veronmaksajat.fi

KOTI

Ikäihmisen apuvälineistä voi olla iloa nuoremmillekin – tässä seitsemän täsmävinkkiä

Ikäihmisen apuvälineistä voi olla iloa nuoremmillekin – tässä seitsemän täsmävinkkiä
1.8.2024

Entä jos palohälyttimen patterinvaihto sujuisikin katonrajaan kipuamatta ja yöllisen kylppärireissun valaistus toimisi automaattisesti? Kodin fiksujen pikku apureiden avulla onnistuu – eikä maksa paljoa.

Lihasvoima, tasapaino, aistit ja muisti heikkenevät iän myötä. Toimintakyvyn hiipumista voi kuitenkin kompensoida elämää helpottavilla kodin apuvälineillä – joista nuoremmatkin voivat hyötyä!

Hyväksi havaittuja arjen auttajia listasi pyynnöstämme Vanhustyön keskusliiton korjausneuvoja Nina Leino.

1. Valoa pimeyteen – automaattinen yövalo

Tarve öisille kylppärireissuille voi hyvinkin kasvaa iän myötä. Liiketunnistuksella toimiva yövalo tekee tassuttelusta turvallista ja vaivatonta, kun ei tarvitse hamuta valokatkaisijaa. Pistorasiaan tökättävät automaattivalot ovat myös sen verran hillittyjä valonlähteitä, että uneen palaaminen kävelyretken jälkeen onnistunee paremmin, kuin jos täysi valaistus olisi ollut päällä.

Saatavilla on myös yövaloja, jotka palavat koko ajan. Myös paristokäyttöisiä malleja on olemassa.

Hakusanoja: yövalo, yövalo liiketunnistimella

Hinta: noin 10–20 euroa

2. Loppu jakkaralla tasapainoilulle – palovaroittimen paristokotelo

Palovaroittimen noukkiminen ja palauttaminen paikalleen paristonvaihdon vuoksi voi vaatia hyväjalkaiseltakin sen verran akrobatiaa, että palovaroitin jää alas ilman paristoaan. Ei hyvä asia paloturvallisuuden kannalta!

Ongelma ratkeaa erillisellä paristokotelolla, jonka pitkä johto on liitettävissä palovaroittimen paristoneppariin. Loppuu se rymyäminen katonrajassa. Patterikotelon voi vetää seinälle vaikkapa valokatkaisijan viereen.

Hakusanat: paristokotelo palovaroitin

Hinta: noin 15 euroa

3. Lisävääntöä apuvälineellä

Sekä senioreilla että junioreilla voi olla haasteena väännön puute avaimen kääntämiseen lukossa, purkin auki pyörittämisessä tai tölkin avaamisessa.

Jos käsivoimat eivät riitä, erilaiset apuvälineet auttavat esimerkiksi kasvattamalla kitkaa niin, että purkin kansi ei pääse lipsumaan käsistä, tai tuomalla vipuvartta niin, että avain kääntyy vähemmilläkin voimilla.

Joskus apu voi löytyä hyvinkin yksinkertaisesti ja edullisesti. Leino vinkkaa, että läpimitaltaan suurikokoinen avainrengas auttaa hyvinkin tehokkaasti avaimen kääntämisessä lukossa. Hinnaksi välineelle jää parhaimmillaan kymmeniä senttejä.

Hinta: noin 0,5–15 euroa

Hakusanoja: apuväännin, purkinavaaja apuväline, tölkinavaaja apuväline

4. Virrat varmasti poikki ajastimella

Käsi ylös, kuka ei ole unohtanut silitysrautaa itsekseen kuumenemaan! Tällaiset haverit voi estää pistorasian ja sähkölaitteen väliin tökättävällä lyhytaika-ajastimella.

”Ajastimen käyttö on tosi helppoa. Käyttöaikaa voi lisätä nappulaa painelemalla. Yksi painallus tuo aina varttitunnin lisää. Kun aika loppuu, katkeaa virransyöttö laitteeseen”, Nina Leino sanoo.

Ajastinta voi tietysti käyttää muidenkin sähkölaitteiden, esimerkiksi kahvinkeittimen kanssa.

Hakusanoja: ajastin, lyhytaika-ajastin

Hinta: noin 15 euroa

5. Suurennusta ja valoa

Suurennuslasi on tuttu apuväline pienten yksityiskohtien tarkasteluun. Tätä nykyä klassikon saa varustettuna led-valaisimella, mikä helpottaa tihrustelua entisestään.

Perinteisen, kädessä pidettävän Sherlock Holmes -mallin lisäksi saatavilla on useita variaatioita teemasta: esimerkiksi otsapannalla silmien eteen asettuva sekä omilla jaloillaan seisova mallit.

Hakusanoja: suurennuslasi valolla

Hinta: kuudesta eurosta ylöspäin

6. Muistin tueksi muistutin

Jos muistamisen kanssa alkaa olla jo enemmän ongelmaa, muistutin auttaa. Se reagoi havaitsemaansa liikkeeseen toistamalla laitteeseen ennalta äänitetyn viestin.

Laite sijoitetaan tyypillisesti ulko-oven läheisyyteen muistuttamaan avaimien mukaan ottamisesta tai olemaan avaamatta ovea vieraille. Sovellusmahdollisuuksia voi tietysti keksiä itsekin.

Leinon mukaan laitteesta on vanhusten lisäksi iloa myös pienille lapsille, joilta avaimet unohtuvat herkästi kotiin.

Hakusana: Muistutin

Hinta: noin 50 euroa.

7. Ettei mikään hukkuisi

Avaimet ne osaavat hävitä niin, että niiden löytämiseen menee tuntitolkulla aikaa. Paitsi jos liität niihin paikantimen, joka piippaa, kun pakettiin kuuluvan kaukosäätimen nappia painaa. Markkinoilla on myös ratkaisuja, joissa kännykkäsovellus toimii paikantimen kaukosäätimenä.

Leino neuvoo kiinnittämään huomiota siihen, toimiiko paikannin jatkuvalla maksullisella kuukausitilauksella, vai voiko sitä käyttää hankintahinnan suorittamisen jälkeen mielin määrin samaan hintaan.

Paikannuksen toimivuus edellyttää, että paikantimissa ja kaukosäätimessä on toimivat paristot, ja laitteiden välinen etäisyys ei ole suurempi kuin valmistajan ilmoittama kantama.

Hakusanoja: Paikannin, avainten paikannin, bluetooth-paikannin.

Hinta: Alkaen noin 20 euroa

Kari Ahokas

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran 14.11.2023. Hintatiedot on haettu syksyllä 2023.

Näitä muut lukevat nyt

Rahat, verot, työ & eläke, koti