Kun palkka kasvaa, verot nousevat. Lisäksi nousee myös veroprosentti. Mitä palkanlisästä jää tällöin käteen?
Ansiotuloja, kuten palkkaa, verotetaan vuositulojen perusteella progressiivisesti. Tämä tarkoittaa, että mitä enemmän palkkatuloja vuoden aikana ansaitset, sitä suurempi osuus niistä menee veroihin. Eli pelkästään verojen euromäärä ei nouse tulojen noustessa, vaan myös niiden osuus tuloista kasvaa.
Kun palkansaaja pohtii esimerkiksi, ottaisiko vastaan ylitöitä, vaihtaisiko parempipalkkaiseen työhön tai tavoittelisiko bonuksia, on oleellista tietää, paljonko käteen jäävät tulot muuttuisivat päätöksen myötä. Siihen vaikuttaa paitsi tulojen kasvu, myös verojen muutos sen seurauksena.
Pelkästä palkankorotuksesta ei toki kannata kieltäytyä vain verojen takia, koska verot eivät nouse lähtökohtaisesti enempää kuin tulot (tosin joskus, lähinnä yhdessä sosiaaliturvaetuuksien leikkaantumisen kanssa, käytettävissä olevat tulot voivat pienentyä palkankorotuksesta johtuen).
Mutta mikäli palkankorotus tai muu tulojen kasvu edellyttää palkansaajalta vaativampia ponnistuksia, enemmän vastuuta tai pidempää työaikaa, on paikallaan pohtia, riittääkö verojen jälkeisten tulojen kasvu kompensoimaan ne.
Verot määrätään vuositulojen perusteella
Suomessa verotus lasketaan verovuoden päättymisen jälkeen, kun kaikki vuoden aikana ansaitsemasi tulot ja mahdolliset vähennykset ovat selvillä.
Verovuoden mittaan tuloistasi on kuitenkin maksettu ennakkoveroa verokortin ennakonpidätysprosentin perusteella. Mitä paremmin verokortin arvioidut tiedot tuloistasi ja vähennyksistäsi pitävät paikkansa, sitä vähemmän saat veronpalautusta tai maksat mätkyjä verovuoden jälkeen. Mutta verojen määrä ei riipu siitä, ovatko tulot arvioitu oikein ja missä vaiheessa verot maksetaan.
Marginaaliveroprosentti on oleellinen
Se, miten verot muuttuvat tulojen kasvaessa, riippuu marginaaliveroprosentista. Marginaaliveroprosentti on se osuus, jonka verojen nousu vie tulojen noususta.
Progressiivisessa verotuksessa marginaaliveroprosentti on suurempi kuin koko tuloon suhteutettu verojen määrä eli tuloveroprosentti (verot/kokonaistulot=tuloveroprosentti), jolloin tuloveroprosentti on sitä korkeampi, mitä suuremmat ovat tulot.
Esimerkiksi, kun 40 000 euroa vuodessa palkkaa ansaitsevalla (vastaa n. 3 200 euron kk-palkkaa) verot ja veronluonteiset maksut ovat noin 11 220 euroa (28,0 % tuloista) ja vastaavasti 41 000 euroa ansaitsevalla 11 700 euroa (28,5 % tuloista), marginaalivero on 48 prosenttia. Näin siksi, että veroja tulee maksettavaksi 480 euroa (11 700 e - 11 220 e) enemmän 1 000 euroa suuremmalla tulotasolla. Käteen jää tonnin tulonlisäyksestä siis 520 euroa.
Verolainsäädännöstä ei ole suoraan luettavissa palkkaverotuksen marginaaliveroprosentteja, koska palkkaverotus koostuu useasta eri osasesta: on Verohallinnolle tilitettävät valtion tulovero, kunnallisvero, kirkollisvero, sairausvakuutusmaksut ja yle-vero sekä näiden lisäksi veronluonteiset työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksut.
Lisäksi palkansaajan marginaaliveroihin vaikuttavat näiden prosenttien lisäksi myös automaattisesti tehtävät vähennykset.
Pääomatuloverotuksessa marginaaliverot ovat selkeämmät: 30 prosenttia 30 000 euroon saakka, ja sen ylittävältä osalta 34 prosenttia (kun ei oteta huomioon mahdollisesti vaikuttavaa yle-veroa). Näin etenkin siksi, että veroja maksetaan vain valtiolle.
Ohessa on laskettu palkkaverotuksen luvut eri tulotasoilla vuonna 2022. Tuoreimman verovuoden luvut löytyvät Veronmaksajien nettisivuilta.
Paljonko 1 000 euron palkanlisästä jää käteen?
