Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Ranskan presidentti Emmanuel Macron ilmoittivat yllättäen 18. toukokuuta, että he ovat päättäneet 500 miljardin euron avustusmuotoisesta tukipaketista EU-maille koronaviruksen aiheuttaman taantuman lieventämiseksi ja kasvun tukemiseksi. Tähän päälle toukokuun lopussa EU:n komissio lisäsi vielä 250 miljardia euroa, joka olisi lainamuotoinen.
EU:n elpymisrahastosta on noussut vilkas keskustelu. Ratkaisu on vielä auki ja neuvottelut kestänevät vielä pitkäänkin ainakin paketin yksityiskohdista. Samaan aikaan ja tähän liittyen käydään neuvotteluja EU:n rahoituskehityksestä vuosille 2021–2017 eikä sekään ole helppo pala.
Olisi hyvä, jos EU ja kaikki maat pääsivät yli koronaviruksen aiheuttamista kansanterveydellisistä ja taloudellisista ongelmista mahdollisimman pian. Kun lyhytaikainenkin työttömyys muuttuu helposti pitkäaikaiseksi, perusteet elvyttävälle raha- ja finanssipolitiikalle sekä kasvua ja työllisyyttä tukeville rakenteellisille uudistuksille ovat vahvat.
Komission esitystä elpymisrahastosta on arvostelu monesta näkökulmasta.
On epäilty, että sen lainsäädännöllinen pohja ei ole välttämättä sopusoinnussa EU:n perussopimusten kanssa ja mahdollisesti myös Suomen perustuslain kanssa. Koska en ole juristi, en ryhdy tuomariksi tässä asiassa. Komission tulisi kuitenkin aina toimia siten, että sen esitykset ovat turvallisesti sopusoinnussa EU:n perussopimusten kanssa. Jos ei näin ole, komission tulee aloittaa prosessi perussopimusten muuttamiseksi. Muuten menee kansalaisten luottamus komissioon ja muihin EU-toimielimiin ja EU:n toiminnan legitimiteetti kansalaisten silmissä katoaa.
Komissio on esittänyt, että elpymisrahasto rahoitetaan uusilla EU-veroilla, kuten muovi-, digi- ja hiiliverolla. EU-tason verotuksen laajentaminen on vaarallinen tie. Kun pää avataan, riskinä on, että sitä ei saada koskaan suljettua ja suunta on vain ylöspäin. Suomalaisilla veronmaksajilla ei olisi käytännössä enää mitään sanottavaa EU-tason verotukseen.
Kuten Teemu Lehtinenkin kirjoittaa EU-tason vero, valtion keräämät verot, mahdollinen maakuntavero ja kunnallisverot muodostaisivat kokonaisuuden, jota kukaan ei lopulta kontrolloisi. Lopputuloksena olisi todennäköisesti hallitsematon byrokratia eri tasoilla, paljon huonosti perusteltuja julkisia menoja ja viimeiseen pisaraan puristettu veronmaksaja, palkansaaja ja yrittäjä.
Onko komission esitykselle elpymisrahastosta mitään järkeviä ja parempia vaihtoehtoja? Mielestäni on.
Jo huhtikuun alussa EU:ssa hyväksyttiin laaja rahoituspaketti koronaviruksen aiheuttamien taloudellisten ongelmien taklaamiseksi. Paketissa oli kolme osaa. Euroopan investointipankin EIB:n lainanantomahdollisuuksia lisättiin. EU-maat voivat ottaa lainaa terveydenhuoltoon Euroopan vakausmekanismista EVM:stä ilman muita ehtoja talouspolitiikalle.
Lisäksi ns. SURE-ohjelmalla autetaan EU-maita kattamaan kustannukset, joita aiheutuvat työajan lyhentämisjärjestelyistä ja vastaavista kansallisista toimista, joilla yrityksiä autetaan säilyttämään työpaikat. SURE-ohjelma on lainamuotoinen ja kooltaan 100 miljardia euroa.
