Mitäs me menestyjät? Me suomalaiset siis. Miten meillä menee? No meillähän menee monella mittarilla aivan loistavasti.
Olemme yksi maailman korkeimmin koulutetuista, innovatiivisimmista ja onnellisimmista kansakunnista. Meidät on keitetty kovissa liemissä, ja yhdessä olemme selviytyneet vakavista – jopa olemassaolomme vaarantavista – uhista. Elämme monenlaisten kriisien maailmassa. Voisiko lähtökohtamme menestykselle olla siis parempi?
Talouden narratiivit muodostavat itseään ruokkivan kehän
Nobel-palkittu ekonomisti Robert J. Shiller on kirjoittanut talouden narratiiveista. Shillerin mukaan suosituilla tarinoilla – sellaisilla, jotka herättävät ihmisissä sekä mielenkiintoa että tunteita – on vaikutusta myös taloudelliseen aktiviteettiin. Nämä tarinat voivat koskea esimerkiksi taloudellisia mahdollisuuksia tai uhkakuvia. Ei liene yllättävää, että tällaisilla tarinoilla on tapana muodostaa itseään ruokkivia positiivisia tai negatiivisia kehiä.
Medialla on tietysti keskeinen rooli talouden narratiivien rakentamisessa. Suomen talouskasvu on jäänyt jälkeen muista Pohjoismaista – tuttu tarina ja ikävä tosiasia.
Toinen tarina, jonka kuulemme usein, on että kotitalouksia kuritetaan korkeilla asuntolainan koroilla. Tosiasia, joka kuitenkin jätetään usein kertomatta, on että korkojen nousun ansiosta kotitalouksia niin ikään piinaava inflaatio on hidastunut.
Mitä muita tarinoita kuulemme toistuvasti? Putinin Venäjä uhkaa Suomea. Tämä on etenkin iltapäivälehtien maalaama uhkakuva, vaikka Suomi on sotilasliitto Naton jäsen ja meillä on vahvat puolustusvoimat. Suomalaiset yritykset ja kotitaloudet verotetaan hengiltä, vaikka hyvinvointivaltiota leikataan.
Suomi uhkaa joutua EU:n tarkkailulistalle. Jälleen yksi uhkakuva ja ikävä tarina. Näitähän riittää.
Suomen talous – menestystarina, jännittävä draama vai puhdas tragedia?
Jos kertoisit tarinan Suomen taloudesta, millainen se olisi? Tuskin ainakaan hulvaton komedia. Ehkä ennemmin yllättäviä käänteitä sisältävä draama? Vaiko puhdas tragedia?
Ei, Suomi on edelleen menestystarina. Suomen itsenäistyessä vuonna 1917 keskivertosuomalaisen elintaso (bruttokansantuote asukasta kohden -mittarilla) oli vain kolmasosa keskivertobritin elintasosta. Tuoreimpien lukujen valossa suomalaisten elintaso on brittejä korkeampi.
Vain muutamassa sukupolvessa ohitimme elintasossa kansakunnan, joka yhä pitää kotimaataan johtavana suurvaltana. Ja nyt joku jo miettii, että tämä kehitys kertoo kyllä enemmän Iso-Britannian epäonnistumisista kuin Suomen onnistumisista, mutta se olisi taas negatiivinen narratiivi. Ei keskitytä nyt niihin.
Suomi on paitsi mitatusti maailman onnellisin kansa, myös maailman kuudenneksi innovatiivisin maa. Euroopan maista edellä ovat vain Sveitsi, Ruotsi ja se samainen Iso-Britannia. Vihreä siirtymä ja neljäs teknologinen vallankumous ovat Suomelle valtavia mahdollisuuksia.
Vuoden 2023 jälkipuoliskolla Suomessa toimivat yritykset saivat EU-alueen edullisinta sähköä, josta valtaosa on vieläpä uusiutuvaa. Kyseessä on merkittävä kilpailuvaltti, jonka esimerkiksi Suomeen palvelinkeskuksia rakentavat kansainväliset teknologiayhtiöt ovat varmasti huomanneet.
Miksi Suomi putosi peesistä, ja miksi emme saa muita kiinni?
Ehkä Suomen vakavin systeeminen ongelma onkin negatiivisten tarinoiden aiheuttama tulevaisuudenuskon puute. Kuuluisa kehitystaloustieteilijä Paul Collier käsittelee tuoreimmassa teoksessaan “Left Behind” maita ja alueita, jotka syystä tai toisesta ovat jääneet taloudellisessa kehityksessä jälkeen verrokeistaan.
Collier yhdistelee oppeja käyttäytymisen taloustieteestä, sosiaalipsykologiasta ja moraalifilosofiasta selittäessään, miksi peesistä putoaminen tapahtuu lopulta niin helposti. Ja erityisesti – miksi kiinni kurominen on niin vaikeaa.
Ensimmäisessä vaiheessa verrokeista jälkeen jääminen johtaa syyttelypeliin. Kansalaiset syyttävät poliitikkoja. Vasemmisto syyttää oikeistoa ja oikeisto vasemmistoa.
Seuraavassa vaiheessa kaikki syyttävät myös itseään. Miten meistä tuli näin huonoja? Epätoivo synnyttää vihaa, viha ruokkii populismia ja populistit – joita on kaikissa puolueissa – tarjoavat näennäisen helppoja ratkaisuja, joilla ei ratkaista juurisyitä. Vähitellen dialogi ja yhteistyö kuolevat, ja kansallinen itsetunto romahtaa.
Kuulostaako tutulta? Kaiken kruununa ne olympialaisetkin, joista Suomi ei saanut yhtään mitalia. Toista se oli Paavo Nurmen aikaan. Mutta menneisyyteen haikailemalla ei ratkaista ongelmia tässä ja nyt – eikä myöskään nousta tulevaisuuden voittajiksi.
Miten nousemme takaisin mitalisijoille?
Negatiivisia narratiiveja on Suomessa kuultu riittävästi. Suomi on edelleen kansainvälisesti ihailtu ja vertaistaan hakeva menestystarina, ja meillä on kaikki mahdollisuudet onnistua myös tulevaisuudessa. Ongelmia ei voi lakaista maton alle, mutta voimme vahvistaa tulevaisuudenuskoa kertomalla myös positiivisia tarinoita.
Yksi vahvuuksistamme on edelleen kansakuntamme yhtenäisyys. Luotamme instituutioihin, ja luotamme toinen toisiimme. Erimielisyyksistä huolimatta syömme kaikki samaa ruisleipää, hikoilemme säännöllisesti saunan lauteilla ja käymme marjametsässä. Meillä on edelleen enemmän yhteistä kuin erottavaa.
Uskon, että seuraavista olympialaisistakin ropisee taas mitaleja.
Minna Kuusisto
Kommentoi