Olen tuottanut ulkomaisella alustalla sisältöä faneilleni. Minulla ei ole omaa yritystä. Milloin minun on maksettava veroa? Hyödyn toiminnasta joitakin tuhansia euroja vuodessa.
Verojuristi Miika Härkönen vastaa:
Alustalta saadut tulot ovat sinulle ulkomailta saatua ansiotuloa, joka on Suomessa yleisesti verovelvolliselle – Suomessa asuvalle – normaalisti veronalaista tuloa.
Tulo realisoituu verotettavaksi siinä vaiheessa, kun saat sen vallintaasi. Tuloa ei tarvitse erikseen kotiuttaa suomalaiselle pankkitilille, että verovelvollisuus syntyy. Riittää, että sinulla on mahdollisuus päättää varojen käytöstä.
Sometoiminnasta saatuja tuloja verotetaan niin kuin muitakin tuloja: sometuloille ei ole verotuksessa tai verolainsäädännössä erityissäännöksiä, vaan kaikki tulot verotetaan ja vähennykset tehdään yleisten sääntöjen mukaan.
Ulkomaan tulo on ilmoitettava veroilmoituksella, ja vero on maksettava viimeistään vuoden 2024 verotuspäätöksessä mainittuna eräpäivänä. Siten vuoden 2024 tulot on ilmoitettava viimeistään veroilmoituksella keväällä 2025.
Voit myös hakea ennakkoveroa ja maksaa veroja pitkin vuotta. Sinulla on luonnollisesti myös mahdollisuus vähentää mainitun fanitulon hankkimisesta aiheutuneet kustannukset.
Aiheesta lisää: