Entropia on fysikaalinen suure, mutta arkielämässä se merkitsee epäjärjestyksen kasvua. Epäjärjestys kasvaa aina suljetussa järjestelmässä.
Verotuksen nykytilaa voitaisiin kuvata kiihtyvän entropian ajaksi. Epävarmuus verokohtelusta lisääntyy kansainvälisen kehityksen, talouden monimutkaistumisen, Verohallinnon uusien työtapojen ja yhteiskunnan digitalisoitumisen myötä. Epävarmuus ja ennustettavuuden heikkeneminen ovat verotuksessa se epäjärjestys, jota lämpöopissa kuvataan entropialla.
Lämpöopin II pääsäännön mukaan epäjärjestyksen lisääntyminen voidaan estää, jos järjestelmään tuodaan lisää energiaa. Verotuksessa se energia voisi olla järjen käyttöä. Olisi hyvä, jos sitä löytyisi kaikilta verotuksen kanssa tekemisissä olevilta.
Lainsäätäjän mahdollisuus toimia johdonmukaisesti vaikeutuu kaiken aikaa. Erityisesti kansainvälisten yritysten verotukseen vaikuttavat OECD:n, EU:n ja USA:n hankkeet aggressiivisen verosuunnittelun rajoittamiseksi.
Esimerkiksi OECD:n uudet siirtohinnoitteluohjeet, suuryritysten maakohtainen raportointi, uudet väliyhteisösäännöt ja korkovähennysrajoitukset sekä EU:n veronkiertodirektiivin hybridi- ja exit tax -säännöt ovat muuttuneet tai ovat muuttumassa nopeassa tahdissa osaksi kansallista verolainsäädäntöä.
Tämä on tarkka paikka lakeja valmisteleville virkamiehille ja niitä hyväksyville politikoille. Uudet säännöt pitäisi saada solahtamaan vanhaan säädöskehikkoon tuottamatta yritysten kilpailukyvylle kohtuuttomia haittoja.
Epävarmuudesta eivät kärsi vain yritykset. Valikoiva verovalmistelu yhdistettynä mahdollisimman automaattiseen verotusprosessiin aiheuttaa melkoista epävarmuutta palkansaajien ja eläkeläisten verotuksessa. Kun veronmaksajat on vielä pantu vastuuseen postinkin kulusta, tarvitaan kylmiä hermoja ja pitkää pinnaa, jos tietää verovuoteensa sisältyneen jotakin erityistä.
Veronmaksajan luottamuksensuojan pitäisi estää verottaja soutamasta ja huopaamasta samassa asiassa. Valitettavasti se ei kuitenkaan aina niin toimi. Verotuksessa sama vähennys voidaan hyväksyä yhtenä vuonna ja hylätä toisena. Asiaa ei yhtään helpota se, että veronmaksaja ei koskaan tiedä, onko vähennys hyväksytty harkinnan jälkeen vai vahingossa.
Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö VOVA lisää merkittävästi epävarmuutta verotukseen. On käsittämätöntä, että virastossa on osasto, jonka tehtävänä on valittaa viraston päätöksistä. On suorastaan irvokasta, että VOVA:n valitusoikeus koskee myös Verohallinnon ja Keskusverolautakunnan antamia ennakkoratkaisuja. Viranomaisen valitus ennakkoratkaisusta mitätöi veronmaksajan ainoan todellisen mahdollisuuden vähentää epävarmuutta.
Hallintotuomioistuinten tehtävä on antaa veronmaksajalle jälkikäteistä oikeusturvaa. Valitettavasti siinä on paino sanalla jälkikäteistä. Verovalituksensa voittanutkin veronmaksaja on aina hävinnyt. Prosessi on vienyt aikaa ja rahaa, joskus jopa yrityksen konkurssiin. Parhaiten hallintotuomioistuimet vähentävät epävarmuutta tekemällä ratkaisunsa nopeasti ja samalla linjakkaasti.
Epävarmuuden poistamisessa on kieltämättä rooli myös veronmaksajalla. Verosäännösten rajoja kolkuttelevalla verosuunnittelulla veronmaksaja aiheuttaa epävarmuutta ennen kaikkea itselleen.
Vesa Korpela
Kirjoitus ilmestyi Taloustaidossa 15.5.2019
Kommentoi