Raha puhuu, sanotaan. Tänä kesänä on puhuttu erityisen paljon rasismista – myös elinkeinoelämän suulla. Yrityskenttä on ollut toistuvasti huolissaan, miten rasismi heikentää Suomen maakuvaa, yritysten vientimahdollisuuksia, ja Suomen houkuttelevuutta investointikohteena ja asuinmaana.
Esimerkiksi Nokian toimitusjohtaja Pekka Lundmark otti kantaa jo heinäkuussa todeten, että ”Suomen maineen kannalta on äärimmäisen tärkeätä, että teemme kaikille selväksi, että Suomi on avoin yhteiskunta, jossa minkäänlaista rasismia ei suvaita.” Elinkeinoelämän keskusliittoa myöten on lausuttu ja muistutettu hallitusta, että rasismi vaarantaa hyvinvointiyhteiskunnan.
Joissain yritysjohtajien puheenvuoroissa on toisaalta annettu ymmärtää, että pitkään jatkuva rasismikeskustelu on ongelma, koska se synnyttää mielikuvan Suomen rasistisuudesta. Nyt tarkkana: ongelma ei ole keskustelu ja sen synnyttämä mielikuva, vaan se että Suomessa on rasismia.
Me tutkijat olemme puhuneet rasismiongelmasta jo vuosia, mutta ihmisoikeuksilla ja hyvinvointieroilla ei ole ollut samanlaista painoarvoa kuin rahalla. Talouden kieli on hallinnut myös maahanmuuttopuhetta.
TERVETULOA PARANTAMAAN SUOMEN KILPAILUKYKYÄ
Työperusteinen maahanmuutto on Suomen talouskasvun ja palvelujen turvaamisen kannalta erittäin tärkeää, todetaan hallitusohjelmassa. Osana maahanmuuttopolitiikkaansa hallitus haluaa muun muassa suunnata kansainvälisten osaajien rekrytointia erityisesti neljästä kohdemaasta: Intiasta, Filippiineiltä, Brasiliasta ja Vietnamista.
Helsingin yliopiston professori Suvi Keskinen toteaa artikkelissaan (2016), että talous ja tarve vähentää julkisia menoja hallitsevat tapaa, jolla maahanmuutosta ja kotoutumisesta keskustellaan. Tässä kehyksessä maahanmuutto on haluttua ja onnistunutta vain, jos se parantaa Suomen kilpailukykyä.
Mutta maahanmuuttajat eivät ole vain työvoimareservi ja välinearvo, jolla korjataan huoltosuhteemme ja kestävyysvajeemme. Se oli saksalainen 1960-luvun ajattelutapa, jossa valtiot sopivat keskenään työvoiman siirrosta maasta toiseen, totesi TEM:n Kotoutumisen osaamiskeskuksen johtava asiantuntija Minna Säävälä Turun Sanomien haastattelussa jo 15 vuotta sitten.
Oikeastaan rajanveto työperusteisen ja ei-työperusteisen maahanmuuton välillä ei vastaa todellisuutta. Toisaalta maahanmuuton syy vaikuttaa siihen, millaisessa asemassa ihminen on Suomessa.
RAHALLA NOPEAMMIN PYSYVÄ OLESKELULUPA
Työn perässä muuttavien työllisyysaste ja tulotaso ovat ymmärrettävistä syistä keskimäärin paremmat kuin pakkomuuton kokeneilla. Jatkossa raha tulee ratkaisemaan myös oleskelulupakysymyksiä ja asettamaan maahan muuttaneet tulojensa perusteella eriarvoiseen asemaan.
Oleskelulupaehtoja tiukennetaan hallitusohjelmassa siten, että pysyvää oleskelulupaa voi jatkossa hakea kuuden vuoden asumisajan perusteella, nykyisen neljän vuoden sijaan. Yli 40 000 euroa vuodessa tienaava voi kuitenkin saada pysyvän oleskeluluvan kaksi vuotta muita nopeammin. Tuloraja on selvästi enemmän kuin suomalaisten keskimääräinen vuositulo.
Myös perheenyhdistämiseen vaaditut tulorajat ovat niin korkeat, että moni maahan muuttanut joutuu elämään erossa perheestään, vaikka hänellä olisi Suomessa työpaikka. Hallitusohjelmassa todetaan, että tulorajoja ei ainakaan lasketa. Oikeus perhe-elämään on kuitenkin yksi ihmisoikeuksista, jotka on määritelty YK:n ihmisoikeusjulistuksessa. Ihmisoikeudet kuuluvat jokaiselle ihmiselle – varallisuudesta ja syntymämaasta riippumatta.
HYÖTYPUHE HANKALOITTAA ONGELMISTA PUHUMISTA
Maahanmuuttokeskustelun omistajuutta ovat pitäneet maahanmuuttovastaiset tahot. Suomen avoimuutta ja kansainvälisyyttä on puolustettu talouden kielellä ja toteamalla, että maahanmuutto hyödyttää Suomea. Hyötypuhe on johtanut siihen, että maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista on hankala puhua.
Vaikeuksista on vaiettu ajatellen, että on parempi olla hiljaa kuin ruokkia rasistisia keskusteluja ja asenteita. Lopputuloksena keskustelu vähemmistöyhteisöjen ongelmista on jätetty vähemmistöille ja rasistista ideologiaa ajaville.
Maahanmuutosta pitää nyt puhua muustakin kuin taloudellisen hyödyn ja haitan näkökulmasta. Taistelussa siitä, kenellä on oikeus hyvinvointivaltion palveluihin ja etuuksiin, on itse asiassa kyse kansallisesta identiteetistä ja kuulumisen määritelmistä, avaa Keskinen. Tutkija Pasi Saukkonen on vedonnut, että yhteistä käsitystämme suomalaisuudesta on uudistettava sellaiseksi, että kaikki Suomessa asuvat voivat tunnistaa siitä itsensä. Tämän uudistuksen arvoa ei mitata rahassa.
Shadia Rask
Kommentoi