Palkkatulot, euroa/v |
Kk-palkka, euroa |
Verot ja veronluonteiset maksut, euroa/v | 1 000 euron lisäpalkasta käteen jäävä osuus, euroa/v | Marginaalivero |
25 000 | 2 000 | 4 721 | 603 | 39,7 % |
26 000 | 2 080 | 5 118 | 603 | 39,7 % |
27 000 | 2 160 | 5 516 | 603 | 39,7 % |
28 000 | 2 240 | 5 913 | 603 | 39,7 % |
29 000 | 2 320 | 6 311 | 603 | 39,7 % |
30 000 | 2 400 | 6 708 | 603 | 39,7 % |
31 000 | 2 480 | 7 105 | 634 | 36,6 % |
32 000 | 2 560 | 7 471 | 606 | 39,4 % |
33 000 | 2 640 | 7 866 | 534 | 46,6 % |
34 000 | 2 720 | 8 332 | 519 | 48,1 % |
35 000 | 2 800 | 8 813 | 519 | 48,1 % |
36 000 | 2 880 | 9 294 | 519 | 48,1 % |
37 000 | 2 960 | 9 775 | 519 | 48,1 % |
38 000 | 3 040 | 10 257 | 519 | 48,1 % |
39 000 | 3 120 | 10 738 | 519 | 48,1 % |
40 000 | 3 200 | 11 219 | 519 | 48,1 % |
41 000 | 3 280 | 11 700 | 519 | 48,1 % |
42 000 | 3 360 | 12 181 | 519 | 48,1 % |
43 000 | 3 440 | 12 662 | 519 | 48,1 % |
44 000 | 3 520 | 13 143 | 519 | 48,1 % |
45 000 | 3 600 | 13 624 | 519 | 48,1 % |
46 000 | 3 680 | 14 105 | 519 | 48,1 % |
47 000 | 3 760 | 14 586 | 519 | 48,1 % |
48 000 | 3 840 | 15 067 | 519 | 48,1 % |
49 000 | 3 920 | 15 548 | 519 | 48,1 % |
50 000 | 4 000 | 16 029 | 519 | 48,1 % |
51 000 | 4 080 | 16 510 | 519 | 48,1 % |
52 000 | 4 160 | 16 991 | 519 | 48,1 % |
53 000 | 4 240 | 17 472 | 493 | 50,7 % |
54 000 | 4 320 | 17 979 | 483 | 51,7 % |
55 000 | 4 400 | 18 496 | 483 | 51,7 % |
56 000 | 4 480 | 19 013 | 483 | 51,7 % |
57 000 | 4 560 | 19 530 | 483 | 51,7 % |
58 000 | 4 640 | 20 048 | 483 | 51,7 % |
59 000 | 4 720 | 20 565 | 483 | 51,7 % |
60 000 | 4 800 | 21 082 | 483 | 51,7 % |
61 000 | 4 880 | 21 599 | 483 | 51,7 % |
62 000 | 4 960 | 22 116 | 483 | 51,7 % |
63 000 | 5 040 | 22 633 | 483 | 51,7 % |
64 000 | 5 120 | 23 150 | 483 | 51,7 % |
65 000 | 5 200 | 23 667 | 483 | 51,7 % |
66 000 | 5 280 | 24 185 | 483 | 51,7 % |
67 000 | 5 360 | 24 702 | 483 | 51,7 % |
68 000 | 5 440 | 25 219 | 483 | 51,7 % |
69 000 | 5 520 | 25 736 | 483 | 51,7 % |
70 000 | 5 600 | 26 253 | 483 | 51,7 % |
71 000 | 5 680 | 26 770 | 483 | 51,7 % |
72 000 | 5 760 | 27 287 | 483 | 51,7 % |
73 000 | 5 840 | 27 804 | 483 | 51,7 % |
74 000 | 5 920 | 28 322 | 483 | 51,7 % |
75 000 | 6 000 | 28 839 | 483 | 51,7 % |
76 000 | 6 080 | 29 356 | 483 | 51,7 % |
77 000 | 6 160 | 29 873 | 483 | 51,7 % |
78 000 | 6 240 | 30 390 | 483 | 51,7 % |
79 000 | 6 320 | 30 907 | 483 | 51,7 % |
80 000 | 6 400 | 31 424 | 483 | 51,7 % |
81 000 | 6 480 | 31 941 | 483 | 51,7 % |
82 000 | 6 560 | 32 458 | 483 | 51,7 % |
83 000 | 6 640 | 32 976 | 483 | 51,7 % |
84 000 | 6 720 | 33 493 | 483 | 51,7 % |
85 000 | 6 800 | 34 010 | 483 | 51,7 % |
86 000 | 6 880 | 34 527 | 483 | 51,7 % |
87 000 | 6 960 | 35 044 | 483 | 51,7 % |