Edellä mainittujen lisäksi EU:n jäsenmaat ovat itse ottaneet lisää velkaa markkinoilta ja ryhtyneet harjoittamaan hyvin elvyttävää finanssipolitiikkaa. EKP on lisännyt ostojaan velkakirjamarkkinoilla. Tarvittaessa ehdollista rahoitusta on saatavana Kansainvälisestä valuuttarahastosta IMF:stä.
Mihin sitten enää tarvitaan 750 miljardin euron elpymisrahastoa edellä mainittujen lisäksi?
Pohjimmaiset syyt elpymisrahastolle ovat poliittisia ja huoli Italian tilanteesta. Erityisesti ranskalaiset pankit ovat rahoittaneet Italiaa runsaalla kädellä ja näihin luottoihin pelätään liittyvän suuri luottoriski. Tietenkin myös italialaisten pankkien taseissa on paljon Italian valtion velkaa.
On tahoja, jotka haluavat EU:n muodostuvan liittovaltioksi, jolla on oma iso budjetti ja verotusoikeus ja jossa keskushallinnon rooli on suuri. Tähän strategiaan kuuluu, että euroalueen ja/tai EU:n ajautuessa ongelmiin ratkaisuksi esitetään vain tähän poliittiseen ideologiaan sopivia ehdotuksia.
On ollut jo pitkään suuri huoli Italian julkisen velan kestävyydestä. Ennen koronahäiriötä Italian julkinen velka oli noin 135 prosenttia bkt:sta. Italia tietenkin haluaa, että muut EU-maat maksavat osan sen veloista eikä sen tarvitsisi ottaa itse lisää velkaa.
Yhtenä vaihtoehtona on, että Italiassa tehdään julkisen velan uudelleen järjestely pidentämällä velkojen takaisinmaksuaikoja ja/tai leikkaamalla velkoja reippaasti. Italian valtion velkaa hallussa pitävät kärsisivät tästä (aivan oikein).
Jos velkasaneeraus uhkaa pankkijärjestelmän vakautta, pankkeja pitää pääomittaa hakemalla pääomaa markkinoilta ja/tai julkisen sektorin toimesta. Pankkeja voidaan myös fuusioida. Huonoja luottoja myöntäneiden pankkien johdolle tulee osoittaa ovea, ei jakaa bonuksia.
Noin kymmenen vuotta sitten euroalueen veronmaksajat pelastivat Kreikkaa holtittomasti rahoittaneet saksalaiset ja ranskalaiset pankit. Tästä ei ole näköjään opittu juuri mitään ja taas EU:n veronmaksajien pitäisi kaivaa kuvetta ranskalaisten (ja italialaisten) pankkien pelastamiseksi.
Italian tulee itse laittaa verojärjestelmänsä ja harmaa taloutensa kuntoon. Avustusmuotoinen EU-rahoitus todennäköisesti vain pahentaa Italian ongelmia tältä osin. Suomi ja muut EU-maat eivät voi korjata Italian hallintoon ja harmaaseen talouteen liittyviä ongelmia. Kuten Hannu Nummiaro osoittaa, köyhä suomalainen olisi pelastamassa rikasta italialaista.
Jos Italia tarvitsee vielä terveydenhuoltoon apua koronaviruksen vuoksi, tällaista apua pitää antaa sille lisää. Ainakin Saksa on jo aikaisemmin auttanut Italiaa tällä tapaa. Tämä on parasta solidaarisuutta, jonka voimme osoittaa muille maille.
Jos komission elpymisrahasto koetaan leväperäiseksi, sillä on vaikutusta yleiseen veronmaksuhalukkuuteen EU:n jäsenmaissa. Verojen välttely ja kiertäminen koetaan tällöin oikeutetuksi. Tämäkö on se tie, jota tavoittelemme? Kannattaisiko vielä nukkua yön yli ja arvioida huolellisesti, millä tiellä olemme?
Pentti Pikkarainen
Kommentoi