Kun ikääntyneen hiipuva toimintakyky alkaa edellyttää muuttoa hoivakotiin, valinta kannattaa tehdä huolella. Nykyisin on tarjolla runsaasti erilaisia asumisen ja hoivan vaihtoehtoja. Valinnassa on monta muutakin tekijää kuin pelkkä raha.
Vielä runsas parikymmentä vuotta sitten, kun iäkäs ihminen ei enää pärjännyt kotona, hänellä oli pääasiallisina vaihtoehtoina terveyskeskuksen vuodeosasto tai vanhainkoti.
Useilla paikkakunnilla oli kylläkin jo tuolloin järjestöjen tuottamia palveluita, joita kunnat ostivat. Vähitellen myös muiden yksityisten hoitokotien määrä alkoi kasvaa.
Vanhustyön keskusliiton toiminnanjohtaja Satu Helin tähdentää, että edelleen kunnalla on velvollisuus järjestää ikääntyneiden hoito ja jokaisen pitäisi voida vaikuttaa palvelunsa suunnitteluun.
”Tarjonta on kasvanut yksityisten hoivapalveluiden myötä. Järjestöt, säätiöt ja yritykset tuottavat asumis- ja hoivapalveluita, joiden kanssa kunnalla on usein ostopalvelusopimus. Lisäksi yksityisiin palvelutaloihin hakeutuu myös yhä enemmän itse palvelunsa maksavia henkilöitä, Helin sanoo.
Mistä liikkeelle?
Satu Helin painottaa, että ensisijaista hoivapaikan valinnassa on ikääntyneen ihmisen toimintakyky ja kuinka paljon hän sen perusteella tarvitsee palveluita. Yksi yleisimmistä syistä ympärivuorokautiseen hoitoon on muistisairauden eteneminen.
”Kotiin annettavat palvelut ovat ensisijainen ratkaisu iäkkäälle ihmiselle, mutta kun nämä eivät enää riitä selviytymiseen, on alettava miettiä palveluasuntoa, Helin tähdentää.
Ensimmäinen askel hoivakotiin on ottaa yhteyttä kunnan sosiaalitoimen vanhuspalveluun. Sen toimesta kartoitetaan ikääntyneen toimintakyky ja palvelujen tarve, annetaan ohjausta ja tehdään tarvittaessa palvelusuunnitelma.
”Jo vanhuuslaki edellyttää, että palvelutarpeen arvio perustuu aina toimintakyvyn arvioon”, Helin sanoo.
Yhteydenoton kuntaan voi tehdä vanhus, hänen omaisensa tai hänestä on saatettu tehdä ilmoitus.
”Iäkkään ihmisten omat toiveet sekä näkemykset palveluiden tarpeesta on myös aina otettava huomioon”, Helin huomauttaa.
Kunnalla on vuodesta 2000 lähtien ollut asiakaslain mukaan velvollisuus kertoa eri vaihtoehtoista ja niiden vaikutuksista.
Suurissa kunnissa tarjontaa on paljon
Suuremmilla paikkakunnilla erilaisten hoivakotien tarjontaa on runsaasti. Pienemmillä paikkakunnilla tilanne voi olla toinen.
”Hurjimmillaan pienessä kunnassa se voi olla vain kunnallinen vanhainkodin hoitopaikka tai terveyskeskuksen vuodeosasto. Toki on myös pieniä kuntia, joissa tarjontaa on enemmän”, Helin pohtii.
Joissakin kunnissa on lähes kokonaan tai kokonaan lopetettu laitoshoito. Iäkkäiden ympärivuorokautinen, pitkäaikainen hoito on ratkaistu kunnan tai kunnan ja yksityisten tahojen yhdessä tuottamalla tehostetulla palveluasumisella.
”Toiminta on yksityiselle luvanvaraista ja lisäksi aluehallintovirasto tarkistaa luvan myöntäessään, että ammattitaitoista henkilökuntaa on riittävästi”, Helin toteaa.
Tehostetun palveluasumisen lisäksi valikoimassa on tuettu palveluasuminen, missä ei ole henkilöstöä välttämättä läpi vuorokauden. ”Ikääntynyt asuu palvelutalossa ja ostaa palveluita tarpeensa mukaan arjen sujumiseksi.”
Nykyisin on yleistä, että kunnat järjestävät vanhusten palveluasumista yhä enemmän kilpailutukseen perustuvana ostopalveluna, jossa palvelut tuottaa järjestö tai muu yksityinen taho.
Kunta voi myös antaa vanhukselle palvelusetelin hoivapalveluiden ostoon. Hän voi saada palvelusetelin niihin hoivakoteihin, jotka kunta on valinnut palveluiden tuottajiksi.
”Palveluseteliä käyttäessään iäkäs ihminen voi itse valita palvelujen tuottajan”, Helin täsmentää.
Perhehoitoa ja senioritaloja
Uusi kehittyvä hoivamuoto on Helinin mukaan perhehoito. Vanhus muuttaa tällöin ulkopuoliseen perheeseen. Tällä hetkellä Suomessa on parisensataa iäkästä henkilöä perhehoidossa.
”Tämä voi tuoda järkeviä ratkaisuja ikääntyneille nimenomaan pienillä paikkakunnilla, joissa palveluvalikoima ei ole niin laaja”, Helin kertoo.
Kunta tai kuntayhtymä tekee tässäkin palvelumuodossa aina sopimuksen palvelun tuottajan kanssa. ”Perhehoito voi olla varsinkin lievästi ja keskivaikeasti muistisairaille yksi vaihtoehto”, Helin sanoo.
Kasvava vaihtoehto omaehtoisessa vanhuuteen varautumisessa ovat senioritalot, joita rakennusyhtiöt rakentavat seniori-ikäisille joko omistus- tai vuokra-asuntoyhtiöiksi.
”Ehtona asunnon saamiseen on yleensä, että on täyttänyt 55 vuotta. Ikääntyneille tarkoitettuun asuntoon voi muuttaa jo siis ennen kuin on palveluiden tarpeessa.”
”Järjestöt tai muut yksityiset ja kunnat ovat rakennuttaneet asuintaloja tuottaakseen vuokra-asumispalveluja. Sitä mukaa kun kunto heikkenee, voi asukas ostaa palveluita joko järjestöltä tai muulta yksityiseltä. Usein vuokra-asunnoissa on mahdollisuus järjestettyyn ruokailuun tai asunnot ovat lähellä palveluja”, Helin toteaa.
Muista valinnassa myös nämä
Hoivakotia valitessa selvitä etukäteen, mitä palveluja siellä on saatavilla.
”Palveluiden ja maksujen lisäksi kannattaa katsoa, mitä elämän sisältöä hoivakodissa on. Ei riitä, että kirkkokuoro käy kerran vuodessa. Sekin on tärkeä selvittää, voiko hoivakodissa asua elämänsä loppuun asti”, Helin tähdentää.
Kysy joutuuko sairaalahoitoon joutuessaan maksamaan tuplamaksuja: sekä hoivakodille että sairaalalle, vai pienenevätkö hoivakodin tai julkisen palvelun maksut tällaisessa tilanteessa. Sopimuksen sisältö kannattaa lukea muutamaan kertaan.
Riitta Rimmi
Artikkeli hoivakodin valinnasta on julkaistu helmikuun Taloustaidossa. Juttuun liittyvä hintavertailu on luettavissa näköislehdessä. Näköislehden lukeminen edellyttää rekisteröitymistä Veronmaksajien jäsenpalvelun käyttäjäksi.
