Työnantajan kustantama työsuhdeauto kuulostaa työntekijän kannalta mukavalta, vaivattomalta ja taloudellisesti edulliselta ratkaisulta. Sitä se useimmiten onkin, mutta tietyillä muuttujilla autoedusta tuleekin ”autohaitta” kuten irvileuat sitä kutsuvat. Tosin nykykäytännöillä näin tapahtuu aika harvoin.
Työsuhdeautot ovat puhuttaneet kansaa 1980-luvulta lähtien. Vielä 1970-luvulla firman auto oli ylimmän johdon herkkua tai se liittyi selkeästi työkäyttöön, autolla ajettiin myyntimatkoja tai mentiin asennustöihin.
Mutta villillä 1980-luvulla autoedusta osana palkkaa tuli merkittävä tekijä työvoimasta kilpailtaessa. Työsuhdeautot saivat koomisiakin piirteitä, kun niiden käyttäjät vertailivat peräpeilissä olevia GL- ja GLS-kirjaimia. Auton varustetaso oli monelle kunnianhimoiselle tai kateuteen taipuvaiselle palkansaajalle työssä menestymisen mitta.
Yritysten autopolitiikka on aina ollut hyvin kirjavaa. Aiemmin monilla yrityksillä oli hyvin rajattu merkkivalikoima ja tarkat ohjeistukset, millaiseen autoon eri organisaatiotasoa edustavat tehtävät oikeuttivat. Samaan aikaan oli yrityksiä, joissa työntekijät saivat yksilöllisesti valita lähes minkä tahansa auton, kunhan sen kustannukset mahtuivat kokonaispalkan rajoihin.
Autoja on kautta vuosikymmenten sekä liisattu että ostettu yrityksen omistukseen. Jotkut yritykset ostavat autot vähän käytettyinä ja saavuttavat merkittäviä säästöjä uusiin autoihin verrattuna, mutta käytäntö edellyttää tietysti alan osto-osaamista.
Palkan päälle etu kannattaa ottaa
Jos palkansaajalle on tarjolla työsuhdeauto niin, että autoetu tulee hänen rahapalkkansa päälle eikä hänen tarvitsee maksaa edusta muuta kuin veroseuraamukset, auton ottaminen kannattaa ottaa lähes aina. Poikkeuksia ovat vain tapaukset, joissa kilometrikorvattavia työajoja tulee niin paljon, että ne riittävät auton käyttökulujen ohella sen pääomakustannusten kattamiseen ja omia ajoja on vähän, tai että palkansaaja ei todellakaan tarvitse autoa yksityiselämässään.
Jos palkansaajalla on yksityisajoja verotuksen perusoletuksena oleva 18 000 kilometriä vuodessa tai lähelle sitä, oman auton käyttö- ja pääomakustannukset sekä ajokin arvon jatkuva aleneminen iän ja kilometrien myötä muodostuvat yleensä suuremmiksi kuin autoedun verotuksesta koituvat menot. Pelkän veromaksun kustannuksella ei omaa autoa juurikaan pysty kustantamaan.
Tietysti verotettavien tulojen suuruus vaikuttaa autoedun kustannuksiin. Mitä suuremmat tulot, sitä enemmän jokaisesta eurosta menee veroa ja sitä kalliimmaksi marginaaliveroa autoedun verran nostava työsuhdeauto tulee.
Kalliin auton verotusarvo voi kohota suhteettoman korkeaksi käyttötarpeisiin nähden, mutta yleensä palkansaajalla on halutessaan mahdollisuus valita halvempi auto kuin mihin hänellä työnantajan autopolitiikan mukaan olisi oikeus.
Pääomakustannuksia ei pidä unohtaa
Siinäkin tapauksessa, että auton verotusarvo vähennetään työsuhdeautoilijan palkasta eli hän saa autoedun verran vähemmän rahapalkkaa mutta maksaa yhtä paljon veroa kokonaispalkan säilyessä ennallaan, auto on yleensä kannattava valinta, jos sille on yksityiskäyttöä tai työnantaja edellyttää, että palkansaajalla on ylipäätään oltava auto käytössään.
Valintaa työsuhdeauton ja oman auton välillä puntaroitaessa on auton käyttökustannusten ohella huomioitava pääomakustannukset. Jos oma auto rahoitetaan osamaksuina maksettavalla autorahoituksella tai pankkilainalla, pääoman korkokustannukset näkyvät kuukausierissä.
