Muutama vuosi sitten jouluaattona äiti otti minusta ja puolisostani yhteiskuvan, joka oli varsin somekelpoinen. Kuvassa istumme sohvalla vieretysten lapsuudenkotini olohuoneessa, kasvoillamme seesteiset hymyt, minulla tonttulakki päässä.
Halusin julkaista kuvan Facebookissa.
”Minkä tekstin mä laittaisin tähän?”
”Laita, että ’lahjat jaettu ja vielä sovussa’”, mieheni ehdotti.
Julkaisin kuvan muun muassa tuolla repliikillä kuorrutettuna, ja se sai runsain määrin tykkäyksiä. Varmasti monet saattoivat tunnistaa sen tosiasian, että jouluun liittyy monenlaisia toiveita ja odotuksia, jotka voivat vaikuttaa ilmapiiriin ja pariskuntien keskinäiseen tunnelmaan.
Yhtenä aattona vuosia sitten, minun ja mieheni ensimmäisenä yhteisenä jouluna, harmistuin hiukan siitä, että mies – silloin vielä nuorukainen – oli ostanut minulle lahjaksi ”vain” cd- ja dvd-levyjä.
Muistan vieläkin, mitkä lahjat sain: Enrique Iglesiaksen silloisen uutuusalbumin, Todella upeeta -sarjan mainion dvd-kokoelman sekä ranskalaisen elokuvan Rakastaa… ei rakasta, jossa pääosaa näyttelee suuresti ihailemani Amélie-elokuvan tähti Audrey Tautou.
Yllättävää kyllä en tainnut ärsyyntyä edellä mainitun elokuvan nimestä, sillä arvasin, että poikaystäväni oli valinnut leffan siinä esiintyvän näyttelijän tähden. Mutta tuolloin, nuorena ja vaativana tyttöystävänä ajattelin kai, että levyt olivat muka jotenkin liian ”helppo” valinta, vaikka olin jopa toivonut osaa niistä.
Jälkikäteen ajatellen käytökseni oli todella naurettavaa ja lapsellista. Poikaystäväni valitsemat lahjathan olivat erinomaisia!
Ehkä ajatuksenjuoksuuni vaikutti se, että olin tuona jouluna itse osittain askarrellut poikaystävälleni yhden hänelle antamistani lahjoista. Kaikenlainen askarteleminen on minun kohdallani hyvin poikkeuksellista, mutta tuona ensimmäisenä seurusteluvuonna lahjoitin rakastetulleni kalenterin, jonka sivuille olin liimannut meidän valokuviamme ja kirjoittanut niiden oheen kullanhohtoisella tussilla kauniita sitaatteja.
Muistan vieläkin yhden niistä, Mirkka Rekolan lyhyen, ihastuttavan runon: ”Minä rakastan sinua,/ minä sanon sen kaikille.”
Valitettavasti kalenteri katosi myöhemmin muuton tiimellyksessä, mitä pidän edelleen hirveänä tragediana. Sittemmin olen innostunut askartelemaan vain muutamissa erityistilanteissa, mutta lahjat valitsen edelleen tarkkaan, oli kyseessä sitten läheinen tai tuttava.
Olen havainnut, että toisen ihmisen perusteellinen tunteminen – sikäli kuin sellainen ylipäätään on mahdollista – auttaa lahjaostoksilla huomattavasti.
Mieheni ei ole koskaan suutahtanut hankkimistani lahjoista, mutta joskus on saattanut käydä niin, että esimerkiksi jokin hänelle ostamani vaatekappale ei ole osunut aivan nappiin. Vuosien kuluessa olenkin havainnut, että mieheni pitää merkkivaatteista. Niinpä nykyään en enää ostaisi hänelle mitä tahansa nättiä neulepaitaa mistä tahansa liikkeestä, vaan katselisin tiettyjen brändien valikoimia.
Jos pariskunta aikoo vaihtaa lahjoja, osapuolten olisi hyvä sopia jonkinlainen budjetti, jonka raameihin joululahjojen täytyisi mahtua. Näin vältytään tilanteelta, jossa toinen saa pukinkontista lentoliput Roomaan, ja toinen suihkugeelin.
Ehdotin joululahjabudjettia miehelleni, ja hän piti sitä hyvänä ideana. Vielä emme ole kuitenkaan sopineet summasta.
Ajattelen, että pari kertaa vuodessa – jouluna ja syntymäpäivänä – on mukavaakin kunnolla panostaa rakkaan ihmisen lahjaan, mikäli se vain on taloudellisesti mahdollista. Ja jos rahatilanne syystä tai toisesta sattuu olemaan tiukka, ainahan lahjan voi tehdä myös itse, omia tietojaan ja taitojaan hyödyntäen.
Monesti on kannattavaa kysyä toiselta ihmiseltä suoraan, millaista lahjaa hän kenties toivoisi. Joku rakastaa kulttuurielämyksiä, toinen kuntosalitreenejä. Kolmas saattaa tarvita uuden vedenkeittimen tai hiustenkuivaajan.
Itse en ole käytännönläheisten lahjojen suuri ystävä (paitsi muun muassa lapasten, villasukkien ja kosmetiikan). Elektronisista vempaimista suorastaan ahdistun, etenkin jos niiden mukana tulee monimutkaisia käyttöohjeita. Pukinkontista paljastuva älykello tai aktiivisuusranneke olisi minulle kauhistus. Entä jos laite mittaisikin kaikki tekemäni virheet? On nimittäin hyvinkin mahdollista, että syön liikaa suklaata ottamiini askeliin nähden.
Mikäli joku kuitenkin kipeästi tarvitsee käytännöllisen lahjan, sen oheen voisi keksiä myös jonkin henkilökohtaisen, mieltä lämmittävän pienen lisämausteen. Itse ilahdun aina hyvästä kirjasta.
Joulun aikoihin päällimmäisenä mielessäni on usein kiitollisuus. Kun pohdin sopivaa lahjaa esimerkiksi puolisolleni, ajattelen kaikkia niitä asioita, joita hän on vuoden mittaan jaksanut tehdä, kaikkia huoliani, joita hän on kuunnellut, tiskivuoria, jotka hän on pitkän työpäivän jälkeen raivannut, aterioita, jotka hän on minulle ja pojallemme valmistanut.
Usein minulla on tunne, että hän ansaitsisi kaikesta ahkeruudestaan pokaalin, sellaisen, jollaisen jääkiekkoleijonat nostavat korkealle ilmaan voittaessaan MM-kultaa.
Huomaan, että hankkimillani lahjoilla yritän antaa puolisolleni myös kiitosta ja tunnustusta.
Mutta kaikkein tärkeimpiä ovat tietysti kiitokset, jotka lausutaan sanoin, rakkaudenosoitukset, joita ei mitata rahassa, yhdessä vietettävät hetket joulukuusen äärellä. Niistä on onneksi myös vaikeaa saada riitaa aikaiseksi.
Taina Latvala
Kommentoi