Asetan otsikon kysymykseni meille kaikille puhuville päille, jotka koemme asiaksemme jakaa ajatuksiamme asuntomarkkinoista.
Olen jurppiintunut siitä vaihtoehtojen vähyydestä, jota tarjoilemme niille noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, jotka asuvat omakotitaloissa. Erityisesti niille, jotka ovat sattuneet valitsemaan kodikseen hieman vanhemman talon. Heille tarjoillemme tulevaisuuskuvaa, jossa voi vain toivoa lakastuvansa itse nopeammin kuin kotinsa.
Ja nyt kun siellä Twitterin eturivissä ehdittiin jo innostua, niin pari rajoitusehtoa (eli discleimeriä). Kyllä, olen sitä mieltä, että kaupungistumisen virta on pysäyttämätön ja se on enimmäkseen hyvä asia. En koe olevani sen kummemmin omistus-, vuokra-, kuin osaomistusasumisenkaan puolestapuhuja, eri hallintamuodot sopivat eri tilanteisiin erilaisille tyypeille.
Oma asumiseni kaksipaikkakuntaisena asuntovelkaisena, päivätyöni jossa kannan huolta suomalaisten omakotitalojen peruselintoiminnoista ja harrastustoimintani Suomen Vuokranantajissa antaa varmasti sävyjä mielipiteisiini. Yritän silti tarkastella asuntomarkkinoita uteliaasti ja ymmärtäen. Asukoon jokainen itselleen sopivalla tavalla, mieluummin kuitenkin halustaan, ei olosuhteiden pakosta.
Niin, minua siis syö keskustelun mustavalkoisuus. Mustavalkoisuudella tarkoitan sitä, että asuntomarkkinoista puhutaan kahtena sammiona, joihin kurkistellaan. Toinen kuhisee elämää ja toisesta sitä saa etsiä – ja jos onnistuu löytämään, sekin ui vähintään kyljellään, jos ei vielä selällään. Esimerkkeinä ensimmäisestä sammiosta on tyypillisesti Helsingin niemen eteläinen kärki ja vertailukohtana vaikkapa joku sitkas pikkupaikkakunta Pohjois-Savosta.
Ymmärrän toki, että unelmat kiinnostavat ja Etelä-Helsinki, siis tämä pieni fragmentti Helsingin asuntomarkkinoista, ruokkii uteliaisuutta. Kovin vähän sen ilmiöt kuitenkaan kertovat todellisuudesta edes puolen tunnin matkan päässä Eteläisen Hesperiankadun ja Mannerheimintien kulmasta.
Entäpä muu Suomi pääkaupunkiseudun, Tampereen ja Turun kasvukolmion ulkopuolella?
Väittävät, että siellä on vielä paikka paikoin elämää, katuvalojakin on bongattu. Suomessa on toista miljoonaa omakotitaloa, joista yli puolet peruskorjausikäisiä, olleet jo hyvän aikaa.
On varmasti niin että monen sijainti lupaa hissuksiin luisuvaa markkinahintaa, silti niitä käyttää kotinaan joku ihminen tai perhe. Onko kaikilla edessään väistämätön kurjistumisen tie, jossa asukas haurastuu ja koti rapistuu. Korjatahan ei kannata, lehdessä kerrottiin. Melkoisen synkeän oloinen ränni niiden ihmisten näkökulmasta, joiden kodeista puhutaan.
Asiaan ei ole kaavamaisia, kaikille sopivia ratkaisuja. Ensimmäinen askel joka tapauksessa on, että pysähtyy hetkeksi kiihkotta ja rehellisesti miettimään, onko nykyinen asumismuoto todennäköisesti käypä seuraavat viisi tai kymmenen vuotta. Ja koska tämä blogi oli tarkoitettu lähinnä lämmittelyksi, seuraavassa sitten lisää.
Tommi Rytkönen
Ehkä tämä jostain takaraivoihin iskostunut "fakta" , että omalla kodilla kuuluu tienata hämärtää tätä keskustelua ja siksi sanotaan, että ei kannata korjata tarpeesta huolimatta. Sitten nämä neuvoja antavat ihmiset omistavat ja ostavat esim. autoja, vaikka monelle liikkumiseen olisi varmastikin löydettävissä taloudellisesti järkevämpiä liikkumisen muotoja.
Kommentoi