Avokonttori ärsyttää suomalaisia eniten toimistolla. Avokonttorissa työskentelevistä vajaa puolet, 44 prosenttia, nimesi avokonttorin ärsyttävimmäksi asiaksi toimistolla.
Avokonttori ärsyttää huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi toimimattomat tekniset laitteet (14 %), kokoushuoneiden heikko saatavuus (5 %), vanhat kalusteet (3 %) tai kollegat (3 %).
Mikä suomalaisia sitten avokonttorissa tuskastuttaa? Työympäristöjen asiantuntijan Technopoliksen keväällä 2024 teettämän kyselytutkimuksen vastauksissa korostui työnteon keskeytyminen tai häiriintyminen kollegojen puheesta tai muista toimiston äänistä, kuten näppäimistön nakuttelusta.
Eri ikäryhmien vastauksissa oli myös eroja. Alle 35-vuotiaille työrauha oli vanhempia ikäryhmiä tärkeämpi: Työnteon keskeyttävä puhuminen ärsyttää lähes joka toista alle 35-vuotiaista, mutta vain reilua neljännestä yli 50-vuotiaista vastaajista, tiedotteessa todetaan.
Nämä ovat viisi ärsyttävintä asiaa avokonttorissa:
- Puhuminen minulle, kun yritän keskittyä työntekoon: 37 %
- Puheluiden ottaminen avokonttorissa: 37 %
- Äänekäs nauru: 27 %
- Työhön liittymättömät keskustelut: 25 %
- Näppäimistön kovaääninen nakuttelu: 13 %
Vastaaja sai valita useita vaihtoehtoja.
Epävirallisista keskusteluista tykätään avokonttorissa
Valtaosa vastaajista, lähes 70 prosenttia, tunnisti myös hyötyjä avokonttorissa työskentelyssä.
Mukavaina koettiin arjen epäviralliset keskustelut työkavereiden kanssa. Ne olivat ylivoimaisesti pidetyin asia avokonttorissa kaikissa ikäryhmissä, mutta erityisesti alle 35-vuotiaille, joista reilu puolet vastasi näin. Yli 50-vuotiaista vastaajista samaa mieltä oli vain kolmannes.
Nämä ovat kolme pidetyintä asiaa:
- Epäviralliset keskustelut kollegoiden kanssa: 42 %
- Nopea tiedonsaanti: 16 %
- Mahdollisuus oppia tuntemaan kollegat hyvin: 8 %
Vastaaja sai valita yhden vaihtoehdon.
Technopoliksen teettämä kyselytutkimus toteutettiin YouGovin Omnibus-verkkopaneelissa helmi–maaliskuussa 2024. Kyselyyn vastasi 1 004 suomalaista, joista 55 % työskentelee avokonttorissa. Otos on iältään, sukupuoleltaan ja alueellisesti edustava otos täysi-ikäisistä toimistotyöntekijöistä Suomessa. Vastaava kysely on tehty myös Ruotsissa ja Norjassa.
Minna Petäinen