88 000 | 7 040 | 35 561 | 483 | 51,7 % |
89 000 | 7 120 | 36 078 | 483 | 51,7 % |
90 000 | 7 200 | 36 595 | 483 | 51,7 % |
91 000 | 7 280 | 37 113 | 483 | 51,7 % |
92 000 | 7 360 | 37 630 | 462 | 53,8 % |
93 000 | 7 440 | 38 168 | 393 | 60,7 % |
94 000 | 7 520 | 38 775 | 402 | 59,8 % |
95 000 | 7 600 | 39 373 | 403 | 59,7 % |
96 000 | 7 680 | 39 971 | 403 | 59,7 % |
97 000 | 7 760 | 40 568 | 403 | 59,7 % |
98 000 | 7 840 | 41 165 | 403 | 59,7 % |
99 000 | 7 920 | 41 763 | 403 | 59,7 % |
100 000 | 8 000 | 42 360 | 403 | 59,7 % |
101 000 | 8 080 | 42 958 | 403 | 59,7 % |
102 000 | 8 160 | 43 555 | 403 | 59,7 % |
103 000 | 8 240 | 44 153 | 403 | 59,7 % |
104 000 | 8 320 | 44 750 | 403 | 59,7 % |
105 000 | 8 400 | 45 347 | 403 | 59,7 % |
106 000 | 8 480 | 45 945 | 403 | 59,7 % |
107 000 | 8 560 | 46 542 | 403 | 59,7 % |
108 000 | 8 640 | 47 140 | 403 | 59,7 % |
109 000 | 8 720 | 47 737 | 403 | 59,7 % |
110 000 | 8 800 | 48 335 | 403 | 59,7 % |
111 000 | 8 880 | 48 932 | 403 | 59,7 % |
112 000 | 8 960 | 49 529 | 403 | 59,7 % |
113 000 | 9 040 | 50 127 | 403 | 59,7 % |
114 000 | 9 120 | 50 724 | 403 | 59,7 % |
115 000 | 9 200 | 51 322 | 403 | 59,7 % |
116 000 | 9 280 | 51 919 | 403 | 59,7 % |
117 000 | 9 360 | 52 517 | 403 | 59,7 % |
118 000 | 9 440 | 53 114 | 403 | 59,7 % |
119 000 | 9 520 | 53 711 | 403 | 59,7 % |
120 000 | 9 600 | 54 309 | 403 | 59,7 % |
121 000 | 9 680 | 54 906 | 403 | 59,7 % |
122 000 | 9 760 | 55 504 | 403 | 59,7 % |
123 000 | 9 840 | 56 101 | 403 | 59,7 % |
124 000 | 9 920 | 56 698 | 403 | 59,7 % |
125 000 | 10 000 | 57 296 | 403 | 59,7 % |
126 000 | 10 080 | 57 893 | 403 | 59,7 % |
127 000 | 10 160 | 58 491 | 403 | 59,7 % |
128 000 | 10 240 | 59 088 | 403 | 59,7 % |
129 000 | 10 320 | 59 686 | 403 | 59,7 % |
130 000 | 10 400 | 60 283 | 403 | 59,7 % |
131 000 | 10 480 | 60 880 | 403 | 59,7 % |
132 000 | 10 560 | 61 478 | 418 | 58,2 % |
133 000 | 10 640 | 62 060 | 422 | 57,8 % |
134 000 | 10 720 | 62 638 | 422 | 57,8 % |
135 000 | 10 800 | 63 216 | 422 | 57,8 % |
140 000 | 11 200 | 66 105 | 422 | 57,8 % |
150 000 | 12 000 | 71 883 | 422 | 57,8 % |
Lähde: Veronmaksajain Keskusliitto
Marginaalivero eri tulotasoilla
Ansiotulojen verotus on progressiivisempaa kuin pääomatulojen ja ansiotulojen marginaaliveroprosentit myös vaihtelevat enemmän tulotasosta riippuen.
Verot ja veronluonteiset maksut sisältävä veroprosentti ja marginaaliveroprosentti nousevat, koska erilaiset automaattisesti palkkatuloista tehtävät vähennykset pienenevät tulojen noustessa. Lisäksi valtion tuloveroasteikon korkeammat prosentit kohdistuvat tiettyjen tulotasojen ylittäviin tuloihin.
Pääasiassa marginaaliveroprosentti on pienempi matalammilla tulotasoilla ja suurempi korkeammilla tulotasoilla.
