veronmaksajat.fi

Päättyykö Helsingin pörssin korpitaival vihdoinkin?

Topias Kukkasniemi
Topias Kukkasniemi

Kestävä vauraus

Topias Kukkasniemi on Mandatum Asset Managementin täyden valtakirjan asiakassalkkujen seniorisalkunhoitaja, jota kiinnostaa etenkin maailmantalous ja vastuullinen sijoittaminen. Intohimoinen kestävyyslajien harrastaja, jolle myös vaurastuminen on maraton.

Helsingin pörssin tuotto kyntää pohjamudissa. Viimeiset pari vuotta ovat olleet erittäin heikkoja verrattuna muuhun maailmaan. Siinä määrin heikkoja, että kesän aikana julkiseen keskusteluun on noussut se, pitäisikö eläkeyhtiöiden mahdollisesti vähentää kotimaisia omistuksiaan.

Keskustelun pessimistinen pohjavire on varmasti mannaa itseruoskintaa rakastaville suomalaisille. Olympialaisissa jäätiin ilman mitalia ja osakemarkkinoillakin ollaan heikoin Pohjoismaa.

Tiedän, että tämä kuulostaa epäsuomalaiselta ja jopa uhkarohkealta, mutta kysyn silti: entä jos tilanne ei kuitenkaan ole ihan niin paha? 

Viime vuosien tuotot ovat tulleet harvoista lähteistä

Viimeisen parin vuoden aikana globaalilla tasolla suuri osa tuotoista on tullut amerikkalaisista teknologiayhtiöistä. Viime vuonna nk. Magnificent Seven -yhtiöt – Alphabet, Amazon, Apple, Meta, Microsoft, Nvidia ja Tesla – muodostivat lähes 40 prosenttia koko maailman osakemarkkinan tuotoista.

Euroopassa on nähtävissä samankaltainen ilmiö, jossa isosta osasta kurssinousua ovat vastanneet harvalukuiset lääkejätit, luksustavara- ja kuluttajatuoteyhtiöt ja teknologiayhtiöt. Näiden jättien varjossa meno on ollut vaisumpaa.

Esimerkiksi vuoden 2019 alusta lukien Euroopan osakemarkkinoita kuvaavan yleisindeksin kokonaistuotosta lähes viidennes selittyy pelkästään diabetes- ja laihdutuslääkkeistään tunnetun Novo Nordiskin kurssikehityksellä. Onnea tanskalaisille!

Kyse on siis osittain siitä, että harvoilla yhtiöillä on mennyt hyvin ja laaja massa on polkenut enemmän tai vähemmän paikallaan.

Helsingin pörssi ei ole ollut ainoa heikko lenkki

Häviäjää tietysti lohduttaa aina tieto siitä, ettei ole tarvinnut hävitä yksin. Viimeisen parin vuoden aikana myös monella muulla markkinalla on meno ollut tahmaista. Tällaisia teemoja ovat esimerkiksi puhtaan energian yhtiöt, kiinteistöyhtiöt sekä pienet ja keskisuuret pörssiyhtiöt, jotka ovat korkoherkkiä ja siten kärsineet korkojen noususta.

Piensijoittajalle viimeiset pari vuotta ovat joka tapauksessa olleet aiheellinen muistutus siitä, että sijoitussalkkua kannattaa hajauttaa myös kotimaan ulkopuolelle.

Tämän vuoden aikana nämä teemat ovat alkaneet näyttää houkuttelevammilta. Kun korkojen nousu on tasaantunut ja markkinakorot vaihteeksi laskeneet, yhä useammat ovat uskaltautuneet spekuloimaan pienyhtiöiden mahdollisella uudella tulemisella. Kenties aurinko paistaa vielä Helsingin pörssissäkin?

Mennyt tuotto ei tietenkään ole tae tulevasta, mutta vilkaiskaapa Helsingin pörssin ja eurooppalaisten pienyhtiöiden tuottokehitystä vuoden 2019 alusta lähtien (kuvio 1).

Onko kauniimpaa korrelaatiota kuunaan nähty?

Helsingin_pörssin_ja_eurooppalaisten_pienyhtiöiden_tuottokehitys_31.12.2018_6.8.2024.png

(Kuvio 1.) Helsingin pörssin ja eurooppalaisten pienyhtiöiden tuottokehitys 31.12.2018–16.8.2024.

Topias Kukkasniemi

Kommentit (0)
 

Kommentoi
Kommentoinnin yhteydessä kerättävät tiedot on tarkoitettu vain kommentoinnin pitämiseksi asiallisena. Kommentoinnin yhteydessä annettuja tietoja ei tallenneta asiakasrekisteriin, eikä niitä käytetä tai luovuteta muuhun tarkoitukseen.
Nimesi Sähköpostiosoitteesi (ei näy julkisesti)
Kommenttisi
Varmistus robottien varalta: Mitä onkaan kuusi ynnä yksi?
Välitä Taloustaidon ylläpidolle huomiosi siitä, että kommentti on mielestäsi asiaton ja toivoisit sen poistamista.
Voit myös halutessasi antaa lisätietoja ylläpidolle:
Haluatko varmasti poistaa kommentin?

Blogit