SFDR, TCFD, PAI, TEG, jne. Voitteko kuvitella: rahoitusala on kehittänyt uusia kiinnostavia kirjainyhdistelmiä!
SFDR eli tiedonantovelvoite siitä, miten kestävä kehitys on huomioitu rahoitustuotteen sijoitustoiminnassa, tuli voimaan 10. maaliskuuta. SFDR on alkupala kestävään kehitykseen liittyvästä sääntelybuffetista, joka sijoittajille tarjoillaan parin seuraavan vuoden aikana.
Sopalla on ollut monta hämmentäjää – siksi varsinainen pihvi tuntuu hukkuvan epämääräiseen kirjainmössöön. Muuttuva sääntely on silti hyvä asia muillekin kuin TEG:n eli technical expert groupin -jäsenille, joille yksityiskohtien moninaisuus on tarkoittanut turvattua kampaviinereiden tarjontaa viime vuosina.
Yksityissijoittajille tulevat muutokset tarkoittavat ennen kaikkea parempaa läpinäkyvyyttä ja vertailukelpoisuutta eri sijoitustuotteiden välillä.
Sijoitustuotteiden vastuullisuuden vertailua on tähän mennessä hankaloittanut yhteisten standardien ja mittarien puute. Nyt niitä on viimein tulossa. Yhtenä sääntelyn tavoitteena on myös viherpesun suitsiminen. Hyvä tavoite sekin.
Nyt voimassa olevan lainsäädännössä sijoitustuotteet tulee luokitella kolmeen luokkaan:
1) Sijoitustuotteisiin, joiden tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen. Tämän kategorian tuotteiden sijoitustoiminta on rakennettu kestävän kehityksen tavoitteen ympärille.
2) Sijoitustuotteisiin, jotka muiden ominaisuuksiensa ohella tukevat kestävää kehitystä. Tämän kategorian tuotteet sisällyttävät kestävän kehityksen tavalla tai toisella osaksi sijoitustoimintaa, vaikkei se välttämättä ole sijoitustoimintaa dominoiva tekijä.
3) Muihin sijoitustuotteisiin, joilla linkkiä kestävään kehitykseen ei välttämättä tarvitse olla olleenkaan.
Mutta katsotaanpa muutama herkkupala tulevasta kattauksesta – pääruokaan kun päästään vasta vuodenvaihteessa.
Kenties kiinnostavin osa tulevaa sääntelyä on eri liiketoimintojen luokittelu kestävää kehitystä tukeviin sijoituskohteisiin. Hämmästyttävää kyllä, luokittelulle ei ole keksitty lyhennettä, vaan siihen viitataan ammattislangissa termillä EU-taksonomia.
Ideana on yksinkertaisesti määritellä ensi kertaa yhteisen mittariston avulla, mikä liiketoiminta on kestävää kehitystä tukevaa ja mikä ei. Tähän astihan jokainen toimija on voinut soveltaa omia kriteerejään, mikä on hankaloittanut eri yhtiöiden ja toisaalta eri sijoitustuotteiden vertailua.
Entäpä sitten PAI eli sijoitussalkun haitallisten kestävyysvaikutusten arviointi? Siinä missä tähän asti rahoitusalalla on keskitytty etupäässä siihen, miten kestävyysriskit vaikuttavat sijoituskohteiden arvoon, PAI kääntää näkökulman toisin päin. Tarkoituksena on arvioida, miten salkun sijoitukset vaikuttavat kestävään kehitykseen.
Ihan ongelmatonta ei tämäkään sääntely ole. Yksi lainsäädännön kummallisuus on, että tiedonantovelvoite koskee useimpia institutionaalisia sijoittajia ja muun muassa varainhoitajia, mutta ei itse yrityksiä.
Varainhoitajalla on siis velvollisuus raportoida asiakkailleen kestävään kehitykseen liittyviä tietoja sijoituskohteistaan, mutta yrityksellä ei ole velvollisuutta raportoida tietoja kenellekään.
Kuulostaako reseptiltä katastrofiin? Ei välttämättä. Kenties lainsäätäjä on vain ymmärtänyt salaisen ainesosan: se mikä saa rahoitusta, tapahtuu. Se mikä ei saa rahoitusta, jää tapahtumatta.
Jos sijoittajat edellyttävät tietoja, yhtiöt niitä kyllä antavat. Muutenhan rahoitus jää saamatta. Kyseessä on siis epäsuora tapa vaikuttaa myös yrityskenttään laajemmin.
Esimerkiksi TCFD eli yhdenmukainen raportointikehikko ilmastonmuutokseen liittyvistä riskeistä ja mahdollisuuksista on yleistämässä nopeasti, vaikka se on pelkkä suositus. Eikä vähiten sijoittajakysynnän takia.
Yksityissijoittajan näkökulmasta kenties näkyvin muutos tulee kuitenkin olemaan hyvin arkinen. Sijoituspalveluja tarjoaville yhtiöille tulee näet pakolliseksi tiedustella asiakkaan suhtautumista kestävään kehitykseen ja vastuulliseen sijoittamiseen.
Jatkossa saamme siis kaikki vastata kysymykseen paitsi siitä, olemmeko poliittisesti vaikutusvaltaisia tai verovelvollisia USA:ssa, myös siitä, kiinnostavatko ympäristökysymykset, sosiaalinen vastuu tai kenties hyvään hallintotapaan liittyvät asiat.
Sijoittajan ei siis kannata kavahtaa monimutkaisia kirjainyhdistelmiä, sillä lyhennesoppa on keitetty lisääntyvästä läpinäkyvyydestä, vertailukelpoisuudesta ja paremmasta huomisesta.
Yksi ajatus sääntelyn taustalla tuntuisi olevan tehdä maailman muuttamisesta helppoa. Itse asiassa riittää, jos osaa vastata tuohon yhteen kysymykseen: kiinnostaako?
Myöntävän vastauksen jälkeen palveluntarjoajan tulisi tarjota sitä vastaavia ratkaisuehdotuksia, mitkä kanavoivat varoja kestävää kehitystä tukeviin kohteisiin.
Topias Kukkasniemi
Kommentoi