Uniikki aina arvokkain?

Uniikki vai sarjatyönä tehty? Tätä pohtii moni keräilijä ostamista harkitessaan. Uniikkia yleensä haikaillaan, mutta sarjatyönä tehtyyn silti usein päädytään halvemman hinnan vuoksi. Usein hintaerot eivät kuitenkaan ole järisyttävän suuria.

Eri keräilykohteilla on yllättäviä arvostuseroja, joille on vaikea löytää loogisia perusteita.

Esimerkiksi numismaatikoilla painos- tai lyöntimäärät eli kohteiden harvinaisuus määrittelee pitkälti hinnan.

Sama pätee osin myös filatelisteihin, mutta heillä arvostuskriteerinä on myös esteettisyys mm. leimoissa. Vaikka päivämäärä- ja/tai paikkakuntaleimalla on suuri merkitys harvinaisuuden määrittelyssä, kohteen arvo riippuu paljolti myös leiman kauneudesta: se ei saa olla tuhruinen, keskitys on tärkeää jne.

Kuva-, veisto- tai esimerkiksi keramiikkataiteen keräilijöillä puolestaan kohteen esteettiset arvot määrittävät hintaa merkittävästi. Huono uniikkiesine voi maksaa jopa vähemmän kuin vaikkapa satoina signeerattuina kopioina leviävä kohde. Sekään ei näytä paljon merkitsevän, onko kohdetta tehty esimerkiksi tuhat tai kaksituhatta, sata tai kaksisataa.

Periaatteessa arvostettujen design-esineiden hintaa nostaa, jos niitä tiedetään valmistetun vain vähäisiä määriä eli korkeintaan muutama kymmenen kappaletta. Tosin valmistusmääriä ei useinkaan tarkoin tiedetä, mutta esiintymistiheys huutokaupoissa kertoo asiantuntijoille jo paljon.

Joskus koomisiltakin vaikuttavia arvostuseroja

Eri keräilykohteiden välillä on myös jopa hieman koomisia arvostuseroja, joskin koomisuuden näkevät vain keräilyalan ulkopuoliset ”asiantuntemattomat”.

Selvin on suhtautuminen valmistusvirheisiin. Filatelisti repeää onnesta, jos löytää vanhan postimerkin, jossa yksi reuna on valmistusvaiheessa jäänyt hampaattomaksi, liima on tullut postimerkin väärälle puolelle tai vaikkapa hämähäkki jäänyt painotelan ja postimerkkipaperin väliin.

Tällaisesta kohteesta saatetaan maksaa vaikkapa tuhat kertaa enemmän kuin ”oikealaatuisesta” merkistä.

Sama koskee numismaatikkoja, jotka ovat valmiita maksamaan melkoisia summia esimerkiksi setelistä, jonka paperissa oleva vesileima on väärinpäin tai nimikirjoitus puuttuu.

Sen sijaan esimerkiksi taiteen ja designin keräilijät maksavat signeeraamattomasta keräilykohteestaan vain murto-osan signeerattuun verrattuna. Sama koskee valmistusvikaisia kohteita – jos niistä ylipäänsä maksetaan mitään.  

Haluttavuus maksaa kaikilla aloilla

Eri keräilyaloja ja niiden hintatasoja ei voi suoraan verrata toisiinsa, mutta periaate kaikissa on sama: kohteista maksetaan sen mukaan, kuinka haluttuja ne ovat.

Haluttavuus taas riippuu markkinoiden koosta, markkinoiden koon kasvunäkymistä, ostovoimasta ja keräilijäkunnan asenteista.

Jos esimerkiksi suomalaisista postimerkeistä kiinnostuneita filatelisteja on 5 000 ja markkinoilla on jotain postimerkkiä periaatteessa 10 000 kappaletta, hinta ei voi olla kova, ellei keräilijöiden määrän uskota kasvavan.

Jos näistä keräilijöistä vaikkapa 100 on tosi innostuneita ja lisäksi varakkaita, merkistä, jota tiedetään olevan olemassa vain 10 kappaletta, maksetaan melkoisia summia.

Arvostusero on huomattava esimerkiksi design-laseihin tai -keramiikkaan verrattuna. Birger Kaipiaisen hienoja uniikkitöitä voi ostaa yleensä 1 100-3 000 eurolla, mutta esimerkiksi Zeppelin-postimerkin 1830-virhepainamasta joutuu maksamaan tuon summan, vaikka niitä on kokoelmissa ja sijoittajilla 200-300 kappaletta.

Postilähetyksessä olleesta virhepainamamerkistä on maksettu enimmillään jopa 7 000 euroa.

Kaipiaisen uniikkitöistä on maksettu jopa yli 15 000 euroa, mutta yleinen vaihteluväli on 1 500-3 000 euroa. Kun vaikkapa Kaipiaisen töistä kiinnostuneet keräilijät etsivät uniikkityötä itselleen, he eivät välttämättä tarvitse jotain aivan tiettyä työtä – vaihtoehtoja löytyy kyllä.

Sen sijaan esimerkiksi 1949 kuparimarkkaa havittelevalle numismaatikolle ei kolikolle ole vaihtoehtoa. Kokoelmassa on tyhjä paikka juuri tuolla kohtaa, eikä sitä voi korvata millään muulla kolikolla.  

Sata kappaletta samaa ja silti uniikkia?

Termi uniikki on kärsinyt inflaation. Termihän tarkoittaa ainutlaatuista ja ainoaa lajissaan, mutta joissakin huutokaupoissa ja jopa opaskirjoissa voidaan häpeilemättä kertoa, että se-ja-se taidelasi on uniikki 76/100. Sitä taidelasia on siis tehty sata, ja myytävänä oleva on valmistusjärjestyksessä 76:s.

Uniikki-väitteen oikeutusta perustellaan sillä, että jokainen sarjan työ on tehty käsin ja puhaltamalla, joten niissä on valmistustavasta johtuen pienet erot.

Se ei kuitenkaan tee töistä uniikkeja, vaan pelkästään käsintehtyjä. Jos uniikki-termin käyttö oikeutetaan noin, suurennuslasilla katsoen vaikkapa jokainen Birger Kaipiaisen Duetto-lautanen olisi uniikki.

Ja jos avuksi otetaan elektronimikroskooppi, jokainen Taloustaidon lukija näyttäisi saaneen käsiinsä uniikin lehden.

Uniikki - Sarjatyö

Taulukossa on joitain esimerkkihintoja uniikeista ja sarjatyönä tehdyistä/monistetuista töistä vuoden sisällä pidetyistä huutokaupoista.

Vaikka hinnat ovat varsin tyypillisiä, hintojen ohjetaulukkona tätä ei voi pitää, sillä samanlaatuistenkin keräilykohteiden hinnat voivat heitellä suuresti huutokauppapaikasta toiseen. Lisäksi esimerkiksi postimerkeissä ja rahoissa kohteen kunto vaikuttaa hintaan oleellisesti.

Pentti Avomaa 

Kirjoittaja on sijoitus- ja keräilymarkkinoiden asiantuntija