskuussa 1940 ja päättyivät toukokuussa 1941. Monet tehtaatkin joutuivat pommitusten kohteeksi, mutta tuotanto pyrittiin palauttamaan mahdollisimman pian. On kerrottu, että joskus työntekijät korjasivat laitteita paikan päällä ilmasireenien vielä soidessa.
Pienen kansan valtteja ovat sisu ja kekseliäisyys
Suomenkin historia voisi näyttää hyvin erilaiselta ilman suksivalmistajien nopeaa reagointikykyä. Puusuksista oli kehittynyt myyntituote jo 1880-luvulla hiihtoharrastuksen yleistyessä. On väitetty, että sittemmin talvisodassa puusuksi jopa pelasti Suomen miehitykseltä.
Suomalaisen kekseliäisyyden sota-ajan kirkkain johtotähti oli tietysti Molotovin cocktail. Vaikka polttopullo oli tunnettu aseena jo Espanjan sisällissodassa, sen maailmankuulun nimen kehitti suomalainen kapteeni Eero Kuittinen.
Suomalaisen myrkkyjuoman reseptiin kuului täytetty viinapullo ja myrskytulitikut. Pulloja tehtiin lopulta massatuotantona Alkon Rajamäen tehtaalla. Koko talvisodan aikana tehdas valmisti 540 000 pulloa.
Ukrainan entinen infrastruktuurista vastaava ministeri Oleksandr Kubrakov kirjoittaa Time-lehdessä, ettei Ukrainan yksityinen sektori ole murtunut sodan paineen alla, päinvastoin. Ukrainalaisyritykset ovat osallistuneet sodan rahoittamiseen, veteraanien kuntoutukseen sekä erilaiseen vapaaehtoistoimintaan.
Urheat eivät lakkaa yrittämästä
Sodan kustannukset ovat aina ennen kaikkea inhimillisiä. Kriisin keskelläkin kuitenkin kannattelevat ihmisen sisäänrakennetut ominaisuudet: toivo, kekseliäisyys ja yritteliäisyys.
Startup-yrittäjältä lainattua rohkeutta ja tulevaisuudenuskoa tarvitaan erityisen paljon silloin, kun todellisuus ympärillä on kaikkea muuta kuin innostunutta pöhinää.
TechArenan pääpuhuja tänä vuonna oli menestynyt yrittäjä, monimiljardööri ja hyväntekijä Richard Branson. Hänen mottonsa kuuluu: ”Urheat eivät ehkä elä ikuisesti, mutta varovaiset eivät elä ollenkaan.”
Siksi pahinta mitä voisimme tässäkin ajassa tehdä, olisi lakata yrittämästä.
Minna Kuusisto
Kommentoi