Pääomakulujen arviointi vaikeutuu, kun palkansaaja käyttää autoon omaa rahaa. Jos auton ostamisen vaihtoehtona on, että rahat seisovat pankkitilillä, korkotuotot eivät näyttele merkittävää osaa. Sen sijaan jos vaihtoehtona olisi sijoittaa auton hinta arvopapereihin, sijoitusasuntoon tai johonkin muuhun paremmin tuottavaan kohteeseen, on menetettävä tuotto arvioitava osana auton pääomakustannuksia, kun vertaillaan oman auton ja työsuhdeauton kannattavuutta.
Oman auton kustannuksista saa realistisen kuvan myös laskemalla, kuinka paljon bruttotuloja kuluu siihen, että nettotuloilla pystyy maksamaan auton hinnan ja sen käytön. Tästä auton kuluihin menevästä tulomäärästä maksettava vero on helposti suurempi kuin vero, jonka autoedusta joutuu maksamaan.
Oman auton kustannuksia voi tietysti ratkaisevasti pienentää jos ajaa hyväkuntoisella vanhalla autolla, jonka pääomakustannukset ovat pienet. Autoja tunteva ja teknisesti taitava ihminen pystyy vielä itse tekemällä pienentämään huolto- ja korjauskuluja, mutta omatoimisuuden merkitys vähenee jatkuvasti autojen tekniikan kehittyessä yhä enemmän testereistä ja erikoistyökaluista riippuvaiseksi.
Käyttöetuun bensapihi auto
Vapaa autoetu, jossa työnantaja maksaa kaikki auton kustannukset, on usein edullisempi vaihtoehto kuin auton käyttöetu, jossa käyttäjä maksaa polttoaineen. Käyttöetuautoksi kannattaa valita vähän kuluttava dieselmoottorinen auto tai vielä mieluummin kaasu- tai sähkövoimalla bensiinin ohella kulkeva hybridi, sillä työnantaja maksaa käyttövoimamaksun, jota verottaja perii lievemmin verotettujen polttoaineiden vastineeksi.
Käyttöetu voi olla käyttäjälle vapaata autoetua edullisempi vaihtoehto esimerkiksi silloin kun auto kuluttaa polttoainetta alle kuusi litraa sadalla kilometrillä ja käyttäjällä on merkittävästi kilometrikorvattavia ajoja. Tällöin käyttöedun 11 sentin kilometrikorvaus on isompi kuin auton polttoainekustannus yhtä kilometriä kohden.
Autonvalmistajan ilmoittamiin EU-kulutusarvoihin ei laskelmissa kuitenkaan kannata luottaa, luvut on saavutettu optimaalisissa olosuhteissa ja edellyttävät kuljettajalta hyvin hillittyä ja hallittua ajotyyliä.
Käyttöetu voi tulla vapaata autoetua edullisemmaksi myös silloin, jos käyttäjä ajaa hyvin vähän yksityisajoja eikä pidä niistä ajopäiväkirjaa verotuksen alentamiseksi 18 000 kilometrin mukaan lasketusta arvosta. Tällöin hän maksaa vähemmän veroa ajamattomista kilometreistä, sillä lisäys lähtöarvoon on A-ikäryhmän vapaassa autoedussa 270 euroa ja käyttöedussa 105 euroa kuussa.
Varsinkin vapaasta autoedusta nauttivan palkansaajan kannattaa pitää ajopäiväkirjaa, jos yksityisajot jäävät esimerkiksi 5 000 kilometriin, sillä erotus vaikuttaa jo merkittävästi autoedusta maksettavaan veroon. Helpointa ajopäiväkirjan pitäminen on navigaattorin tai älypuhelimen ohjelmalla, joka napin painalluksella merkitsee kilometrit muistiin, ovatko ne omaa vai työajoa.
Paljon ajavilla halvempi autoetu
Paljon työn vuoksi ajavilla ei välttämättä ole valinnanvaraa oman ja yrityksen auton välillä vaan työnantaja edellyttää työsuhdeauton käyttämistä, koska se tulee yritykselle edullisemmaksi kuin kilometrikorvausten maksaminen.
Yli 30 000 työkilometriä vuodessa ajavien ei kuitenkaan tarvitse maksaa täyttä veroa siksi, että he joutuvat työkseen istumaan paljon ratin takana. Heillä autoedun perusarvo on vain 80 prosenttia auton uushankintahinnan 1,4 tai 1,2 prosentin kuukausittaisesta lähtökohdasta.
