veronmaksajat.fi

KOTI

Lääkkeitä, paristoja ja ruokaa riittää, mutta tärkein unohtuu varautumisessa

Lääkkeitä, paristoja ja ruokaa riittää, mutta tärkein unohtuu varautumisessa
10.1.2025

Suomalaiset ovat kohtuullisen hyvin varautuneita poikkeustilanteisiin, mutta tärkein eli pullovesi puuttuu kahdelta kolmasosalta. Lääkkeitä, paristoja, tasku- tai otsalamppu sekä elintarvikkeita kolmeksi päiväksi löytyy jo monilta.

Liian moni luottaa siihen, että vettä tulee aina hanasta. Vesi on kuitenkin elintärkeää, ja ihminen tarvitsee sitä juotavaksi noin kaksi litraa päivässä. Vettä tarvitaan esimerkiksi pitkässä sähkökatkossa, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö (SPEK) muistuttaa.

SPEK on kartoittanut kyselyssä kansalaisten varautumista häiriötilanteisiin Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Virossa.

Suomalaisilla on naapurimaista eniten puhtaita kannellisia ämpäreitä tai kanistereita. Puhdasta ämpäriä tarvitaan, kun hakee vettä tilapäisistä vedenjakelupisteistä, joita perustetaan pitkissä sähkökatkoissa ja vedenjakelun häiriöissä.

Suuri osa suomalaisista arveli selviytyvänsä sähköttä korkeintaan kolme päivää. Norjalaiset arvelivat selviytyvänsä ilman sähköä kaikkein pisimpään, seitsemän päivää, ja ruotsalaiset toiseksi pisimpään, viisi päivää.

Kolme neljästä suomalaisesta arvioi osaavansa valmistaa ruokaa ilman sähköä.

Suomalaiset myös tiesivät muiden maiden vastaajia paremmin, miten etsiä tietoa, jos internet ei toimi.

"Silti vain alle puolella suomalaisista on paristoilla toimiva radio. Se on paras keino tiedonsaantiin silloin, jos netti ei toimi. Paristoradio ja paristot kannattaa hankkia ajoissa ennen häiriötilanteita", SPEKin varautumisen asiantuntija Essi Kulju sanoo tiedotteessa.

Lähes 90 prosenttia suomalaisista vastaajista kertoo, että heidän kotoaan löytyy välttämättömiä lääkkeitä, paristoja ja tasku- tai otsalamppu. Lisäksi noin 80 prosentilla on kansallisen 72 tunnin varautumissuosituksen mukaisesti ruokaa vähintään kolmeksi päiväksi sekä ensiaputarvikkeita.

Tutustu varautumisohjeisiin

VESI | Ihminen tarvitsee päivittäin noin 2 litraa puhdasta juomavettä. Lisäksi vettä tarvitaan ruoanlaittoon ja hygieniaan. Kokonaisvedentarve on 1–2 ämpärillistä henkeä kohti vuorokaudessa. Lähde: Varautuminen kotona -esite

SPEKin teettämään kyselyyn osallistui verkossa jokaisesta maasta 1 000 vastaajaa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Virossa lokakuussa 2024. Kyselyn rahoitti Huoltovarmuuskeskus.

Minna Petäinen

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti