Ystäväni mummalla oli tapana pitää tarkkaa kirjaa tuloistaan ja menoistaan. Tätä varten hänellä oli käytössään vihko, jota hän välillä tutkaili lepotuolillaan istuen.
Kerran muistaisin mumman sanoneen, että hän jopa saattoi soittaa laskuja lähettävien tahojen perään, mikäli valkoisia kirjekuoria ei jo alkanut kuulua.
Oma toimintapani on erilainen. En ole kovin hyvin kartalla siitä, kuinka paljon rahaa kulutan kuukaudessa. Olen kyllä luonteeltani säästäväinen enkä kovin usein sorru heräteostoksiin – mutta silti esimerkiksi verkkopankissa käynti ahdistaa. Mitä jos tilillä näkyisikin jokin hirveä notkahdus? Entä jos säästöt yhtäkkiä hupenisivatkin?
Työterveyspsykologian erikoispsykologi Maarit Lassander kuvailee kirjassaan Rahaviisaus Irina-nimistä esimerkkihenkilöä, jonka kokemukset laskujen maksamisesta kuulostavat paikoin tutuilta:
”Irina tuntee usein olonsa epämukavaksi ja ahdistuneeksi, kun hän joutuu avaamaan verkkopankkinsa ja maksamaan vuokran tai sähkölaskun. Hartiat jännittyvät ja kurkussa on pala. Hän toimii mahdollisimman nopeasti, käyttää usein kännykkää ja suuntaa vain osan huomiostaan tilitietoihin. (--) Kun välttämättömät asiat on hoidettu, Irina kokee helpotusta.”
Lassanderin mukaan Irina on ”oppinut torjumaan epämiellyttäviä stressireaktioita välttämällä niiden aiheuttajaa”.
Samaistun aika voimakkaasti yllä kuvattuihin tuntemuksiin, paitsi että en juuri koskaan maksa laskuja (enkä asuntolainalyhennystä) kännykällä.
Välttelemisajatuksen tunnistan silti. Omassa toiminnassani se näkyy esimerkiksi siten, että verkkopankissa käydessäni en mielelläni tutkaile, mihin kaikkeen rahaa on mennyt ja minä päivänä ostinkaan liian kallista shampoota. Minulle riittää, että pankkitilini saldo näyttää reilusti plussaa. Enempää en oikeastaan halua tietää.
Mistä moinen välttely johtuu? Luulen, että omalla kohdallani kyse on pelosta. Tunteen taustalla lienevät epäsäännölliset tulot, jotka usein ovat osa vapaan kirjailijan arkea. Toisaalta ahdistukseeni ei välttämättä aina ole edes mitään realistista syytä. Olenhan aina huolehtinut siitä, että minulla on puskuria pahan päivän varalle. Onnekkaimmillaan kirjailijan elämään kuuluu myös ilahduttavia apurahakausia, säännöllisiä tai satunnaisia juttupalkkioita tai mahdollisia muita töitä.
Mutta kaiken väliaikaisuus pelottaa.
Maarit Lassander puhuu Rahaviisaus-teoksessaan taloudellisesta hyvinvoinnista, joka hänen mukaansa merkitsee muutakin kuin riittävää tulotasoa. Taloudellisella hyvinvoinnilla voidaan viitata siihen, että ihminen kokee olonsa turvalliseksi ja että hänellä on sisimmässään hallinnan ja riittävyyden tunne.
Tähän olen itse pyrkinyt muun muassa säästämällä – mutta olen kyllä huomanut, ettei mieluisa pankkitilin saldokaan aina takaa turvaa ja mielenrauhaa.
”Jos kuukausitulot vaihtelevat paljon, se vähentää sekä mahdollisuuksia että motivaatiota suunnitella omaa taloutta”, Lassander toteaa kirjassaan.
Törmäsin tuohon tunteeseen erityisesti silloin, kun etsimme puolisoni kanssa ensimmäistä omaa asuntoa. Kesti pitkään, ennen kuin uskalsin ruveta edes harkitsemaan asiaa.
Lassander suosittelee ihmisiä suuntamaan huomion omaan talouteensa säännöllisesti, vaikka vain viisi minuuttia päivässä. Psykologin mielestä on erittäin tärkeää ”nähdä missä mennään”, jotta taloudellista hyvinvointia voisi saavuttaa.
”Kun tulee tietoiseksi omasta suhteestaan rahaan, suhdetta on myös mahdollista muuttaa”.
Lassander muistuttaa, että ihmisen rahasuhde on aina myös kertomus. Tuo monipolvinen tarina alkaa syntyä jo lapsuusvuosista lähtien. Psykologi kehottaakin lukijoita miettimään ensimmäistä omaa rahamuistoaan ja sitä, millainen tunneväritys muistoon kytkeytyy.
Lassander esittää myös lohdullisen keinon oman taloudellisen tilanteen kohtaamiseen. Se on todellisuuden ”radikaali hyväksyminen”.
”Se tarkoittaa sitä, että asiat ovat niin kuin ne ovat. (--) Todellisuus ei ole vihollisesi. Se on lähtökohta, josta joudut ponnistamaan, olipa seuraava askel mikä tahansa.”
Kenties yksi hyvä keino järkevään talousasioiden hoitoon olisi ottaa mallia ystäväni mummasta. Luulen, että hän ei pelännyt laskuja siksi, että hän tiesi tasan tarkkaan, millainen hänen rahatilanteensa oli.
Taina Latvala
Kommentoi