Vaikka työ tiedettäisiin klassikkotaitelijan tekemäksi, se ei riitä, jos signeeraus puuttuu.
Taideteoksen hinta- ja aitousarvioinnissa tarkistetaan aina ensin, kuka työn on signeerannut. Sen jälkeen työ hinnoitellaan taiteilijan markkinoiden sekä teoksen tekniikan, koon, tekovuoden, aiheen ja toteutustavan mukaan.
Taiteen keräilyssä ei signeerauksella välttämättä ole kovin suurta painoarvoa. Teos saattaa olla todella hieno ja kiinnostava kuriositeetti yksityisessä taidekokoelmassa, vaikka sen tekijästä ei olisi tietoa.
Sen sijaan taidesijoittamisessa kaikki oleellinen kiteytyy taideteoksen signeeraukseen. Mitä tunnetumman taiteilijan töistä on kysymys, sitä teoskohtaisempaa on hinnoittelu. Näin siksi, että tunnettujen taiteilijoiden tuotantoon sisältyy keskimääräistä enemmän merkittäviä töitä ja heidän teoksillaan on laaja hintahaarukka.
Jos tekijä ei selviä, jää hinta epävarmaksi.
Jos signeeraus on selvä, mutta taiteilijasta ei löydy tietoa, jää hinta yleensä sisustustaulujen tasolle.
Kun taidetta hankitaan sijoitusmielessä, työssä täytyy ehdottomasti olla signeeraus vähintään teoksen takapuolella. Jos signeeraus puuttuu, ei yleensä riitä, vaikka työ tiedettäisiin klassikkotaiteilijan tekemäksi. Työ ei silloin ole sijoituskohde, vaan keräilykohde, joka on hankala myydä hyvällä hinnalla.
Tulkinta ei aina onnistu helposti
Nykypäivänä joissakin taidekouluissa taiteilijoita opetetaan signeeraamaan teoksen taustalle. Keräilijän kannattaa silti aina pyytää signeeraus.
Signeerausten tulkinta ei aina ole ihan yksinkertaista. Monet taiteilijat ovat eri syistä, joskus vain hetkittäisten päähänpistojen vuoksi, jättäneet teoksiaan kokonaan signeeraamatta tai signeeranneet niitä tunnistamattomalla, täysin tyylilleen epäominaisella tavalla.
Esimerkiksi hyvin myyvä impressionisti Camille Corot signeerasi kollegoidensakin töitä.
Eri taiteilijoiden tuotantoon perehtyneet asiantuntijat osaavat parhaiten tunnistaa kukin ”oman” taiteilijansa signeeraustyylit eri kausina. He tunnistavat myös mahdolliset tavallisesta poikkeavat tyylit. Vaikka signeeraukset vaihtelevat, niistä voidaan silti analysoida tietyt toistot ja painotukset.
Myös grafiikan töissä on oltava signeeraus. Grafiikka on tavallaan kopiotaidetta, ja sen tekee uniikiksi taiteilijan oma signeeraus. Näin on myös kuvanveistossa.
Taidesijoitusmielessä olisi ihanteellista, että signeerauksen lisäksi taiteilija on kirjannut teokseen myös vuosiluvun, jotta töitä olisi helpompi eritellä.
Vääriä signeerauksia vilisee markkinoilla
Eri kysymys sitten on, onko signeeraus aito. Lähes kaikkien suomalaisten klassikkotaiteilijoiden, kuten Schjerfbeckin, Gallen-Kallelan, Edelfeltin, Järnefeltin ja Nelimarkan, signeerauksia on väärennetty.
Suomeen on tuotu eri aikoina ulkomailla tehtyjä maalauksia, joihin on laitettu suomalaisen taiteilijan nimi hänen tyyliään kopioiden. Albert Edelfeltin nimellä on esimerkiksi signeerattu monia pariisilaistyyppisiä naiskuvia.
Periaatteessa tunnetun taiteilijan työn saa kopioida erikokoisena kuin alkuperäinen työ, ja omalla seinällä saa pitää kopioita. Mutta jos työn signeeraa kyseisen taiteilijan työksi ilman kopiomerkintää ja yrittää myydä, syyllistyy rikokseen.
Monet väärennetyistä signeerauksista ovat todella hyviä. Niitä on toisinaan lähes mahdotonta itse arvioida väärennetyiksi ilman muuta todistusaineistoa, kuten taiteilijan kirjeenvaihtoa tai konservaattorin infrapunalamppua.
Suomessa taideväärennöslainsäädäntö on vanhentunut eikä vastaa tämän päivän taidemarkkinoiden vaatimuksia. Sen vuoksi väärentäjät yleensä pääsevät tuomioitta. Taidesijoittajien on syytä olla huolellisia ennen klassikkoteoksen ostoa ja reagoida heti, jos signeeraus epäilyttää oston jälkeen.
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja taidemarkkinoiden asiantuntija