veronmaksajat.fi

TYÖ & ELÄKE

Työuupumus lisääntyy yhä – uupuneissa entistä enemmän esihenkilöitä

Työuupumus lisääntyy yhä – uupuneissa entistä enemmän esihenkilöitä
4.10.2024

Suomalaisten työhyvinvointi ei ole parantunut. Jo joka kymmenes on todennäköisesti työuupunut. Kohonnut työuupumuksen riski koskee edelleen joka neljättä. Esihenkilöt- ja johtotehtävissä toimivat ovat aikaisempaa uupuneempia.

Työterveyslaitoksen Miten Suomi voi? -seurantatutkimus kertoo, ettei suomalaisten työhyvinvoinnissa näy käännettä parempaan. 

Vaikka suomalaisessa työelämässä on paljon hyvää, työhyvinvoinnin heikkenevä trendi on ollut kokonaisvaltainen. "Se näkyy sekä halussa että kyvyssä tehdä työtä”, sanoo tutkimusprofessori Jari Hakanen Työterveyslaitoksesta tiedotteessa.

Tutkimuksessa havaittu kehitys ei ole dramaattista, mutta se näkyy johdonmukaisesti lähes kaikilla työhyvinvoinnin mittareilla. Suurin heikentyminen tapahtui jo koronapandemian aikana.

”Työn imun tasossa ei ole juhlimista. Jos kerran viikossa on kiva mennä duuniin ja kokee työnsä tärkeäksi, niin työ ei ole enää voimavara, joka kantaa arjessa.”

Jo joka kymmenes on todennäköisesti työuupunut

Noin joka neljännellä suomalaisella on kohonnut riski työuupumukseen tai todennäköinen työuupumus. Seurantatutkimuksen mukaan tämän ryhmän sisällä todennäköisesti työuupuneiden osuus on kasvussa.

Vuonna 2019 todennäköisesti työuupuneita oli 6 prosenttia vastaajista, kesällä 2024 kerätyssä aineistossa jo 10 prosenttia.

”Todennäköisesti työuupunut voi vielä olla työssä, mutta hän kokee jatkuvasti työuupumusoireita. Selvitäkseen töistä hänen on ponnisteltava entistä enemmän, ja muu elämänlaatu kärsii. Havaittu kasvu on huolestuttavaa, koska juuri tässä ryhmässä on suurin riski joutua pitkillekin sairauslomille kohtuuttoman työkuormituksen takia”, erikoistutkija Janne Kaltiainen Työterveyslaitoksesta sanoo.

Tutkimusryhmä havaitsi, että todennäköinen työuupumus on kasvanut erityisesti esihenkilö- ja johtotehtävissä toimivilla. Määrä on kolminkertaistunut verrattuna pandemiaa edeltävään aikaan. 

Janne Kaltiainen pitää suuntausta pysäyttävänä. "Työn muutokset ovat haastaneet johtamistyötä uudella tavalla viime vuosina. Samalla havaitsemme, että johtajien toiveikkuus oman työnsä tulevaisuudesta on heikentynyt. Onkin tärkeää, että myös johtajat saavat työhönsä riittävästi tukea.”

Myös nuorilla alle 36-vuotiailla todennäköinen työuupumus on kaksi kertaa yleisempää kuin vuonna 2019.

Runsaasti etätyötä tekevistä joka kolmas on yksinäinen

Työuupumusoireista ovat kasvaneet erityisesti kognitiiviset häiriöt ja kyynisyys työssä, jotka ovat yleisempiä etä- ja hybridityötä tekevillä kuin pelkkää lähityötä tekevillä. Etätyössä korostuu myös työssä tylsistyminen. 

”Puoli Suomea hehkuttaa joustavuutta etätyössä. Etätyön vahvuus onkin pienemmässä kuormituksessa työmatka-ajan säästyessä. Tämänhän pitäisi näkyä työhyvinvoinnin nousuna, ja monien etätyötä tekevien subjektiivinen kokemus on myönteinen. Näyttää kuitenkin siltä, että etätyön hintana menetetään meille kaikille tärkeitä myönteisiä voimavaroja ja seurauksena onkin heikentynyt työhyvinvointi”, Jari Hakanen sanoo. 

Työajastaan yli 75 prosenttia etänä työskentelevistä 34 prosenttia koki itsensä yksinäiseksi. Kaikista vastaajista yksinäisyyttä kokee 28 prosenttia, enintään puolet ajasta etänä työskentelevistä 26 prosenttia ja lähityössä 25 prosenttia. 

”Yksinäisyyden kokemuksissa havaittiin kasvua viime vuoteen. Tämä on onneksi asia, jota voidaan torjua myös työpaikoilla esimerkiksi mahdollistamalla kohtaamisia, joissa tulemme nähdyiksi ja arvostetuiksi”, sanoo Janne Kaltiainen

Työelämän epävarmuus kuormittaa

Tyypillisin kuormitustekijä on epävarmuus oman työn tulevaisuudesta, ja se on myös aiempaa yleisempää. Toiveikkuuskin on vähentynyt. Myös byrokratiavaatimukset ja tunnetyö ovat lisääntyneet.

"Se, millaisia odotuksia meillä on tulevaisuuttamme kohtaan, vaikuttaa siihen, miten voimme tässä ja nyt. Onkin tärkeää, että työpaikoilla on reilua kohtelua, yhteisiä keskusteluja ja tukea, jotta emme jäisi yksin epävarmoina aikoina. Näin voidaan torjua epävarmuuden kielteisiä vaikutuksia", Janne Kaltiainen sanoo.

Miten Suomi voi? -tutkimus tarjoaa näkymän myös työhyvinvoinnin voimavaroihin. 

Tulosten mukaan työssä on myös paljon hyvinvointia edistäviä voimavaroja, kuten pystyvyyden kokemusta ja reilua kohtelua. Esimerkiksi itsenäisyys työssä on lisääntynyt.

Miten Suomi voi? -tutkimushanke tuottaa tietoa siitä, miten työhyvinvointi ja erilaiset työasenteet ovat kehittyneet suomalaisilla työntekijöillä viime vuosina. Vastaajat ovat 18–65-vuotiaita suomalaisia. Tällä kertaa tarkastellaan muutoksia suomalaisten työhyvinvoinnissa loppuvuoden 2019, kesän 2023, loppuvuoden 2023 ja kesän 2024 aikana.

Minna Petäinen

Näitä muut lukevat nyt

Rahat, verot, työ & eläke, koti