Mieheni kysyi minulta taannoin, aionko minäkin pitää kesäloman. Hän lomailee heinäkuussa, ja tajusin, että en ollut taaskaan tehnyt kunnollista suunnitelmaa omien töitteni ja lomailun osalta. Olin kyllä ajatellut, että viettäisin mieheni ja lapsemme kanssa niin paljon aikaa kuin mahdollista lomien aikaan – ja samalla olin aikonut sopivina hetkinä myös kirjoittaa.
Joihinkin kirjoitushommiini liittyy selvä deadline, joihinkin ei vielä. Kesällä haluaisin edistää pariakin käsikirjoitusta, joiden maailmaan on aina kiehtovaa astua. Olen myös saanut romaania varten apurahan, joten senkin vuoksi minun täytyy saada tekstiä aikaan.
Tarpeeni kirjoittaa ei kuitenkaan kumpua pelkästään ulkoisista vaikuttimista. Minulla on sisäsyntyinen tarve kirjoittaa, se sama salamyhkäinen kipinä, joka sai minut jo lapsena tarttumaan kynään ja muistikirjaan. Kanadalaisen L.M. Montgomeryn rakastetussa Runotyttö-romaanisarjassa puhutaan leimahduksesta, joka ymmärtääkseni kuvastaa juuri inspiraation syntymisen tunnetta. (Sarjan aloittaa Pieni runotyttö, jonka luin lapsena I.K. Inhan suomentamana).
Bongasin hiljattain sosiaalisesta mediasta tietokirjailija ja kirjallisuudentutkija Sanna Nyqvistin ihastuttavan teoksen Rannalla: Miten kirjailijat löysivät meren (2024). Siinä Nyqvist tarkastelee viiden tunnetun kirjailijan – Jane Austenin, August Strindbergin, Marcel Proustin, Virginia Woolfin ja Tove Janssonin – suhdetta mereen ja rantoihin. Samalla Nyqvist pohtii kiehtovalla tavalla, miten nuo idylliset maisemat heijastuvat näiden tekijöiden kirjoihin.
Virginia Woolfia käsittelevä luku alkaa kiinnostavalla kuvauksella siitä, miten Woolf viettäisi lomaansa kesällä 1925. Hän aikoi lukea ja kirjoittaa. Hän ja hänen puolisonsa Leonard matkustaisivat Lontoosta kesäasunnolleen Rodmelliin lähelle Englannin etelärannikkoa, jossa Woolf halusi aloittaa uuden romaanin kirjoittamisen.
Nyqvistin mukaan Woolf oli saanut romaani-idean jo pari vuotta sitten. Kirjailija tiesi, että teoksen nimeksi tulisi To the Lighthouse ja että se käsittelisi perhettä meren rannalla. Suomeksi romaani tunnetaan Kai Kailaan käännöksenä nimellä Majakka, ja Nyqvist pitää sitä Woolfin tunnetuimpana teoksena. Modernismia edustavan romaanin tapahtumapaikkana on Skotlannin länsirannikolla sijaitseva talo ja tarinan keskiössä eräs Ramsayn perhe kesävieraineen.
Nyqvistin kirjasta luen, että muillekin kirjailijoille loma on ollut sopivaa aikaa luomistyöhön. Esimerkiksi ranskalainen Marcel Proust kirjoitti mielellään Normandian rannikolla, ja ruotsalaiskirjailija August Strindberg nautti työskentelystä saaristossa.
Myös oma käsitykseni – esimerkiksi sosiaalisen median perusteella – on se, että monet kirjailijat kirjoittavat vuodenajasta, olosuhteista ja loma-ajoista riippumatta.
”Loma on taikasana, joka saa arjen velvoitteet ja paineet hellittämään. Lomalla luominen muuttuu työstä joksikin muuksi, kokeiluksi ja leikiksi. (--) Lomalla kirjailija on vapaa”, Nyqvist kuvailee kirjassaan.
Noissa virkkeissä on mielestäni hienosti tiivistetty se, miltä tuntuu kirjoittaa loma-aikaan.
Samaan hengenvetoon Nyqvist lisää, että tällaisen tunnelman tavoittamiseksi tarvitaan paikanvaihdos. Minäkin olen omassa työssäni huomannut, että matkustaminen tai pienikin siirtyminen johonkin toiseen ympäristöön avartaa ajattelua ja tuo mieleen uusia ajatuksia ja ideoita.
Monesti minulle riittää sekin, että käyn vaikkapa kävelyllä kuuntelemassa tyrskyävää merta tai menen johonkin kahvilaan, jossa vallitsee erityislaatuinen tunnelma. Vastikään tein perheeni kanssa pienen retken Suomenlinnaan, jossa tuntuu aina siltä kuin astuisi johonkin toiseen todellisuuteen.
Luulen, että kirjailijoiden ja taiteilijoiden ohella monilla muillakin on taipumusta tehdä töitä myös lomalla, erilaisista syistä. Osa yrittäjistä ja freelancereista ei välttämättä pysty pitämään kunnon lomaa rahan vuoksi. Jos ei saa säännöllistä kuukausipalkkaa, on ehkä tehtävä töitä myös silloin, kun muut suuntaavat rannalle.
Jotkut saattavat myös kokea loman hyväksi ajankohdaksi tehdä rästihommia, oli kyse sitten virallisista työtehtävistä tai vaikka ikkunoiden pesemisestä kotona. Lomalla ei yleensä ole kokouksia eikä muita aikaa vieviä velvollisuuksia, joten silloin voi olla otollinen ajankohta hoitaa kasaantuneita asioita.
Vaikka työ antaa paljon, on kuitenkin tärkeää oikeasti myös levätä. Kirjassaan Yksin työskentelevän opas (2013) kouluttaja ja vapaa toimittaja Tiina Torppa tarkastelee monesta näkökulmasta yrittämistä ja itsensä työllistämistä. Hän muistuttaa, miten tärkeää arjen keskellä on yleisestikin huolehtia itsestään ja omasta jaksamisestaan.
Oivallisia keinoja palautumiseen ovat muun muassa hyvät yöunet, harrastukset, liikunta ja lepo.
”Palautuminen tarkoittaa kehon ja mielen konkreettista prosessia. Palautuminen rasituksesta ei silti ole mikään automaatti, joka huuhtelee meidät säännöllisin väliajoin fyysisesti ja henkisesti, vaan siitä pitää itse huolehtia. Yksin työskentelevän harteilla lepää aikamoinen vastuu huolehtia omasta itsestään. Toisaalta – rehellisyyden nimissä – työelämässä ihminen on muutenkin itse vastuussa palautumisestaan.”
Torppa toteaa, että pelkät lomat tai hiljaisemmat ajanjaksot työssä eivät takaa riittävää lepoa, vaan vapaa-ajasta kannattaa pitää kiinni myös viikolla. Rentoutuminen on tärkeää ihan päivittäin.
”Itsestä huolehtiminen tarkoittaa, että yrittää elää omille voimilleen sopivaa arkea”, Torppa tiivistää.
Tämä oivallinen ajatus on mielestäni hyvä muistaa niin talven pakkasilla kuin heinäkuun helteilläkin.
Rentouttavaa kesän jatkoa kaikille!
Taina Latvala
Kommentoi