Helsingin Sanomat haastatteli minua 18.8.1994 verotuksen, tulonsiirtojen ja tulosidonnaisten palvelumaksujen yhteisvaikutuksista työnteon kannattavuuteen ja julkaisi myös aiheesta tekemäni laskelman. Olin noihin aikoihin tutkijana tehnyt aiheesta runsaasti laskelmia erinäisiin selvityshankkeisiin ja myös parhaillaan työskennelleen asumistukitoimikunnan käyttöön.
Laskelmat osoittivat, että työnteon taloudellinen kannattavuus oli tuolloin toisinaan hyvin heikko tai jopa olematon. Selvityksiä oli tehty paljon ja perustulon kaltaisia ratkaisujakin ehdotettu. Vaikka ilmiöön oli siis jo havahduttu, tällaisille tilanteille ei vielä ollut vakiintunutta nimeä. Monesti puhuttiin kansainvälisiä esikuvia lainaten ”köyhyysloukusta”.
Köyhyysloukku ei minusta oikein sopinut kuvaamaan suomalaista todellisuutta, sillä meillä loukut eivät koskeneet pelkästään kaikkein pienituloisimpia. Ongelma oli huomattavasti laajempi ja ulottui usein varsin korkeillekin tulotasoille.
Niinpä päädyin tuossa haastattelussa kutsumaan yleisesti ”kannustinloukuksi” tilannetta, jossa yhteiskunta tekee kasvavien verojen, pienenevien tulonsiirtojen ja kohoavien palvelumaksujen yhteisvaikutuksena lisätulojen omatoimisen hankkimisen taloudellisesti kannattamattomaksi.
Keväällä 1995 aiheesta käytiin vilkasta keskustelua ja kannustinloukku terminäkin vakiintui. Vaalien jälkeen muodostettu Paavo Lipposen hallitus perusti asiaa ratkomaan kannustinloukkutyöryhmän, jonka asiantuntijaksi myös minut kutsuttiin.
Jo 30 vuotta olen siis minäkin puhunut kannustinloukuista, ja koettanut myös omalta osaltani auttaa niitä ratkomaan. Olemmeko saaneet mitään aikaan?
Kaikkein räikeimpiä kannustinloukkuja aiemmin aiheuttaneita järjestelmiä on pystytty korjaamaan, yhtenä esimerkkinä tulosidonnaiset päivähoitomaksut. Ansiotulojen verotuksen pitkäjänteinen keventäminen on sekin selvästi auttanut purkamaan kannustinloukkuja. Myös tulonsiirtoihin on tehty jonkin verran kannustavia muutoksia, vaikka takapakkejakin on nähty.
Tärkeintä on, että suunta on ollut pääosin oikea ja kannustinloukut ovat olleet koko ajan yhtenä tekijänä mukana tarkasteluissa, kun verotusta, sosiaaliturvaa ja maksupolitiikkaa on kehitetty.
Kannustinongelmia meillä tulee olemaan aina, sillä suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa keskeisiä lähtökohtia ovat heikoimmassa asemassa olevista huolehtiminen ja myös pyrkimys tuloerojen pitämiseen kohtuullisina, mikä on helposti ristiriidassa työnteon kannustamisen kanssa.
Kyse on siis lopulta näiden eri tavoitteiden keskinäisestä tasapainosta ja kannustavuusnäkökulman ottamisesta riittävästi huomioon kaikkia uudistuksia tehtäessä.
Loppujen lopuksi on kaikkien yhteinen etu, että työ on tekijälleen taloudellisesti kannattava vaihtoehto. Tämä koskee yhtä lailla aamuvarhain töihin kiirehtivää maalaria, kuin vaikkapa työajan lyhentämistä pohtivaa lääkäriäkin.
Teemu Lehtinen
Kommentoi