veronmaksajat.fi

TYÖ & ELÄKE

Muutatko ulkomaille? Voit tipahtaa Suomen sosiaaliturvan ulkopuolelle jo lähtiessä

Muutatko ulkomaille? Voit tipahtaa Suomen sosiaaliturvan ulkopuolelle jo lähtiessä
13.5.2019

Sosiaaliturvaan kuulumista koskevaa lakia uudistettiin huhtikuussa. Jatkossa yli kuusi kuukautta ulkomailla oleskelevien oikeus Kelan etuuksiin katkeaa jo Suomesta lähdettäessä.

Kenellä on oikeus suomalaiseen sosiaaliturvaan, eli vaikkapa lapsilisiin vanhempainpäivärahoihin? Sosiaaliturvaan kuulumista koskeva laki muuttui huhtikuussa, eivätkä vanhat säännöt välttämättä enää päde.

Kelan kansainvälisten asioiden osaamiskeskuksen päällikön Suvi Rasimuksen mukaan lakimuutos toi suomalaisen sosiaaliturvan lähemmäs muiden EU-maiden käytäntöjä.

Kuuden kuukauden aikaraja

Kun aiemmin ulkomailla saattoi viettää jopa vuoden ja nauttia suomalaisesta sosiaaliturvasta, nyt tilapäisen ulkomailla oleskelun aikaraja on kuusi kuukautta. Ulkomailla voi siis olla pääsääntöisesti enintään puoli vuotta ilman, että se vaikuttaa sosiaaliturvaan.

”Jos tietää jo lähtiessään, että tulee olemaan ulkomailla yli kuusi kuukautta, silloin etuudet päättyvät maasta lähtöön”, Rasimus sanoo.

Jos lähtee omin päin töihin toiseen EU-maahan, silloin saa yleensä sosiaaliturvan työskentelymaasta.

EU:n ulkopuolelle lähdettäessä Kelalta voi saada etuuksia enintään kuusi kuukautta kestävän ulkomailla oleskelun ajan. Sosiaalietuudet saatetaan evätä, jos ulkomaille lähtee jatkuvasti kuuden kuukauden jaksoiksi ja vain käväisee välissä Suomessa.

”Suomessa täytyy asua vähintään puolet ajasta saadakseen etuuksia”, Rasimus kuvaa.

Etuudet seuraavat työkomennukselle

Jos suomalainen työnantaja lähettää työntekijän maailmalle, työntekijä on pääsääntöisesti oikeutettu Kelan maksamiin etuuksiin. Ulkomaille lähetetyn työntekijän oikeus sosiaalietuuksiin on rajattu nykyisin viiteen vuoteen.

Poikkeustapauksia ovat opiskelijat, jotka suorittavat tutkintoa Suomen rajojen ulkopuolella. Lakimuutoksen jälkeen ulkomaille muuttavat opiskelijat säilyvät yleensä Suomen sosiaaliturvan piirissä automaattisesti niin kauan, kuin he ovat päätoimisia opiskelijoita.

Sosiaaliturvaan kuulumista ei tarvitse hakea

Lakimuutoksen jälkeen sosiaaliturvaan kuulumista ei enää tarvitse erikseen hakea esimerkiksi silloin, kun muuttaa ulkomailta takaisin Suomeen. Suomeen palaavat ovat oikeutettuja etuuksiin heti palattuaan, jos muutto Suomeen on vakituinen. Oikeus sosiaaliturvaan ratkaistaan siinä vaiheessa, kun henkilö hakee jotain etuutta Kelalta.

”On kuitenkin tärkeää ilmoittaa Kelaan ulkomaille lähdöstä varsinkin silloin, jos saa Kelasta etuuksia. Kela lähettää infokirjeen sosiaaliturvaoikeuksien määräytymisestä niille henkilöille, joiden ulkomailla oleskelusta se saa tiedon”, Rasimus sanoo.

Outi Airaksinen

Näitä muut lukevat nyt

Rahat, verot, työ & eläke, koti