Alennuksesta huolimatta todella paljon kilometrikorvattavia työajoja ajavalle oma auto on edullisin. Joitakin vuosia sitten Autotuojat ry:ssä laskettiin noin 15 000 kilometrin työajojen korvausten riittävän kattamaan muuttuvien menojen ohella myös pääomakustannukset siinä määrin, että esimerkiksi Škoda Octavian hintaisen auton voi vaihtaa uuteen kolmen vuoden välein. Sen jälkeen autoilun kustannukset ovat jatkaneet kasvuaan, mutta kilometrikorvaus pienentynyt kaksi senttiä, kun oman auton käytöstä työajossa maksettava kilometrikorvaus on nyt 43 senttiä kilometriltä. Käyttöetuauton työajoista maksettava korvaus on puolestaan alentunut 11 senttiin kilometriltä.
Tonnin varustepaketti kannattaa ottaa
Autopuhelinta ja tavanomaisia talvipyöriä lukuun ottamatta lisävarusteiden arvo lisätään auton uushankintahintaan siltä osin kuin varusteiden listahinta ylittää 850 euroa.
Kun moniin automalleihin on saatavissa noin tuhannen euron hintaisia Business-varustepaketteja, sellainen kannattaa ottaa, sillä se nostaa autoedun laskupohjaa vain satasella tai kahdella ja verotusarvoa muutamalla eurolla kuukaudessa. Business-paketeissa saa yleensä hyvän vastineen rahalle, sillä ne ovat poikkeavan katerakenteensa vuoksi auton ostajalle poikkeuksellisen edullisia.
Oma auto vai työsuhdeauto?
Mitkä asiat vaikuttavat, kumpi vaihtoehto on edullisempi: Veronmaksajain Keskusliiton johtavan lakimiehen Juha Koposen muistilistalla on kahdeksan kohtaa.
- Yksityisajojen määrä, paljonko työsuhdeautosta hyötyy.
- Työajojen määrä, paljonko voisi saada kilometrikorvauksia.
- Auton arvo ja sen aleneminen pääomakustannuksena.
- Miten ajot jakautuvat taajama- ja maantieajoon: vaikuttaa kulutukseen.
- Polttoaineen kulutus, kilometrikorvaukset kattavat helpommin pienen kulutuksen.
- Ylläpitokustannukset, paljonko ne ovat.
- Miten auto rahoitetaan, paljonko siitä tulee pääomakuluja.
- Autoilijan ansiotulojen kokonaismäärä ja veroprosentti.
Johtopäätöksiä:
- Työsuhdeauto kannattaa monessa tapauksessa, varsinkin jos yksityisajoja on merkittävästi, mutta ei aina.
- Mikäli kilometrikorvattavia työajoja on paljon, oma auto on usein edullisempi, koska todelliset kulut jäävät pienemmiksi kuin saatava kilometrikorvaus.
- Yrityksen osakkaalla ansiotulojen suuruudella tai pienuudella on iso merkitys.
Auto vaikuttaa yrityksen nettovarallisuuteen
Omistajayrittäjän valinnassa oman ja yrityksen auton välillä on vielä enemmän muuttujia kuin palkansaajan päätöksenteossa.
Jos auto on yrityksen omistuksessa, se lasketaan yrityksen nettovarallisuuteen, mikä vaikuttaa osinkojen verotukseen. Jos yrittäjä joutuu ottamaan auton hankintaa varten rahaa ulos yrityksestä, sen taseeseen jää vähemmän nettovarallisuutta. Näin päätöksentekoon oman auton ja työsuhdeauton välillä vaikuttaa myös se, että missä määrin yrittäjä nostaa ansionsa palkkatuloina ja missä määrin osinkoina.
Työkseen paljon ajavat yrittäjät suosivat omia autoja, koska kilometrikorvaukset kattavat auton kustannukset ainakin merkittäviltä osin. Kun auton muuttuvia menoja ja osamaksueriä maksetaan kilometrikorvauksilla, ajokkiin ei sitoudu yrityksen pääomaa vaan raha on käytettävissä muihin liiketoiminnan menoihin.
Pitkät leasingsopimukset eivät välttämättä jousta tarpeeksi yrittäjän muuttuvissa elämäntilanteissa – ainakaan kohtuukustannuksin – mutta jos yrityksessä on niukkuutta omasta pääomasta ja kilometrikorvattavia työajoja on vähän, kuukausittain maksettava huolto- tai rahoitusleasing on huoleton ja helposti budjetoitava vaihtoehto. Normaalitapauksissahan leasingauton maksut ovat vähennyskelpoisia kuluja.
Juha Partanen
Verotuksen asiantuntijana artikkeliin on haastateltu Veromaksajain Keskusliiton johtavaa lakimiestä Juha Koposta. Artikkeli on julkaistu on ensimmäisen kerran 10.10.2014. Artikkelia on päivitetty 26.9.2016.