Graffiteja, roskispaloja, autojen naarmuttamista ja pyörävarkauksia. Moni taloyhtiö on kiinnostunut kameravalvonnasta saadakseen rötöstelyt kuriin. Mutta mitä alueita saa valvoa ja kuinka kameravalvonnasta päätetään?
As Oy Säästöniemen pihapiiriin on asennettu reilu parikymmentä valvontakameraa. Tämä Helsingin Vuosaaressa sijaitseva, parinsadan asukkaan taloyhtiö on rakennettu 1960–70-luvun vaihteessa aikakautensa tyyliin väljästi, ja tontilla on paljon läpikulkua.
Kameravalvonnasta alettiin puhua jo parikymmentä vuotta sitten, koska polkupyöriä kähvellettiin tämän tästä. Kovan vastustuksen takia kamerat saatiin asennettua vasta vajaa kymmenen vuotta sitten.
Taloyhtiön puheenjohtajan Raimo Leppäsen mukaan kameravalvontaan on oltu tyytyväisiä, vaikka alkuun sitä arasteltiin.
”Meillä ei ole kerätty mitään tilastotietoa asiasta, mutta polkupyörävarkauksien määrä romahti selvästi sen jälkeen, kun kamerat otettiin käyttöön. Joitakin rikoksia on jopa onnistuttu selvittämään kameroiden ansiosta käräjäoikeuden käsittelyssä, mutta ennaltaehkäisevä vaikutus on suurin.”
”Ehkä isoin ongelma on se, että vorot ovat oppineet laittamaan hupun päähänsä ja välttämään katsomista kameraan, mikä vaikeuttaa joskus tunnistusta”, arvioi Leppänen, joka on taloyhtiön pitkäaikainen asukas ja koulutukseltaan juristi.
Määrittele tarpeet ja tavoitteet
Valvontakameroiden kysyntä on räjähtänyt taloyhtiöissä kasvuun muutaman viime vuoden aikana.
Tähän on Asianajotoimisto Kuhanen Asikainen & Kanerva Oy:tä edustavan asianajaja Marina Furuhjelmin mukaan monta syytä. Turvattomuuden tunne ja ilkivalta vaikuttavat lisääntyneen ainakin hänen asiakkaidensa asuinympäristössä. Asiakkaista valtaosa on Helsingin keskusta-alueella. Taloyhtiöiden kellarivarastoista myös viedään keskusta-alueella paljon tavaraa.
Furuhjelm kehottaa suunnittelemaan kameravalvonnan käyttöönottoa tarkasti, aina tarveselvityksestä lähtien.
”Taloyhtiöissä on kieltämättä jonkin verran kyttäysmentaliteettiakin, mutta se ei ole pätevä syy kameravalvontaan. Tallentava kamera muodostaa henkilörekisterin, ja sen ylläpitämiseen pitää olla EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) sekä tietosuojalain mukaan pätevä syy. Jos on aito tarve selvittää, kuka on aiheuttanut ilkivaltaa tai varastanut esimerkiksi polkupyöriä kellarivarastosta, kameravalvontaa kannattaa harkita”, hän suosittelee.
Sekin pitää huomioida, että taloyhtiön päätöksentekoon kohdistuu erilaisia vaatimuksia riippuen siitä, mitä aluetta valvotaan.
”Jos taloyhtiö haluaa valvoa kotirauhan suojaamia alueita, siihen pitää saada suostumus kaikilta taloyhtiön asukkailta. Kotirauhan suojaamia alueita ovat ainakin asunnot, porraskäytävät ja yksityispihat”, Furuhjelm toteaa.
Jos kameravalvontaa on vain taloyhtiön yleisillä alueilla eikä kustannus ole kovin iso, taloyhtiön hallituskin voi Furuhjelmin mukaan periaatteessa tehdä päätöksen kameravalvonnasta. Hän kuitenkin suosittelee, että kameravalvontaan ryhdyttäisiin mieluummin yhtiökokouksen enemmistöpäätöksellä, koska näin asukkaat saisivat siitä paremmin tietoa.
Selvitä lakisääteiset vaatimukset
Useimmissa taloyhtiöissä kamera on asennettu Furuhjelmin kokemuksen mukaan ulko-oven ulkopuolelle katto-osuuteen niin, että se kuvaa alasuuntaan ja ulospäin rakennuksesta.
