Haittaveroja suunnataan yleensä sellaisiin asioihin, joita halutaan tehtävän mahdollisimman vähän. Tupakkavero on klassinen esimerkki. Mitä vähemmän, sen parempi - niin yksilön, kuin koko yhteiskunnankin kannalta.
Hyväpalkkainen työ on vähemmän ymmärrettävä kohde haittaverotasoiselle verotukselle.
Tuoreeltaan on uutisoitu monien lääkärien haluttomuudesta tehdä täyttä työviikkoa. Vapaa-aika houkuttaa tietysti myös, eikä ahkeroinnin lisääminen tunnu taloudellisesti riittävän kannattavalta.
Mitä tekee yhteiskunta: lisää vapaa-ajan suhteellista houkuttavuutta verottamalla lisätyötä erityisen ankarasti. Lisätuloon iskevä marginaalivero on Suomessa yleisesti 50-60 prosenttia.
Yhteiskunta saa mitä tilaa. Vähemmän työntekoa, ahkeruutta, yrittämistä, osaamisen kartuttamista ja uralla etenemistä.
* * *
Tämä ei ole tietenkään toivottavaa. Mutta saako yhteiskunta edes jotain tämän huippukireän verottamisen vastineeksi? Kenties enemmän verotuottoja?
Tutkimukset ja kokemukset naapurimaista viittaavat pikemminkin päinvastaiseen suuntaan.
Ylimpien marginaaliverojen korottaminen tuottaa yhteiskunnalle tuskin mitään, ja verotuotot voivat jopa pienentyä. Vastaavasti ylimpien marginaaliverojen alentaminen ei juuri pienennä verokertymää, vaan voi hyvinkin kasvattaa sitä.
Ruotsissa ylimpiä marginaaliveroja alennettiin vuonna 2020 peräti 5 prosenttiyksikköä, kun tuloverotuksesta poistettiin kokonaan ylin asteikkoluokka.
Muutosta perusteltiin osaltaan sillä, että se olisi positiivisten dynaamisten vaikutusten ansiosta ainakin pidemmällä aikavälillä todennäköisesti itserahoitteinen.
Tämä johtopäätös sai lisää vahvistusta viime vuonna julkaistussa valtiontalouden tarkastusviraston raportissa, jossa laskettiin ylimpiin ansiotuloihin kohdistuvien kevennysten itserahoitusasteeksi yli 100 prosenttia.
Samaan suuntaan viittaa myös tuore tanskalaistutkimus, jossa havaittiin muun muassa koko työuran ja työpaikan vaihdosten huomioimisen vahvistavan käsitystä verotuksen huomattavista dynaamisista vaikutuksista tulojakauman yläpäässä.
Johtopäätös tuntuu aika selvältä: jos haluamme entistä enemmän hyväpalkkaista työtä ja siitä kertyviä verotuottoja, lisätuloihin kohdistuvien marginaaliverojen alentaminen kannattaa.
* * *
Pääministeri Petteri Orpon hallitus aloitti ansiotuloverotuksen pahimpien ongelmien korjailun höyläämällä ensimmäisenä vuonna väliaikaista solidaarisuusveroa pienemmäksi. Se oli vaatimaton, mutta hyvä alku.
Heti seuraavana vuonna samainen hallitus päätti kuitenkin yllättäen jälleen kiristää ansiotulojen verotuksen progressiota jättämällä normaaleja indeksitarkistuksia tekemättä. Iso osa edellisvuoden kevennyksestä vedettiin saman tien takaisin.
Tällaisella edestakaisella veivaamisella ei tietystikään voi saada veropolitiikassa mitään positiivista aikaan.
Ollakseen tehokasta verotuksen kehittämisen pitää olla tavoitteellista. On edettävä asteittain ja johdonmukaisesti kohti tavoitetta, vaikka vuosittaiset muutokset eivät aina suuren suuria olisikaan.
Mikä siis tuloverotuksen pidemmän aikavälin tavoitteeksi?
Minusta yksi hyvä minimitavoite voisi olla, että lisätuloista jäisi aina vähintään puolet käteen.
Tämä reunaehto ei tietenkään tarkoita, että vain hyvätuloisimpien marginaaliveroja pitäisi alentaa.
Päinvastoin: lisätulojen ankara verotus on huomattava ongelma jo keskituloisilla, joten korkeita marginaaliveroja on luonnollisesti syytä alentaa kautta linjan.
Nykyinen hallitus voi ottaa ensimmäisen askeleen jo ensi kevään kehysriihessä, kun se päättää uusista kasvutoimista.
Teemu Lehtinen
Kommentoi