Vapaalla
-
VAPAALLA 19.1.2023
Henkilöautojen ensirekisteröinnit ennätysmatalalla – sähköautoja rekisteröitiin ensimmäistä kertaa dieselautoja enemmän
Henkilöautoja ensirekisteröitiin vuonna 2022 yhteensä 81 698. Laskua edellisvuoteen verrattuna oli 17,0 prosenttia. Keskimäärin 2000-luvulla henkilöautoja on rekisteröity vuosittain hieman alle 120 000. -
VAPAALLA 13.1.2023
Funkkis – järkevä tyylisuuntaus kestää aikaa
Suomalainen funktionalismi nähdään usein 1930-luvun ilmiönä. Tyylisuuntauksen juuret ovat kuitenkin syvemmällä, ja sen periaatteet heijastuvat suunnitteluun vielä tänäänkin. -
VAPAALLA 13.1.2023
Turvallisesti talvijäillä – jäänaskalit kaulaan ja kaveri mukaan
Turvallisen jäällä liikkumisen edellytys on, että tuntee jään ja jäällä kulkemiseen liittyvät riskit sekä varustautuu oikein. Tällä hetkellä jäillä liikkujien suurimpia vaaratekijöitä ovat kylmä vesi, heikot jäät ja muuttuvat sääolosuhteet. -
VAPAALLA 3.1.2023
Tammikuu keventää viinilasiakin – väkevissä ja makeissa juomissa piilottelee kaloripommi
Tammikuussa tekee mieli keventää ja kiinnittää syömisiin huomiota. Mutta huomio kannattaisi kiinnittää myös juomisiin. Vaikka tipattoman viettämiseen ei siirtyisikään, niin erilaisista alkoholijuomista tulee yllättävän nopeasti melkoinen kalorilisäys aterialle. -
VAPAALLA 30.12.2022
Minne pullot, pantittomat tölkit tai kaupan omat merkit pitikään palauttaa? Nappaa avuksi nämä kuusi muistisääntöä
Vuodenvaihde on pullonpalautuksessa vuoden vilkkainta aikaa. Kuhinaa palautusautomaateilla on muulloinkin, sillä suomalaiset palauttavat vuosittain yli 2 miljardia pantillista juomapakkausta – keskimäärin noin 400 pulloa tai tölkkiä henkilöä kohden. -
VAPAALLA 29.12.2022
Helposti lenkille – skinisuksi on kiireisen hiihtäjän pelastus
Moni kuntoilija hiihtäisi mielellään enemmän, jos suksien voitelu olisi vaivattomampaa. Karva- eli skinisukset toimivat hyvin useimmilla hiihtäjillä. Entä millaista on sivakoida nanopohjaisella karvasuksella? -
VAPAALLA 19.12.2022
Sivukaupalla jouluiloa – lahjapaketista paljastuu kirja
Taloustaidon lahjapaketista löytyy seitsemän kirjaa. Viime hetken joululahjavinkki tarjoaa lukemista sekä pienille että isoille kirjojen ystäville. -
VAPAALLA 19.12.2022
Mikä on kaasuautojen tulevaisuus?
