Merkitys tuo onnea elämään. Jos olet työvuosinasi oppinut hyödyllisiä taitoja, miksi et nauttisi niistä edelleen? Joku voi unelmoida sivutoimisesta yrityksestä vanhan ammatin tuntumassa, toinen rakkaassa harrastuksessa. Yrittäjätulot eivät vaikuta jo ansaitun eläkkeen määrään ja verotuksessa on etunsa. Yrittäjyydestä kiinnostuneille eläkeläisille on nyt tarjolla maksuton koulutus.
1. Intoa ja halua
Eläkeläisiä kiinnostaa yrityksen perustaminen, mutta sopivia koulutuksia on harvassa. Suomen Yrittäjäopiston Eläkkeeltä yrittäjäksi -kurssille pääsee keväällä 2024 niin pitkään, kun vapaita paikkoja riittää. Koulutus on ollut suosittu. Osallistuminen on maksutonta, opetuksen rahoittaa Jotpa (Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus) valtionavustuksella.
Koulutuksessa voit miettiä, sopisiko esimerkiksi sivutoiminen yrittäjyys sinulle. Osallistujalta ei vaadita pohjakoulutusta tai kokemusta. Opit, mitä yrittäminen tarkoittaa ja millaisia asioita yrittäjä tekee, jotta kaikki sujuu hyvin. Sinulla ei tarvitse olla valmista liikeideaa palvelusta tai tuotteesta. Kouluttajat kypsyttelevät ajatuksia yhdessä kanssasi. Opiskelu saattaa johtaa yritystoiminnan aloittamiseen, mutta yhtä hyvin voit päättää, että yrittäjyys ei ollut sinun juttusi.
2. Työkalut valmiiksi
Yrittäjä tarvitsee sähköisiä työkaluja ja kykyä osallistua etäkokouksiin. Siksi Yrittäjäopistolla päivitetään digitaidot ajan tasalle. Opiskelijalla tulee olla tietokone kameroineen ja verkkoyhteys. Mikrofonilla varustetut kuulokkeet ovat myös suositeltavat. Saat tukea laitteiden käyttöön opettajiltasi ja tarvittavat Office365-sovellukset käyttöön opistolta.
Opiskelu tapahtuu kokonaan verkossa. Työskentelet verkkoalustalla, jossa on materiaalia, luentoja ja tehtäviä. Kaikista tehtävistä on sinulle hyötyä oman yrityksesi liikeidean, talouden ja markkinoinnin suunnittelussa. Tutustut erilaisiin yritysmuotoihin. Mietit, millaista osaamista sinulla on ja kuinka paljon voimavaroja haluaisit käyttää yrittämiseen.
3. Tästä alkuun
Voit ilmoittautua koulutukseen Yrittäjäopiston verkkosivuilla osoitteessa syo.fi/koulutukset/elakkeelta-yrittajaksi. Opinnot kestävät 4–6 kuukautta oman etenemisvauhtisi mukaan.
Perehdyt rauhassa kaikkiin yrittäjyyden osa-alueisiin. Vaikka aloittaisit yrityksesi pienesti, on turvallista, kun taustalla on tietoa ja valmiiksi suunniteltuja toimintatapoja. Ne auttavat myös silloin, jos asiat eivät mene ihan niin kuin ajattelit. Esimerkiksi talouden suunnittelu ja seuranta on aina tärkeää, eikä sitä voi yrittäjänä ulkoistaa muille.
4. Entä ansiot?
Kun pohdit kuinka yrittäjyys kannattaa, on hyvä ynnätä yhteen tuotot, kulut, oma jaksaminen ja verot. Jos tuottoa syntyy, saat lisätuloja eläkkeen päälle, vaikka veroja tuleekin maksettavaksi. Vanhuuseläkkeellä voi ansaita ilman, että tulot vaikuttavat eläkkeen suuruuteen. Jos päätät maksaa ennakkoveroa, sen oikea määrä kannattaa tarkistaa aika ajoin.
Palvelun tai tuotteen hinnoittelu on oleellista. Saatko ajankäyttöäsi vastaavan korvauksen? Esimerkiksi käsityöhön uppoaa paljon työtunteja. Silloin hinnoittelussa auttaa, jos tuotteella on tarina ja sen tekijällä henkilöbrändi.
5. Parhaat vinkit
Joskus eläkkeelle jääminen tuntuu hypyltä hiljaisuuteen, kun työpaikan hyörinä katoaa. Yrittäjänä kohtaat uusia ihmisiä ja voit yllättyä, kuinka antoisaa myös etätyö voi olla.
Parasta on liikeidean ytimen löytäminen: osaamisestasi syntyy tuote tai palvelu, josta itse innostut ja joka on helppo myydä. Neuvontapalvelun perustaminen on kiinnostanut monia eläkkeelle siirtyneitä asiantuntijoita. Siinä investoinnit ja kulut ovat pieniä. Esimerkiksi yrityksen vastuullisuuteen liittyvällä neuvonnalla on nyt kysyntää. Verkkokaupan perustaminen houkuttaa myös monia. Jotta löytäisit kauppaasi asiakkaita, voit koulutuksessa opiskella some-markkinointia.
Eläkeläisten yrittäjäkoulutuksesta kertoi Maija Peuhkurinen Suomen Yrittäjäopistosta.
LUE MYÖS: Paljonko palkasta jää käteen eläkeläisellä? Lue Veronmaksajien ekonomisti Janne Kalluisen blogi osoitteesta www.taloustaito.fi/palkkaaelakkeella
Satu Alavalkama