Naputtelen tätä 5. huhtikuuta. Alkavalla viikolla pandemiapoikkeustilaa on eletty kolme viikkoa. Kukaan ei osaa tarkalleen sanoa, miten tässä käy – kansantaloudelle ja sitä myötä asuntomarkkinoille.
On asuntomarkkinoiden sininen hetki, eikä voi olla varma siitä, onko edessä sarastus vai syventyvä pimeys. Yksi on kuitenkin melkoisen varmaa. Ihan pian otsikot alkavat raakkua kilpaa sitä, kuka antaa asuntomarkkinoille synkimmän ennusteen.
Tällaista tilannetta, jossa lomautettujen tai sen uhan alla elävien määrä nousee nollasta 350 000:een parissa kolmessa viikossa, ei ole eletty. Välittäjät ovat kertoilleet julkisuuteen maaliskuusta rauhoitellen, ja toki aiemmin sovitut kaupat lieneekin taputeltu maaliin.
Arvelen ihan viime päivinä olleen hiljaisempaa. Omalle työuralle on osunut niin 90-luvun pankkikriisi, teknokuplan puhkeaminen ja globaali finanssikriisi vähän toistakymmentä vuotta sitten. Tämä ei ole mikään niistä, mutta ehkä jotain niistä voisi oppia.
Lokakuussa 2008 pelotti pirusti. Jenkkien roskalainakriisi löi rahoitusjärjestelmän kautta läpi aina tänne pohjan perukoille saakka, ja asuntomarkkinoiden kappalemääräisestä volyymistä lähti aika lailla yli yön sellaiset nelisenkymmentä prosenttia, euromääräisestä arvosta enemmän.
Sain silloin tehdä töitä valtakunnallisen välitysketjun toimarina, ja välittäjän pahin painajainen toteutui: ostajat säikähtivät seisaalleen, ja markkina jäätyi. Ei tapahtunut oikein mitään, ei millään hinnalla. Omaksi onnekseni koitui se, että satuin tekemään töitä yrittäjäpohjaisessa ketjussa ja samana keväänä oli tuossa ketjussa lanseerattu uusi kauppatapa, jolla ostajien ja myyjien hintanäkemykset saatiin, kilpailijoita vikkelämmin, hierottua lähemmäksi toisiaan. Sittemmin markkina virkosi yllättävänkin nopeasti, kevätkesällä kauppa kävi jo muillakin.
Ei tarvitse oli valantehnyt ennustaja arvellakseen, että tämän vuoden toinen neljännes, jota nyt on eletty viisi päivää, tulee kauppamäärillä mitaten olemaan historiallisen himmeä. Ei kulu allekirjoituskynissä muste tänä keväänä. Kaikki ovat yhtä aikaa varovaisia: ostaja pelkää maksavansa liikaa ja myyjä myyvänsä liian halvalla. Molempia mietityttää isommat asiat – oma ja läheisten terveys ja työ.
Mutta jos ei nyt ole pakottavaa tarvetta ostaa tai myydä, niin haitanneeko tuo. Kunhan pysytään terveinä ja toivotaan yhdessä, että mahdollisimman moni lomautus oikeasti päättyy kolmen kuukauden sisään. Jos taas tässä myrskyn silmässä myydä pitää, se tarkoittaa helposti, että täytyy olla valmis korjaamaan odotuksiaan aiemmasta esimerkiksi kymmenellä prosentilla.
Vajaat kaksitoista vuotta sitten hinnat eivät joustaneet likikään niin paljoa kuin niiden olisi ”pitänyt”. Tarkoitan siis sitä, että kun vertaa, minkä verran esimerkiksi bkt romahti. Euriborkorot läiskähtivät tuolloin alle prosenttiin saman tien, ja ihmiset saivat lainansa järjesteltyä, vaikka töissä katkoja monelle tulikin. Nyt pankit äyskäröivät lyhennysvapaita oikealle ja vasemmalle.
Siksipä haluan olla tänään positiivinen ja ajatella, että markkina on tänä vuonna vain todella nahkea. Ihmiset uumoilevat tulevaa, ja kauppoja tehdään merkittävästi aiempaa vähemmän. Halutuimmat asunnot myydään suht kevyesti höylätyin hinnoin, kolmasosa on myynnissä vielä ensi vuonnakin.
Tommi Rytkönen
Kommentoi