Enemmistö suomalaisista uskoo, ettei saa riittävästi hoitoa ikääntyneenä, etenkin nuoret ajattelevat näin.
Useimmat suomalaiset, 61 prosenttia, eivät luota siihen, että saa riittävää hoitoa ikääntyneenä.
Erityisesti 25–55-vuotiaiden viesti on vakava: heistä noin kaksi kolmesta ei usko hoidon riittävyyteen.
Vanhimmat ikärymät eivät ole yhtä skeptisiä. Yli 65-vuotiaissa ja erityisesti yli 75-vuotiaissa hoidon riittävyyttä epäileviä on keskimääräistä vähemmän, tuore Sukupolvibarometri 2025 kertoo.
Sukupolvibarometrin 2025 ovat tuottaneet E2 Tutkimus, Miina Sillanpään Säätiö ja Työeläkevakuuttajat Tela. Kyselyaineisto on kerätty loka-marraskuussa 2024.
Hoivaa ja apua julkisista palveluista, puolisolta ja lapsilta
Barometrissa selvitettiin suomalaisten näkemyksiä myös siitä, mistä he arvioivat saavansa hoivaa ja apua ikääntyneenä. Suomalaisista 60 prosenttia luottaa näissä asioissa julkisiin palveluihin.
Etenkin 65–74-vuotiaista ja yli 75-vuotiaista jo yli 70 prosenttia ajattelee saavansa apua, tukea ja hoivaa julkisista palveluista. Ystävien apuun ikääntyneistä luottaa vain vajaa viidennes.
Lähes puolet suomalaisista uskoo saavansa apua ikääntyessään puolisolta ja lapsiltaan. Ystävien, sukulaisten ja yksityisen sektorin apuun luottaa neljännes suomalaisista.
Erityisesti nuoret luottavat läheisiinsä pohtiessaan vanhuusvuosiaan.
Pieni osa suomalaisista, neljä prosenttia, ajattelee, että on ikääntyessään yksin eikä saa apua mistään.
Liki puolet tuuppaisi hoivastuuta ikääntyneistä aikuisille lapsille
Vajaa puolet, suomalaisista ajattelee, että heikon julkisen talouden vuoksi aikuisten lasten pitäisi ottaa enemmän hoivavastuuta ikääntyneistä vanhemmistaan. Yhtä suuri osuus on väittämästä eri mieltä.
Ikäryhmien väliset erot ovat maltillisia, mutta 55–64-vuotiaat suhtautuvat asiaan muita useammin kielteisesti. Heistä vain reilu kolmannes olisi valmis lisäämään aikuisten lasten hoivavastuuta ikääntyneistä vanhemmista.
Vastaajista nuorimmat eli 18–24-vuotiaat suhtautuvat aikuisten lasten hoivavastuun kasvattamiseen varsin myönteisesti. Heistä puolet (52 %) on väittämästä samaa mieltä.
Perussuomalaisten (57 %), kokoomuksen (52 %) ja keskustan (51 %) kannattajien enemmistö on aikuisten lasten hoivavastuun lisäämisen puolella. Vihreiden (43 %), SDP:n (41 %) ja erityisesti vasemmistoliiton (30 %) kannattajissa ehdotukseen suhtaudutaan harvemmin myönteisesti.
Minna Petäinen