veronmaksajat.fi

TYÖ & ELÄKE

Automurto pilaa yrittäjän työpäivän – pakettiautoista vohkitaan nyt työkaluja ja tarvikkeita

Automurto pilaa yrittäjän työpäivän – pakettiautoista vohkitaan nyt työkaluja ja tarvikkeita
4.12.2023

Yrittäjälle automurto merkitsee varastetun ja rikotun omaisuuden lisäksi työpäivien menetystä, jos töiden kannalta olennaisia työkaluja lähtee pitkäkyntisten matkaan.

Tilastokeskuksen mukaan automurtoja tehdään Suomessa kaikkiaan keskimäärin yli 20 joka päivä. Viime vuonna autoihin murtauduttiin yli 9 000 kertaa, yli 800 edellisvuotta enemmän. Kaikkiaan automurtojen määrä on ollut kasvussa vuodesta 2018 alkaen.

Yrittäjillä automurtotilastoissa korostuvat pakettiautot. Myös Fennian tilastojen mukaan yrittäjien ja yrityksiin kohdistuvat automurrot ovat kasvussa, ja pakettiautoihin murtaudutaan useammin kuin henkilöautoon.

Yrittäjiin kohdistuvissa automurroissa korostuvat kuljetus- ja rakennusliikkeet.

"Yrittäjillä on usein autossaan työmailla tarvittavat työkalut ja tarvikkeet, ja näihin myös varkaat yrittävät päästä käsiksi. Varsinkin jos auton ikkunasta on nähtävillä arvokkaita esineitä, kuten elektroniikkaa tai kalliita työkaluja, on auto houkutteleva kohde", muistuttaa Fennian ajoneuvo- ja omaisuusvakuutuspalveluiden johtaja Mikko Pöyhönen tiedotteessa.

Yrittäjien autoihin muratudutaan erityisesti syksyisin. Murtoja tehdään niin työmailla kuin yritysten tiloissakin. Monesti varas on saattanut murtautua yrityksen tiloihin ja sen jälkeen siellä olevaan autoon.

Pöyhösen mukaan automurrot voivat aiheuttaa autoon tulleiden vaurioiden ja varastetun omaisuuden lisäksi haittaa myös yritystoiminnalle.

"Omaisuusvahingot voivat olla hyvinkin suuria, jos pakettiautosta viedään esimerkiksi arvokkaita työkaluja ja -laitteita. Pahimmillaan tapahtuma voi lisäksi sotkea useammankin työpäivän, mikäli autossa on säilytetty työn kannalta olennaisia työvälineitä, eikä uusia ole heti saatavilla."

Suojaa autosi murron varalta

Paras tapa välttyä automurroilta on varautua niihin etukäteen. Arvokasta omaisuutta ei pidä koskaan jättää autoon näkyville, vaikka olisi poissa vain hetken aikaa.

Tummennetut ikkunat voivat vähentää varkaiden kiinnostusta autoa kohtaan, kun arvokkaasta omaisuudesta auton sisällä ei ole varmuutta. Toisaalta varkaiden saaliiksi voi kelvata melkein mikä tahansa tuulilasin pyyhkijänsulista polttimoihin.

Automurroissa kuluja ei aiheuta pelkästään anastettu omaisuus, vaan myös autoon tulleet vauriot. Huoltoa vaativat toimenpiteet voivat hidastaa tai estää töiden tekemistä, jos auto on olennaisessa roolissa yrittäjän työpäivässä.

"Ajoneuvon varkausvakuutus kattaa autoon varkauden yhteydessä tulleet vahingot sekä varastetut autoon kiinteästi asennetut laitteet, kuten radion tai navigaattorin. Kun yritys on vakuuttanut ajoneuvossa sijaitsevan irtaimistonsa, korvataan se yrityksen omaisuusvakuutuksesta", selventää Pöyhönen.

Yrittäjien autot voivat olla erityisen houkuttelevia kohteita varkaille sen vuoksi, että yrittäjällä on monesti seuraavan aamun työkalut ja tarvikkeet valmiina autossa.

"Jos autoa ei ole mahdollista tyhjentää yöksi, kannattaa auton lukitukseen, valvontaan ja turvallisuuteen kiinnittää mahdollisimman paljon huomiota. Kannattaa harkita myös auton murtohälyttimen käyttöä", Pöyhönen sanoo.

Auton pysäköinti- ja parkkipaikkaan kannattaa kiinnittää huomiota, ja jättää auto mahdollisimman valoisalle ja näkyvälle paikalle.

Pimeys on varkaille etu, joten esimerkiksi liikkeestä syttyvät valot parkkialueella vaikeuttavat varkaiden työtä.

Vinkit automurtojen ehkäisyyn ja selvittämiseen

  • Lukitse auto aina, kun poistut sen luota. Varkaustapauksissa korvauksen edellytyksenä on, että ajoneuvo on ollut lukittuna tai lukitussa tilassa.
  • Parkkeeraa auto mahdollisuuksien mukaan paikkaan, johon on näkyvyys ympärillä olevista taloista tai joka on hyvin valaistu.
  • Älä säilytä arvokasta omaisuutta autossa, äläkä jätä mitään varastettavaa autoon niin, että se on näkyvillä.
  • Kirjaa työkalujen merkki- ja mallitiedot sekä valmistenumerot ylös paitsi korvaushakemusta myös poliisia varten. Näin anastettu omaisuus voidaan tarvittaessa etsintäkuuluttaa.
  • Jos joudut automurron kohteeksi, ota kuvat tapahtumapaikasta ja autosta. Kirjaa ylös, mitä on viety. Tee aina murrosta ilmoitus poliisille.
  • Älä liitä autonavaimeen avaimenperää, josta käy ilmi auton merkki, rekisterinumero tai muita tietoja autosta.
  • Autonavainten kanssa samassa avainnipussa ei tule säilyttää esimerkiksi toisen auton vara-avainta tai kotiavainta.

Minna Petäinen

Näitä muut lukevat nyt

Rahat, verot, työ & eläke, koti