Taloudellisen kasvun globaali historia voidaan jakaa karkeasti ottaen kahteen jaksoon: hitaan kasvun vaihe noin vuoteen 1820 asti ja sen jälkeinen nopean kasvun vaihe. Kasvun lähteinä vuodesta 1820 lähtien ovat olleet erityisesti pääomakannan kasvu ja panostukset koulutukseen. Myös kansainvälisellä kaupalla ja onnistuneilla institutionaalisilla rakenteilla on ollut keskeinen rooli kasvun moottoreina.
Kasvuun liittyy sekä tasaista menestystä mutta myös monenlaisia häiriöitä ja kriisejä. Kun tarkastelee Suomen talouden kehitystä 1900-luvun alusta lähtien, voidaan erottaa ainakin seitsemän vaikeaa aikaa.
Ensimmäinen maailmansota, sisällissota ja Espanjan tauti 1918–20 näkyvät jyrkkänä pudotuksena kasvu-uralla.
Yhdysvalloista alkanut 1930-luvun suuri taantuma vaikutti myös Suomen kehitykseen, mutta ei niin paljon kuin Yhdysvalloissa. Sen jälkeen kehityksen katkaisi toinen maailmansota.
Toisen maailmansodan jälkeen Suomessa seurasi pisin yhtäjaksoinen vahva kasvukausi. 1970-luvun öljykriisit hiljensivät myönteistä kehitystä jonkin verran, mutta ei kuitenkaan kovin dramaattisesti.
Raju pysähdys tuli 1990-luvun alussa, kun rahoitusmarkkinoiden epäonnistunut vapauttaminen ja löysä finanssipolitiikka loivat talouteen pommin, joka räjähti käsiin. Palkat ja varallisuusesineiden hinnat nousivat hurjasti, kun hirttäydyttiin vahvaan markkaan.
Siitä toivuttua kehitys oli pitkään suotuisaa, kunnes vuonna 2008 alkanut globaali finanssikriisi, vuonna 2010 alkanut euroalueen kriisi ja kutakuinkin samaan aikaan tapahtuneet lähinnä Suomea koskeneet isot häiriöt (Nokian kännykkätuotannon romahdus, paperin kysynnän hiipuminen, Venäjää koskevat sanktiot ja vastasanktiot) syöksivät Suomen pitkäaikaiseen taantumaan. Siitä taloutemme ei ole vieläkään palautunut.
Ennen koronahäiriön alkamista nuppi oli noussut samalle tasolle kuin vuonna 2008. Samalla ajanjaksolla (2008–19) Ruotsin talous on kasvanut noin 20 prosenttia. Bkt asukasta kohti kasvoi Ruotsissa noin 10 prosenttia mutta supistui Suomessa noin kaksi prosenttia.
Koronahäiriö on niin monimutkainen ilmiö, että kukaan ei pysty varmuudella ennustamaan sen kulkua ja vaikutuksia kansanterveyteen ja talouteen. Voi vain toivoa, että edessä ei ole Suomessa toinen menetetty vuosikymmen.
Pääministeri Urho Kekkonen kirjoitti vuonna 1952 kuuluisan talouspoliittisen kirjan ”Onko maallamme malttia vaurastua?” (Otava). Siinä Kekkonen hahmotti ohjelmaa Suomen teollistamiseksi, jossa valtiolla oli keskeinen rooli. Kekkosen ajatuksilla olikin suuri vaikutus Suomen kasvumalliin jopa 1980-luvun puoliväliin asti.
Kekkosen kirjan otsikko viittaa siihen, että taloudellinen menestys edellyttää pitkäjänteistä ja taitavaa luovimista maailmantalouden tuiskeissa. Tuuristakin on apua, mutta sen varaan ei voi luottaa.
Mitähän Kekkonen olisi tuumannut 1990-luvun alun lamasta ja Suomen heikosta kehityksestä vuodesta 2008 lähtien finanssikriisin ja euroalueen kriisin jälkeen? Taitaisi UKK todeta, että Suomella ei ole ollut malttia ja taitoa vaurastua. Yksi taloustieteen Nobel-palkinto on laiha lohtu siinä, mitä oma osaamaton toiminta on saanut aikaan.
Koronahäiriön edessä Kekkonenkin olisi voinut mennä hiljaiseksi ja olla kohtuullisen tyytyväinen sen hoitamiseen ainakin häiriön alkuvaiheessa, mutta ollut ihmeissään EU-tason esityksistä, joita ovat tehneet Merkel, Macron ja komissio. Samanlaisia huolia taitaa olla tasavallan presidentti Sauli Niinistöllä.
Pentti Pikkarainen
Kommentoi