Jokaisella lapsella lienee sellainen harhakäsitys, että äiti tietää kaiken. Ajan myötä lapsi havahtuu huomaamaan, että näin ei olekaan. Jossain vaiheessa aikuistumista ihminen alkaa hahmottaa, että tietää vain vähän nykyisestä maailmasta ja vielä vähemmän tulevaisuudesta.
Mitä tämä tarkoittaa siis sijoittajan kannalta? Sijoittamisessahan on aina kyse tulevaisuudesta.
Yksi maailman menestyneimmistä sijoittajista, Warren Buffett, on kuvaillut sijoitustoimintansa kultaista sääntöä lauseella ”Älä koskaan häviä rahaa”.
Kun kyse on esimerkiksi työuran aikana kertyneistä eläkesäästöistä, Buffettin sääntö kuulostaa järkevältä. Ainoa ongelma on, että rajallisen tietämyksemme takia se on mahdotonta toteuttaa kirjaimellisesti. Huolimatta huolellisesta taustatyöstä ja eri riskien laajasta arvioinnista parhaatkin sijoittajat tekevät jatkuvasti virhearviointeja, joista osa johtaa rahan häviämiseen.
Toisinaan kuuleekin sanottavan, että hyvä sijoittaja on oikeassa 51 prosentissa tekemistään päätöksistä. Ero kolikonheittoon kuulostaa äkkiseltään vähäiseltä, varsinkin jos ohjenuorana on olla häviämättä rahaa. Tämän takia hyvä sijoittaja kysyy jatkuvasti itseltään: mitä tapahtuu jos olenkin väärässä?
Vastaus toistuvaan kysymykseen on aina sama: jos olen väärässä, haluan hävitä mahdollisimman vähän rahaa. Käytännössä tämä johtaa kahteen ohjenuoraan sijoitussalkun muodostamisessa:
1. Suurta osaa salkusta ei laiteta likoon yhden sijoituspäätöksen varaan, sillä epäonnistumisen todennäköisyys on liian suuri. Tappioiden minimoimista tukee myös matematiikan armottomuus: jos menettää puolet salkustaan, alkuperäiseen arvoon toipuminen edellyttää 100 prosentin tuottoa jäljelle jäävälle osuudelle.
Jos sen sijaan tekee lukuisia pieniä päätöksiä, jotka onnistuvat keskimäärin 51 prosentin todennäköisyydellä, yksittäiset epäonnistumiset eivät tuhoa suurta osaa salkun arvosta ja ajan myötä onnistumiset kampeavat tuottoprosentin plussan puolelle. Hyvä sijoittaja siis hajauttaa salkkuaan, koska tietää ettei tiedä kaikkea.
2. Hyvä sijoittaja niin ikään välttää sijoituskohteita, joissa onnistuminen tuo pienen tuoton, mutta epäonnistuminen vastaavasti suurehkon tappion. Esimerkki tällaisesta sijoitusmahdollisuudesta on tällä hetkellä euroalueen valtionlainat. Korkotason pysyessä nykyisellä tasolla sijoittaja keräisi -0,1 %:n vuotuisen tappion. Onnistuminen edellyttäisi siis korkotason laskua.
Korkotason laskiessa koronakriisin pohjalukemiin tarjolla olisi parin prosentin tuotto, mutta sen vastinparina korkojen nousu edes puolella prosenttiyksiköllä tuhoaisi nelisen prosenttia sijoituksen arvosta. Onnistuminen toisi siis pienen voiton, mutta epäonnistuessa olisi mahdollisuus isohkoon tappioon. Sijoitusmahdollisuus, joka on parasta jättää käyttämättä.
Saattaa kuulostaa siltä, että sijoittaminen on pelkkää tappioiden ja riskien välttelyä, mutta siitä ei ole kysymys. Hyvin hajautettuun salkkuun mahtuu myös korkean tuotto-odotuksen ja siten korkeamman riskin kohteita. Yksittäisen korkean riskin kohteen osuus salkusta on vain pidettävä riittävän pienenä.
Aloittelijalle keskeisintä on ymmärtää, että sijoittamisessa ei ole kyse nollasummapelistä, jossa toisen voittaessa jonkun muun on hävittävä. Keskimäärin sijoittajat voittavat. Tämä johtuu siitä, että pitkällä aikavälillä talous kasvaa ja yritykset tekevät voittoa.
Sijoittajan tärkein tehtävä on huolehtia sijoitussalkun riittävästä hajautuksesta, jotta pääsee nauttimaan kasvun hedelmistä eikä kompastu yksittäiseen huonoon sijoitukseen. Käytännössä se tarkoittaa salkun hajauttamista eri omaisuuslajeihin, eri yhtiöihin, maantieteellisesti ja toimialoittain.
Kun tämän tietää, ei itse asiassa tarvitse tietää kovinkaan paljoa onnistuakseen. Helpottava tieto meille kaikille, jotka ymmärrämme kuinka vähän tiedämme.
Topias Kukkasniemi
Kommentoi