Euroalueen ongelmat reunoilla, ydin voi varsin hyvin

Euroalue on ollut suurissa vaikeuksissa noin vuosikymmenen. Tähän on monia syitä. Keskeisiä ovat euroalueen maiden heterogeenisuus ja se, että päätettäessä mukaan otettavista maista lähentymiskriteereiden tulkinnassa oltiin löperöjä. Harjoitettiin taas sovittujen sääntöjen ”luovaa” tulkintaa.

Monilta ongelmilta olisi vältytty, jos euroalueen kokeilu oli tehty asteittain. Olisi ollut luontevaa ja turvallista aloittaa euroalue pienellä ydinjoukolla, johon kuuluvat Saksa, Ranska, Hollanti, Belgia, Luxembourg ja Itävalta.

Näiden maiden taloudet ovat integroituneet tiivisti toisiinsa. Kun tämä joukko olisi harjoitellut 20 vuotta yhteisen rahan kanssa ja kehittäneet siihen liittyviä instituutioita, kokeilua olisi voitu arvioida kriittisesti ja mahdollisesti avata ovia muillekin.  

Euroalueen ytimen ja reunamaiden talouskehityksen erilaisuus on jatkunut euroaikana.

Oheisessa taulukossa on tunnuslukuja joidenkin euroalueen maiden keskimääräisestä kasvusta (trendikasvusta) ja tuotannon vaihtelusta (logaritmisen) trendin ympärillä. Laskelmat on esitetty tutkielmassa Ossi Itäkare, ”Finland, Eurozone and asymmetric shocks”, pro gradu -tutkielma, Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu, 2020. Laskelmissa on käytetty aineistoa periodilta 1999Q1-2019Q2, joten aineisto ei sisällä koronaviruksen aiheuttamaa häiriötä.

Ydinryhmän trendikasvu on ollut varsin yhtenäistä noin kolmen prosentin tuntumassa vaihteluvälin ollessa 2.3 % (Ranska) - 3.5 % (Belgia). Samoin tuotannon vaihtelu trendin ympärillä on näillä mailla lähellä toisiaan vaihteluvälin ollessa 0.13 (Ranska) - 0.19 (Hollanti, Itävalta).

Etelä-Euroopan maiden kehitys poikkeaa selvästi ydinryhmän kehityksestä. Italian talous ei ole kasvanut, mutta tuotannon vaihtelu on ollut lähellä ydinmaiden vaihtelua. Myöskään Kreikan talous ei ole kasvanut, mutta tuotannon vaihtelu on ollut hyvin suurta.

Espanjan kasvu on ollut ydinmaiden luokkaa, mutta tuotannon vaihtelu on ollut selvästi suurempaa kuin ydinmaissa. Portugalin kasvu on ollut hidasta, mutta vaihtelu suurempaa kuin ydinmaissa.

Irlanti poikkeaa selvästi muista. Sen keskimääräinen kasvu ja tuotannon vaihtelu ovat olleet selvästi suurempaa kuin muilla mailla.

Suomen kasvu on ollut samaa luokkaa kuin ydinmailla, mutta vaihtelu selvästi korkeampaa. Näillä tunnusluvuilla tarkastellen Suomen ja Espanjan kehitys on ollut hyvin samanlaista.

Tarinat talouksien kehityksen takana eroavat tietenkin toisistaan. Matala korkotaso sai aikaan kovan buumin euron ensimmäisellä vuosikymmenellä erityisesti Kreikassa, Espanjassa, Portugalissa ja Irlannissa.

Euroalueen toinen vuosikymmen on ollut kovaa tuskaa Kreikalle, Espanjalle, Portugalille ja Suomelle. Irlanti selvisi syvistä ongelmistaan kohtuullisen nopeasti.

Toki myös ydinryhmän kehityksessä on ollut eroja. Saksalla ja Hollannilla on ollut hyvin suuri vaihtotaseen ylijäämä. Vaihtotaseen ylijäämä heijastaa näiden maiden vahvaa kilpailukykyä, ja aiheuttaa jännitettä sekä Ranskan että ydinmaiden ulkopuolisten maiden suhteen.

Edellä oleva yksinkertainen tarkastelu puoltaa näkemystä, että taloudelliset erot ja jännitteet euroalueen maiden välillä ovat edelleen suuria. Ydinryhmä on kuitenkin kehittynyt kutakuinkin samaa tahtia, mutta euroalueen reunamaiden kehitys on poikennut selvästi ydinryhmän kehityksestä.

Jos EU:lla olisi ollut malttia vaurastua, euroalueen kokeilu olisi ollut viisasta aloittaa rauhassa ydinryhmällä ja edetä varovasti asteittain. Taloudellisessa päätöksenteossa perusteellinen analyysi ja harkita sekä maltti ovat yleensä valttia.

Pentti Pikkarainen