veronmaksajat.fi

KOTI

Vuokralainen, muista tämä – vuokrasopimusta ei voi perua

Vuokralainen, muista tämä – vuokrasopimusta ei voi perua
22.7.2024

Moni opiskelija etsii parhaillaan sopivaa asuntoa ennen opiskeluiden alkua. Suomen Vuokranantajat muistuttaa, ettei jo sovittua vuokrasopimusta voi perua esimerkiksi paremman asunnon löytymisen vuoksi.

Vuokrasopimuksen tekemisen jälkeen sopimus sitoo molempia osapuolia, sekä vuokralaista että vuokranantajaa. Sopimus on sitova myös, vaikka se olisi tehty kokonaan etänä näkemättä huoneistoa lainkaan.

Kuluttajansuojalain etämyyntiä koskevaa 14 vuorokauden peruuttamisoikeutta ei sovelleta asuinhuoneiston vuokrasopimuksiin, eikä mikään laki siis oikeuta vuokralaista perumaan kerran tehtyä sopimusta.

”Nettikaupan valtavan kasvun myötä on yleistynyt kulttuuri, jossa tuotteita tilataan useampia kotiin, minkä jälkeen päätetään mitä oikeasti halutaan ja mitä ei. Vuokra-asuntojen kanssa ei voi toimia näin. Kun vuokrasopimus on tehty, se sitoo molempia osapuolia, ja jokaisen vuokra-asuntoa etsivän onkin hyvä tiedostaa tämä”, Suomen Vuokranantajien lakiasiainjohtaja Tarik Ahsanullah kertoo tiedotteessa.

Vuokrasopimuksissakin lähtökohta on kuitenkin sopimusvapaus, joten peruuttamisoikeudesta voidaan osapuolten kesken sopia. Tällaiset tilanteet ovat kuitenkin verrattain harvinaisia.

”Ajoittain näkee myös erilaisia varausmaksuja tai vastaavia järjestelyjä. Niille ei ole lain puitteissa mitään estettä, mutta suosittelen olemaan sopimusmuotoilujen kanssa hyvin tarkkana. Näissä on sovittava erityisen selkeästi, mihin asti vuokrasopimuksen voi peruuttaa kuluitta ja mistä lähtien mitäkin seuraamuksia voi syntyä”, Ahsanullah opastaa.

Sopimus voi syntyä ilman sopimusasiakirjaakin

Sopimus syntyy tarjouksen ja siihen annetun hyväksyvän vastauksen perusteella. Vuokrasopimuksen syntyminen ei siten edellytä aina vuokrasopimukseksi otsikoidun asiakirjan allekirjoittamista.

Vuokrasopimus voi syntyä jo vuokranantajan ja vuokralaisen sähköpostiketjussa, mikäli vuokrauksen ehdoista on päästy yhteisymmärrykseen ja vuokrauksesta on selvästi sovittu. Ahsanullahin mukaan tämä voi tulla yllätyksenä vuokralaisille. ”Viestinnässä on syytä olla selkeäsanainen.”

Vuokranantajien lakineuvonnassa esiintyy myös toistuvasti tilanteita, joissa vuokralainen jättää vakuuden maksamatta, eikä häneen saada enää välttämättä tämän jälkeen edes yhteyttä.

”On hyvä huomioida, ettei vakuuden asettamatta jättäminenkään peruuta automaattisesti vuokrasopimusta. Jos vakuutta ei sovitussa ajassa aseteta, vuokranantajalla on oikeus purkaa sopimus. Velvollisuutta tällaiseen ei kuitenkaan ole ja vuokranantaja voi edelleen vedota sopimuksen mukaisiin maksuvelvoitteisiin”, Ahsanullah muistuttaa.

Peruuttaminen voi käydä kalliiksi

Vuokralainen voi lähtökohtaisesti irtisanoa toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen koska vain ilman perusteita. Tällöin on kuitenkin maksettava irtisanomisajan vuokra. Vuokrasopimuksessa on toisaalta voitu sopia ensimmäisestä mahdollisesta irtisanomisajan alkamisajankohdasta tai se voi olla määräaikainen, jolloin vuokrasopimuksesta irtaantuminen voi käydä kalliiksi.

Lähtökohta on, että vuokranantaja voi vedota kaikkiin sopimuksen ehtoihin. Yllättävissä tilanteissa kannattaa kuitenkin pyrkiä aina neuvottelemaan.

”Vuokranantajankin kannattaa muistaa, että yksittäisissä tilanteissa sopimusehtoon vetoaminen voi muodostua kohtuuttomaksi, jolloin tuomioistuin voi kohtuullistaa sopimuksesta tai sen rikkomisesta aiheutuvia seuraamuksia”, Ahsanullah kertoo.

Minna Petäinen

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti