Monet keskuspankit ovat keventäneet rahapolitiikkaa viime aikoina. Keskuspankkien toimien taustalla on erityisesti huolet kasvun hiipumisesta mutta myös siitä, että inflaatio jää keskuspankkien tavoitteita hitaammaksi.
Kevyt rahapolitiikka on näkynyt myös siinä, että joidenkin valtioiden joukkovelkakirjojen tuotot ovat jopa negatiiviset. Rahaa tulee siten takaisin vähemmän kuin mitä on sijoitus.
Suhdannepolitiikan näkökulmasta kevyt rahapolitiikka on ymmärrettävää. Eri asia on, pitääkö jo valmiiksi kevyttä rahapolitiikkaa keventää vielä lisää. Ei välttämättä. Hyvin keveään rahapolitiikkaan liittyy monia ongelmia, joita ei tulisi sivuuttaa vähäisin perustein.
Euroalueella erityisesti saksalaiset ovat valittaneet hyvin matalista pankkien talletuskoroista. Jos esimerkiksi talletuskorko on nolla ja inflaatio yksi prosentti, inflaatio pienentää 10 000 euron talletuksen ostovoimaa vuodessa 100 eurolla. Jos korkotaso ei muutu mutta inflaatio nousee 3 prosenttiin, ostovoiman heikennys on vuodessa 300 euroa. On outoa, että euroalueella lähinnä vain saksalaiset ovat kiukuissaan inflaatioverosta mutta Suomessa asia menee läpi kutakuinkin ilman keskustelua.
Pankkien kannattavuus on yleensä riippuvainen korkotasosta. Mitä matalampi on korkotaso, sitä heikompi on pankkien kannattavuus. Tämä saattaa johtaa siihen, että nollakorkojen maailmassa pankkien kannustimet antaa luottoa heikentyvät. Tällöin matala korkotaso pikemminkin hidastaa talouden elpymistä kuin tukee sitä. Pankit pyrkivät siirtymään toimintoihin, joihin liittyvät riskit pankeille ja niiden asiakkaille voivat olla suurempia kuin perinteisessä pankkitoiminnassa. Tämä ei ole aina tervettä.
Korot asettavat vertailukohdan sille, millaisia tuottoja sijoittajat voivat odottaa saavansa muista kohteista. Jos korkotaso on lähellä nollaa, muista sijoituskohteista saatava tuotto-odotus tulee myös olla kutakuinkin nolla lisättynä muihin sijoituksiin liittyvällä riskillä.
Tällainen tilanne saavutetaan, kun muiden sijoituskohteiden hinnat nousevat tarpeeksi korkealle. Tällöin alastulon vaara kasvaa. Yleensä on hyvin kivuliasta, kun osakkeiden ja kiinteistöjen hinnat laskevat.
Euroalueella EKP on viime vuosina pitänyt valtioiden rahoituksen hinnan vähintään kohtuullisena ja antanut poliittisille päätöksentekijöille aikaa laittaa julkiset taloudet ja talouksien muut rakenteet parempaan kuntoon. Tätä mahdollisuutta ei ole juuri käytetty hyväksi ja on käynyt jopa päinvastoin.
Edellä kuvattuja hyvin keveän rahapolitiikan haittoja voidaan vähentää monin tavoin.
Ensiksikin, keskuspankkien ei pitäisi kiihdyttää inflaatiota ja keventää rahapolitiikkaa sen vuoksi, että inflaatio on ollut jonkin verran asetettuja tavoitteita hitaampaa. Pystymme hyvin elämään sen kanssa, että inflaatio on välillä 0–2 prosenttia.
Toiseksi, keskuspankkien keskeiset ohjauskorot ja siten pankkien tallettajille maksamat korot pitäisi olla reaalisesti vähintään nollan tasolla. Jos inflaatio on yhden prosentin tuntumassa, ohjauskoron ja pankkien talletuskoron tulisi olla vähintään yksi prosentti. Tästä voisi poiketa aivan äärimmäisessä tapauksessa eikä ainakaan tällä hetkellä sellaista ole näkyvissä.
Keskuspankkien tulisi vetäytyä sekä valtioiden että yritysten joukkolainamarkkinoilta. Osakemarkkinoille keskuspankeilla ei pitäisi olla mitään asiaa.
Pentti Pikkarainen
Kommentoi