Vielä muutama vuosi sitten kaasuautoja pidettiin tärkeinä autoliikenteen päästöjen vähentäjinä. Nyt nämä autot näyttävät ainakin osittain unohtuneen sähköautojen vyöryn alle. -
VAPAALLA 15.12.2022
Joulukuussa maistuvat klassiset eurooppalaiset viinit – lahjapullo kypsyy rauhassa kellarissa
Suomalaisten punaviinimaku kulkee kohti laadukkaampia viinejä. Vaikka viiniä juodaan nyt vähemmän, on ostosten keskihinta selvästi noussut. Punaviineissä suosikkeja ovat 12,50–15,00 euron viinit. Joulukuun suosikkiviineissä maistuvat klassiset eurooppalaiset maut. -
VAPAALLA 12.12.2022
Talvi ei yllätä autoilijaa, eihän? Tässä seitsemän vinkkiä talvisille teille
Talvi yllättää monet autoilijat vuosi toisensa jälkeen. Fiksu autoilija varautuu yllättäviin tilanteisiin ennakolta ja välttyy yleensä harmeilta kokonaan. Ainakin hän pääsee niistä helpommalla. Tässä fiksun autoilijan seitsemän vinkkiä. -
VAPAALLA 12.12.2022
Ranskalainen antiikki ja italialainen vintage – trendikästä juuri nyt
Erityisesti tiikkihuonekalut ja 1950–60-lukujen muotoilu ovat olleet pinnalla jo pitkään. Mikä voisi olla antiikki- tai vintagemaailman seuraava trendi? Onko se funkkis, art deco tai vaikkapa eteläeurooppalainen antiikki ja vintage? -
VAPAALLA 9.12.2022
Ragnar Ekelund – Porvoon kuvaajan värit vahvistuivat Ranskassa
Ragnar Ekelund on tunnettu suomalainen taidemaalari. Hillityt ja harmoniset kaupunkikuvaukset Porvoosta ovat tyypillistä Ekelundia. Maisemamaalaukset Ranskasta ovat taiteilijan arvostetuimpia aiheita. -
VAPAALLA 1.12.2022
Tarkista autosi rengaspaineet – alipaineesta ikäviä seurauksia pakkasella
Lämpötilan laskeminen alentaa renkaiden ilmanpainetta. Jos renkaat on vaihdettu alle ja paineet säädetty ohjearvoihin lämpimässä hallissa, ovat ne jo pikkupakkasella alipaineiset. -
VAPAALLA 30.11.2022
Mitä viiniä kannattaisi vuodelta 2022 ostaa? Paina mieleesi Bourgogne ja Toscana
Yleensä marraskuussa on sadonkorjuu useimmilla Euroopan viinialueilla saatu juuri päätökseen. Monissa kylissä juhlitaan satovuoden päättymistä maistellen uuden sadon viiniä. -
VAPAALLA 25.11.2022
Vanhalle autolle jatkoaikaa – näillä vinkeillä ajokkisi pysyy kunnossa
Nyt voi olla järkevää pitää autokuume kurissa ja varmistaa, että käytössä oleva auto palvelee luotettavasti myös tulevaisuudessa. Komponenttipulan ja energian kallistumisen takia uusien autojen hinnat ovat nousseet ja toimitusajat voivat olla todella pitkiä. -
VAPAALLA 24.11.2022
Hyvä muotokuva jättää jäljen – taiteen jälkimarkkinoilla hinta laskee usein radikaalisti
Osa muotokuvista on keräilykohteita, joilla on myös sijoitusarvoa. Muotokuvasta voi tulla sijoituskohde etenkin silloin, kun taiteilija, muotokuvattu henkilö tai teoksen taustatiedot ovat erityisen kiinnostavia. -
VAPAALLA 21.11.2022
Liukastuin ja kaaduin, kuka korvaa vahingon?
Talvisää tietää vaihtelevia kelejä ja usein liukkaita tienpintoja. Kuka korvaa, kun liukastuu kadulla tai pihalla ja satuttaa itsensä? -
VAPAALLA 21.11.2022
Sähköpyörän hyvä talvi – säilytä akku lämpimässä
Mikäli et aio ajaa sähköpyörälläsi kylmillä keleillä, laita pyörä ja sen akku talviteloille oikein. Niin sinulla on käyttövalmis pyörä keväällä odottamassa. Toisaalta sähköpyörä on uskollinen kumppani myös talvella. Uskaltaisitko varustaa pyöräsi pakkaseen ja nauttia ajosta koko vuoden? -
VAPAALLA 18.11.2022
Omistatko vanhan valaisimen? Taitavasti tehty sähköistys onnistuu huomaamatta
Vanhan petrolilampun tai kynttiläkruunuun sähköistys herättää antiikkipiireissä tunteita. Joillekin esimerkiksi kustavilaisen kristallikruunun sähköistys on pyhäinhäväistys. -
VAPAALLA 17.11.2022
Kielikurssi tarjoaa loman, johon mahtuu hupi ja hyöty
Kaupungit on nähty, rantalomat eivät kiinnosta ja Toscanassakin on kokattu. Mitä jos lähtisin lomalla kielikurssille?