Toisaalta Suomessa marginaaliveroprosentti on korkea jo pienimmilläkin palkkatasoilla. Esimerkiksi koko vuoden työssä olevalla jo noin 1 760 euron kuukausipalkalla marginaalivero nousee suunnilleen 40 prosenttiin. Noin 22 000–30 000 euroa vuodessa (kuukausipalkka noin 1 760–2 400 e) ansaitsevalla palkansaajalla 1 000 euron lisätulosta lähes 400 euroa menee nouseviin veroihin, jolloin käytettävissä oleva tulo kasvaa noin 600 euroa.
Näillä ja tätä matalammilla tulotasoilla mahdollinen sosiaaliturvan (esim. asumistuki) leikkaantuminen voi hyvin syödä käteen jäävien tulojen kasvua vielä lisää.
Marginaaliveroprosentti nousee portaittain, ja suunnilleen 34 000–52 000 euron vuosituloilla (kuukausipalkka noin 2 700–4 200 e) palkansaajan marginaaliveroprosentti pysyy noin 48 prosentissa. Keskimääräisillä kunnallis- ja kirkollisveroprosenteilla laskettuna näillä palkkatasoilla 1 000 euron tulonlisäyksestä nettotulo kasvaa siis 520 euroa, kun verot nousevat 480 euroa.
Korkeimmillaan marginaalivero on lähes 61 prosenttia keskimääräisillä kunnallis- ja kirkollisveroprosenteilla laskettuna noin 93 000 euron vuosipalkalla. Tällöin tonnin tulojen noususta verot vievät reilu 600 euroa ja nettotulo nousee alle 400 euroa.
Marginaaliveroprosentti on tässä tuloluokassa korkeimmillaan, koska valtion tuloveroasteikon ylin veroprosentti tulee sovellettavaksi ja samaan aikaan sekä työtulovähennys ja kunnallisverotuksen ansiotulovähennys pienenevät (mikä nostaa marginaaliveroa).
94 000 euron tulotasolla marginaaliveroprosentti laskee hieman vajaaseen 60 prosenttiin, mikä voi tuntua omituiselta. Tätä selittää se, että kunnallisverotuksen ansiotulovähennys tippuu nollaan, jolloin sen pieneneminen ei enää nosta marginaaliveroa.
Ja vielä suuremmilla tuloilla 133 000 eurossa, kun työtulovähennys on poistunut, marginaalivero asettuu noin 58 prosenttiin.
Marginaalivero kertoo taloudellisista kannustimista
Marginaaliveroprosentti kertoo palkansaajan taloudellisista kannustimista
Vaikka marginaaliveroprosentti voi kuulostaa luotaantyöntävältä tekniseltä verokäsitteeltä, se on hyvin oleellinen ja konkreettinen apu omaan henkilökohtaiseen taloudenpitoon esimerkiksi palkankorotuksesta neuvotellessa, työnvaihtoa harkitessa tai ylitöitä ja palkattomia vapaita pohtiessa.
Jos vaihtaa esimerkiksi vaativampaan työtehtävään ja saa siitä enemmän palkkaa, pelkkä bruttopalkan muutos ei kerro lähellekään oikeaa vaikutusta omaan talouteen, koska helposti noin puolet palkankorotuksesta menee nouseviin veroihin.
Pelkkää bruttopalkan tasoa oleellisempaa on työtehtäviä tai työpaikkaa vaihtaessa selvittää käytettävissä olevien tulojen muutos, ja peilata sitä muihin muuttuviin olosuhteisiin.
Paljonko työnantajan palkkakulut nousevat?
Palkkaneuvotteluissa voi olla hyvä tiedostaa palkankorotuksen vaikutus paitsi omaan talouteen, myös työnantajan palkkakustannuksiin.
Kun työnantajan nostaa palkansaajaan vuosipalkkiota (palkkatulot sisältäen lomarahat) tuhannella eurolla, nousevat työnantajan veronluonteiset sosiaalivakuutusmaksut reilulla 200 eurolla.
Työnantajan palkkakulu veronluonteisine maksuineen nousee siis yli 1 200 euroa. Jos henkilön marginaalivero on 60 prosenttia, jää hänelle tonnin lisätuloista käteen noin 400 euroa.
Kaksi kolmasosaa palkkakustannuksen noususta menee siis veroihin ja veronluonteisiin maksuihin ja vain kolmasosa päätyy palkansaajalle tilille.
Tutustu lokakuun Taloustaidossa tämän jutun esimerkkeihin, joista selviää miten paljon mm. 2 000 euron bonuksesta jää käteen 4 000 euroa kuukaudessa ansaitsevalle. Kirjaudu ja lue juttu näköislehdestä.
Mikael Kirkko-Jaakkola
Kirjoittaja on Veronmaksajain Keskusliiton pääekonomisti