”Tämä on hyvä tapa, jos haluaa ottaa varman päälle lakiasioissa”, hän suosittelee.
Nykyaikaisilla valvontakameroilla pystyy yleensä rajaamaan pois sellaisia alueita, joita ei haluta kuvata – esimerkiksi porraskäytäviä tai yksityisten ihmisten varastokoppeja.
Toisaalta jos kävelet kadulla ja ulko-oven ulkopuolella on kamera, tulet luultavasti kuvatuksi. Furuhjelmin mukaan tämä on sallittua, koska katu ei ole kotirauhan suojaama alue.
Moni taloyhtiö on kiinnostunut valvomaan myös varastotiloja, kuten pyöräkellareita, koska niihin murtaudutaan paljon. Lakitulkinnoissa on kuitenkin ollut vaihtelua.
”Jos taloyhtiö haluaa asentaa valvontakameran vintti- ja kellaritiloihin, se ei mielestäni vaadi asukkailta erillisiä suostumisia. Alalla on kuitenkin myös esitetty näkemys, jonka mukaan kellaritilat olisivat kotirauhan suojaamia alueita, jolloin asukkailta vaadittaisiin suostumukset kameravalvontaan”, Furuhjelm pohtii.
Tiedota selvästi ja riittävästi
Tiedotuksen tärkeyttä ei voi liikaa korostaa. Kameravalvonnasta on Furuhjelmin mukaan käytännössä välttämätöntä ilmoittaa selvillä kylteillä tai tarroilla, koska kuvatulla henkilöllä on oikeus tietää, että häntä kuvataan.
”Valvontakameran kuvien löytäminen voi kuitenkin olla taloyhtiölle äärimmäisen työlästä – etenkin, kun kenellä tahansa on oikeus nähdä itsestään otetut kuvat, mutta ei kenenkään muun kuvia. Pitäisi siis pystyä poimimaan vain ne kuvat, jotka kyseisestä henkilöstä on otettu. Tämä on yksi syy, minkä vuoksi taloyhtiöt usein käyttävät turva-alan yrityksiä kameravalvontapalvelun tuottamiseen”, Furuhjelm arvioi.
Hän korostaa, että tietosuojaselosteessa on kerrottava lisäksi kameravalvonnan periaatteet.
”Tyypillisesti tietosuojaselosteessa lähdetään liikkeelle siitä, että tavoitteena on tehdä ilkivallan ja rikosten estämiseksi suoritettua valvontaa ja että kuvat saa luovuttaa vain esitutkintaviranomaiselle, kuten poliisille tai Tullille.”
Kuvia ei myöskään saa säilyttää loputtomasti.
”Alan järjestöt ovat mielestäni ottaneet sen kannan, että kohtuullinen aika säilyttää kuvia on kolme viikkoa. Tämä määräaika perustuu käsittääkseni tietosuojavaltuutetun ohjeistukseen tai kannanottoon.”
Sovi valvonnan ja ylläpidon vastuista
As Oy Säästöniemi käytti valvontakameroiden hankinnassa aikanaan apuna turva-alan asiantuntijaa, Tommi Ruutiaista, joka huolehti järjestelmän suunnittelusta ja asennuksesta. Hän on myös vastannut ylläpidosta tähän päivään asti. Valvonta on kuitenkin taloyhtiön vastuulla.
”Hämmästyimme, kuinka hyviä ja selkeitä kuvat ovat jopa kaukaa otettuina. Valovoimaa riittää myös pimeällä otettuihin kuviin. Liisasimme valvontakamerat ensin viideksi vuodeksi, ja lunastimme ne sen jälkeen itsellemme”, Raimo Leppänen kertoo.
”Yllätyimme myös siitä, että kameroiden huoltotarve on ollut vähäistä ja että niille on tehty vain vähän ilkivaltaa. Kovimmassa kulutuksessa ovat olleet kovalevyt, koska aina, kun joku liikkuu kameroiden edessä, ne nappaavat kuvan, joka tallentuu kovalevylle. Muutama kovalevy on jouduttukin vaihtamaan.”
Taloyhtiössä on kolme kerrostaloa, ja kussakin niistä on omat piha-aluetta kuvaavat kameransa, kellareihin keskitetyt tietokonejärjestelmänsä kovalevyineen ja nimetyt vastuuhenkilönsä. Kuvat siirtyvät kaapeliyhteyttä pitkin keskitettyyn järjestelmään. Tarvittaessa kuvia voidaan luovuttaa poliisille muistitikulla.
