Suomen Vuokranantajat Ry on monella tapaa metka järjestö. Harvassa ovat yhdistykset, joiden jäsenmäärä on kasvanut muutamassa vuodessa maakuntasarjasta valtakunnalliseksi vaikuttajaksi. Vuosikokouksessa hallitusjäsenyyksistä äänestetään useampi rundi, hyviä ja halukkaita kandeja kun on viljalti. Oma kahden kauden hallitusjakso tulee päätökseensä seuraavassa vuosikokouksessa.
Ja mikä minulle tärkeintä, hypestä huolimatta järjestö edustaa edelleen varsin kirkasotsaisesti läpinäkyvyyttä ja vastuullista yksityistä vuokranantajuutta. Pieni mutta paprikainen bändi järjestön toimistolla tekee työtä isolla liekillä ja vetää työkavereikseen kerta toisensa jälkeen alan ehdotonta kärkisakkia.
Yksi järjestön tavoitteista on karsia sanasta asuntosijoittaminen keinotteluun viittaavat merkitykset ja sehän onnistuu parhaiten läpinäkyvyydellä. Kun kaksi jäsentä kohtaa, heti säiden jälkeen käydään läpi sijoitussalkkujen tilanne – ei leuhottaen vaan toiselta oppien ja sparraillen. Keskimäärin jäsenellä kun on noin kaksi sijoitusasuntoa, siinä on asunto-oligarkia kaukana.
Näillä alkupuheilla ajattelin kertoa miten aikanani päädyin eläkesäästäjäksi, pääinstrumenttina muutama asunto, ja millaisia käänteitä noin 13 vuodessa on kertynyt. Perusideana oli siis siinä neljänkympin korvilla alkaa säästää velkavivulla, jotta kuudenkympin jälkeen olisi elämässä enemmän vaihtoehtoja.
On ehkä juhlavaa kutsua tuolloisia ajatuksiani strategiaksi, mutta jälkikäteen jotain tällaista voisi hahmotella: 1) Kaupunki, jossa voisi ajatella olevan yliopisto vielä 20 vuoden kuluttuakin 2) taloyhtiö jossa enimmäkseen asuu ihmisiä omistusasunnoissaan ja jonka remonttitilanne on vähintään hyvä - mieluiten erittäin hyvä. 3) ei viimeistä tiristystä vuokrassa vaan mieluiten pitkäaikainen vuokralainen 4) vuokrakassavirta joka kattaa vähintään 90% lainakuluista ja vastikkeista, remonttivaralla. Vähän voi pakkosäästää itse kuukausittain.
Ensimmäiset kolme hankin vuosina 2006–2009 Oulusta, Skanskan uudiskohteista, asuntomessualueen kupeesta Toppilasta ja Alppilasta. Oulua tunsin tuohon aikaan paremmin kuin nykyisin ja siellä tuli piipahdettua siviili- ja työasioissa. Ihan alusta lähtien annoin välittäjän hoitaa vuokralaisvalinnan, yhden taisin itse hoitaa ja se onkin ainut jonka kanssa tuli lopulta pientä säätöä.
Noihin aikoihin tuntuvasti nuorempi sisareni opiskeli Turussa ja hänellä oli asuntona aivan kämäinen koppi. Ehdotin, että entäs jos ostaisin jotain, jonka ensimmäinen vuokralainen hän olisi. Se hänelle passasi. En tuolloin oikein tuntenut Turkua, mutta hahmottelin kartalta yliopiston, linja-auto- ja juna-aseman, kävelymatkan keskustan baareista – ja varmistin että yhtiössä on mm. paalutusasiat kunnossa. Näin naksahti murunen Turkua sijoitussalkkuun. Sisko asusteli lopulta vain vuoden-pari ja vuokralaiset olen pääosin hankkinut itse, välillä asunto on ollut muiden läheisten käytössä. Nykyinen vuokralainen on viihtynyt jo kolmisen vuotta, vuokra on vähän alakanttiin mutta asukas kohtelee asuntoa kotinaan ja maksaa säntillisesti.
Sitten tuli muutaman vuoden haahuilu Rovaniemellä. Rovaniemeä en tunne vieläkään, mutta siellä minulla on luottovälittäjä. Mikan tunsin jo ennen hänen ryhtymistään kaupungin parhaaksi kiinteistönvälitysyrittäjäksi.
Ensin Mika myi minulle Skanskan uudiskohteen Rovaniemeltä. Taloyhtiön tullessa valmiiksi Rovaniemelle valmistui monta muutakin uudiskohdetta ja mieleisen vuokralaisen löytyminen vähän venyi. Mika kysyiy, saisiko myydä asunnon jos saisi vähän katetta oman palkkionsakin lisäksi. Annoin luvan ja paikallinen sijoittaja osti asunnon. Meni pari vuotta ja taas tuli Mikalta soitto, ihan keskustasta kaksi pientä yksiötä kohtuulliselta tuntuvaan hintaan, rahoituskin järjestyi jouhevasti. Mikäpä siinä sitten, toinen vuokralaisista asuu toisessa asunnossa edelleen.
Nämä asunnot myin kuitenkin heti koronakevään aluksi pois, hinnalla joka kattoi kutakuinkin hankintahinnan ja koituneet välittömät kulut. Syitä oli kaksi. Kävi nimittäin niin että ko. kiinteistöyhtiön omistus keskittyi lopulta yhdelle sijoittajalle ja meitä ”ulkopuolisia” oli vain muutama, ei hyvä. Ja kun pohdiskelin helmi-maaliskuussa että airbnb-käytöstä yksiömarkkinaan Rovaniemellä purkautuu paljon tavaraa, ajattelin että nyt pois ja kokonaan. Ei siinä kynsille tullut, vuokratulot tuottivat omalle pääomalle ihan mukavat prosentit, mutta eivät eurot tietysti kummoisia olleet.
Nelisen vuotta sitten hankin yhden uudiskohteen Helsingistä. Uudelta alueelta, jota kutsutaan Kruunuvuorenrannaksi, mutta Laajasaloahan se oikeasti on. Jossain kohtaa silta tuo sinnekin ratikkayhteyden ja yhdistää alueen osaksi kantakaupunkia ehkä vähän Lauttasaaren tapaan. Tuolloin hiusrajani lienee jo kuitenkin siirtynyt vielä merkittävästi lähemmäksi takaraivoa.
Kolmentoista vuoden aikana ei ainuttakaan isompaa ongelmaa vuokralaisten kanssa, jotain pientä rosoa vaan joka kuuluu elämään. Jokunen jääkaappi on mennyt, Turun asuntoon pintaremppa, Rovaniemellä vähän sähköt kipinöi ja sellaista pientä. Siis enimmäkseen tasaista ja varmaan jonkun mielestä tylsää.
Jos ajattelen alkuperäistä suunnitelmaa, niin on tosiaan mahdollista, että minulla on vajaan kymmenen vuoden päästä puolenkymmentä velatonta asuntoa antamassa talouteen joustoa. Rikastumaan en ole päässyt, mutta eipä tuo ollut tavoitekaan.
Yhden taitaisin vielä ehtiä hankkia siten, että aiemmin velattomiksi siirtyvien vuokrat makselisivat uuden ostoon tarvittavan velkavivun nopeutetusti pois. Turun keskustakaksioiden markkinaa olen seuraillut sivusilmällä keväästä lähtien, mutta kovin on kapoista tarjonta. Jos jotain järjellistä tulee hakukoneessa vastaan, se on jo seuraavalla viikolla myyty. Pitäisi varmaan reipastua.
Tommi Rytkönen
Kommentoi