Näitä muut lukevat nyt
-
VAPAALLA 24.6.2024Vakuutettuna reissuun – matkavakuutus määräajaksi vai otanko sittenkin jatkuvan vakuutuksen?Kesän matka lähestyy, ja nyt pitäisi päättää, hankkiako määräaikainen vai toistaiseksi voimassa oleva vakuutus. Tai ehkä sittenkin vaihtaa luottokortti sellaiseen, jonka kylkiäiseksi kuuluu matkava...
-
VAPAALLA 10.6.2024Puhelinvaras iski Italiassa – kuukausi ilman kännykkää oli kiperä kokemusKun puhelin varastetaan, suurin ongelma ei ole puhelimen vaan sen sisällön katoaminen. Jopa rikosilmoituksen tekeminen ilman puhelinta voi osoittautua mahdottomaksi. Joulukuinen ilta Roomassa on ki...
-
VAPAALLA 22.6.2024Helli itseäsi vapaauinnilla – näin pääset alkuunOlet varmaan huomannut, että vedessä keho tuntuu aivan erilaiselta, kun maan vetovoima hälvenee. Siksi uimahalli, maauimala, järvi tai meri ovat erinomaisia paikkoja hypätä lempeään seikkailuun. Mi...
-
VAPAALLA 22.6.2024Automatkailija, varo näitä mokia autolomalla EuroopassaAutomatkailu Euroopassa on helppoa ja rajojen ylittäminen vaivatonta, mutta matkaan kannattaa silti valmistautua huolella. Maksulliset tiet ja kaupunkien ajokieltoalueet voivat aiheuttaa ikäviä jäl...
-
VAPAALLA 11.6.2024Kannattaako äänikirjoja kuunnella nopeutetusti?Äänikirjoja tai esimerkiksi podcasteja voi kuunnella nopeutetusti, jopa kaksinkertaisella nopeudella. Mutta onko se järkevää? Kysyimme asiaa aivotutkijalta. Kannattaako kuuntelemaansa nopeuttaa, Te...
Blogeissa
-
KOTAMÄKI 20.4.2023Miten seuraavalta hallitukselta sujuu ympyrän neliöinti?Vaalit tulivat ja menivät. Tämä lyhyt aika vuoden alkupuolella oli mannaa politiikkaa seuraaville. Vaalipäivää kohti mentäessä oli huomattavissa tunteellisuuden lisääntymistä – mikä on hyvä asia, n...
-
OKSANEN 19.4.2023Kaikki hyvin tekoälyn kanssa – kunhan se pysyy apulaisenaEnsin tuoteseloste . Tekoäly ei ole osallistunut täm än blogi n tekemiseen – e ikä muihinkaan Taloustaidon juttuihin . Mutta k uten koko kevää n jatkunut villitys ChatGPT -palvelun ympärillä on...
-
LEHTINEN 14.4.2023Budjettikehyksen pitäminen ei voi olla ylivoimaistaSuomi liittyi huhtikuun alussa Natoon. Hakemus oli laitettu vetämään viime vuonna. Pitkään vatvottu suuri turvallisuuspoliittinen ratkaisu kypsyi lopulta päätettäväksi pikavauhtia. Venäjän raakalai...
-
NYMAN 13.4.2023Olkoon tuleva hallitus työ- ja toimintakykyhallitusSuomalaisten työ- ja toimintakyky heikkenevät nopeasti ja uhkaavat jo maan taloudellista ja sosiaalista kestävyyttä. Tämän vakavan viestin antoivat tällä viikolla Terveyden ja hyvinvoinnin laitos T...
-
KIRKKO-JAAKKOLA 12.4.2023Työssäkäyvän keskiluokan talous vaikutti vaalitulokseen, entä hallitusohjelmaan?Talous nousi yhdeksi pääteemaksi eduskuntavaaleissa. Velka- ja verokeskustelun lisäksi keskiluokan taloudellisen tilanteen heikkeneminen kustannuskriisin seurauksena lienee vaikuttanut äänestämisee...