”Kuvia säilytetään kolme viikkoa. Sen jälkeen ne pyyhkiytyvät automaattisesti pois.”
Kuvien perkaaminen voi viedä aikaa
Päätös kameravalvonnasta tehtiin As Oy Säästöniemen tapauksessa hallituksen kokouksessa, koska kyseessä ei ollut rahallisesti kovin iso investointi ja koska pyörävarkaudet oli koettu isoksi ongelmaksi. Valvontakamerat rajattiin kuvaamaan kattavasti piha-alueita, mutta sisätiloja tai yleisiä katualueita ei kuvata lainkaan.
”Halusimme huolehtia ihmisten yksityisyydensuojasta tarkasti. Lisäksi kameravalvonnasta tiedotettiin laajasti esimerkiksi tallentavasta kameravalvonnasta kertovilla kylteillä”, taloyhtiön puheenjohtaja Leppänen kertoo.
Leppäsen mukaan kukaan ei katso valvontakameran kuvia huvikseen, mutta jos sattuu esimerkiksi pyörävarkaus, kameravastuuhenkilö istahtaa taloyhtiön kellarissa sijaitsevan koneen äärelle kelaamaan tallenteita läpi. Yksi kelausistunto kestää tyypillisesti 2–3 tuntia.
Varkauksia ja ilkivaltaa koskevia kuvia käsitellään hallituksen kokouksissa, ja poliisiin ollaan yhteyksissä vain, jos asia ei muuten selviä.
”Asukkaat luulevat usein, että esimerkiksi auton kolhaisusta otettu kuva löytyy tuosta vaan napsauttamalla, mutta ei se niin käy. Ihmiset muistavat vain harvoin, milloin vahinko tai varkaus on sattunut, ja kuvia on selattava kärsivällisesti. Koska taloyhtiö vastaa valvonnasta itse, myös järjestelmään kuuluvan ohjelmiston opetteluun on mennyt aikaa.”
Ulkoistus voi olla helpompi vaihtoehto
Furuhjelm uskoo, että kameravalvonta auttaa lisääntyessään myös poliisia selvittämään rikoksia. Jo pelkällä valvontakameroista varottavalla kyltillä saattaa olla rikoksia ennaltaehkäisevä vaikutus.
”Suosittelen taloyhtiöille kameravalvonnan ulkoistusta turva-alan yritykselle, koska suhtaudun kriittisesti siihen, että naapurit valvovat toisiaan. Siinä tapauksessa, että poliisilla ei ole resursseja tutkia esimerkiksi ilkivaltaa, valvontaoikeus voisi tarvittaessa siirtyä myös taloyhtiölle”, hän pohtii.
Teknisen tietoturvan pitää olla luonnollisesti kunnossa, etteivät valvontakameran kuvat pääse leviämään vaikkapa sosiaaliseen mediaan. Tietosuojavaltuutettu valvoo tietosuojasääntöjen noudattamista ja voi tarvittaessa asettaa seuraamusmaksuja.
”Taloyhtiöt ovat käsittääkseni selvinneet yleensä huomautuksella, jos on ollut jotain puutteita esimerkiksi tiedotuksessa, ja yleensä mahdolliset puutteet on korjattu nopeasti”, hän kertoo.
”Enemmän ongelmia on ollut koteihin asennettujen valvontakameroiden käytössä. Niistäkin pitäisi kertoa kuvattaville, muuten voi syyllistyä rikoslaissa kiellettyyn salakatseluun kotirauhan suojaamalla alueella. Myöskään omalta parvekkeelta ei saa kuvata muiden ihmisten yksityispihoja tai koteja, eikä ovisilmään asennetulla kameralla saa kuvata rappukäytävässä olevia ihmisiä.
MILLAISIA LAITTEITA? Kameravalvonnan ratkaisut vaihtelevat kesämökeille hankittavista simppeleistä riistakameroista yrityspuolelta tutumpiin monipuolisiin turvajärjestelmiin. Tekniikka kehittyy vauhdilla. Lue juttu toukokuun Taloustaidosta. Voit lukea jutun näköislehdestä, jos olet rekisteröitynyt verkkopalvelujemme käyttäjäksi.
Kaisa Salminen
