Fiat Fiorino on terhakka pikkupaku

Fiat Fiorinosta syntyy kaksi aivan erilaista vaikutelmaa: Comfort-matic-robottivaihteistolla ajokokemus tuntui niin ankealta, että oli kokeiltava myös manuaalivaihteista versiota, jolla Fiatin pikkupaku osoittautui terhakaksi tavarankuljettimeksi. 

Fiat Fiorino on sympaattisen näköinen pieni pakettiauto, joka herättää helposti kuvitelman kätevästä ja pirteästä ajokista. Robotisoidulla vaihteistolla varustettu Fiorino Comfort-Matic ei ajossa kuitenkaan vastaa ulkoista kuvaansa.

Robottivaihteistolla Fiorino on jähmeä liikuteltava. Tunne syntyy heti liikkeelle lähdettäessä, sillä kaasupoljinta pitää painaa voimalla ja syvään, että Fiat herää, mikä ottaa aikansa.

Robottivaihteisto miettii ennen kuin se toimii, minkä jälkeen Fiorino hyökkää eteenpäin. Poljin on kummallisen raskas poljettava ja robottiohjattu automaattivaihteisto herää hitaasti. Ensi alkuun moottorin ollessa kylmä vaihteisto pitää kierroksia ylhäällä ja moottori huutaa niin, että kuljettaja helposti turvautuu käsivalintaan. Jos ei siirry latomaan vaihteita lisää keskikonsolissa olevan valitsimen avulla, robottivaihteisto turmelee vauhdin kiihdyttämisen osakaasulla vaihtamalla isommalle vaihteelle jo alle 2000 kierroksessa, jolloin meno nyykähtää juuri silloin kun ei pitäisi.

Nykyisiin hyvin toimiviin momentinmuunnin- tai kaksoiskytkinautomaatteihin verrattuna robottiohjattu laatikko vaihtaa myös toivottoman hitaasti.

Robottivaihteisella Fiorinolla ajettaessa ei voinut välttyä ajatukselta, että pyrkimys pieneen polttoaineen kulutukseen pilaa koko ajamisen. Samalla kamppailu normaaleista liikennetilanteista selviämiseen vaatii kaasupolkimen runnomista lattiaan asti, mikä on paitsi epämukavaa myös varmasti epätaloudellista.

Tönkkö vai ketterä 

Fiorinon kulkuongelmat eivät kuitenkaan rajoitu kiihdytyksiin. Kun jalkaa Fiatin kaasupolkimella keventää, auto jähmettyy niin että se suorastaan nyökkää. Varsinkin kylmällä koneella ajamisen lähin vertailukohta löytyy 1970-luvun lopulla ajetusta vanhasta Ladasta, jonka kaasupolkimessa tuntui olleen vain auki- ja kiinniasennot.

Fiorinon kaasupolkimen jäykkyys puolestaan tuo mieleen muutamat 1980-luvun alun jenkkiautot, joissa polttoaineen kulutusta pyrittiin hillitsemään tuskallisen jäykällä polkimella.

Ahtaissa paikoissa robottivaihteisen Fiorinon pyöritteleminen tai pysäköiminen on tuskaista, kun Fiatin hienovarainen liikuttaminen vain muutamia kymmeniä senttejä eteen- tai taaksepäin on mahdotonta. Vaikka Fiorinon kääntösäde on viisi senttiä alle kymmenen metriä, se tuntuu usein yllättävän kankealta autolta.

Manuaalivaihteinen Fiorino on aivan toista maata. Robottivaihteisen version jälkeen vaihteistoa kepittää mielellään ja Fiorino saa hymyn huulille: tällainen terhakkaan pikkupakun pitää olla. Auton liikutteleminen on helppoa ja Fiat tuntuu paljon ketterämmältä.

Manuaalivaihteisto on jämerän tuntuinen mutta vaihteenvalitsin liikkuu jouheasti ja kytkin toimii miellyttävän pehmeästi. Fiatin vaihdelaatikko mahdollistaa nopeatkin vaihdot, vaikka toisaalta vaihtamistarve on hyvin vääntävän koneen ansiosta varsin vähäinen. 

Puhdikas moottori

Tällä hetkellä Fiat Fiorinoa myydään Suomessa vain yhdellä moottorivaihtoehdolla, 1,25-litraisella 80-hevosvoimaisella Multijet-dieselillä, mutta mallistoon on ensi vuonna tulossa tehokkaampi 95-hevosvoimainen versio.

Comfort-Matic-Fiorinon kaasupoljin ja robottivaihteisto kätkevät helposti sen tosiasian, että Fiatin koneessa kyllä olisi puhtia kun sitä kunnolla kierrättää. Survomalla kaasupolkimen pohjaan ennen kuin robottivaihteisto ehtii löysäilemään Fiorino kiihtyy pakettiautoksi yllättävän pirteästi.

Robottivaihteisen Fiorinon normikulutus on alhainen 3,8 litraa/100 kilometrille ja päästöarvo tasan 100 grammaa per kilometri, mutta käytännön kulutus on aivan muuta. Koeajossa robottivaihteinen Fiorino kulutti 7,2 litraa/100 km.

Manuaalivaihteisessa Fiorinossa moottorin voimavarat ja ennen kaikkea luonne tulevat robottivaihteista paljon paremmin esiin. Manuaalinakin Fiorino reagoi käskyihin hieman jähmeästi, mutta koko ajan päällimmäisenä oli tunne, että kyllä tällä autolla ehtii. Dieselkoneesta löytyy hyvin vääntöä läpi kierrosalueen ja yläkierroksilla Fiorino on ärhäkkä kuin terrieri. 3000 kierroksen yläpuolella Fiorino kuulostaa sellaiselta raaserilta, että ei uskoisi käskevänsä pientä dieselkonetta.

Satasen vauhti moottoritiellä tuntuu manuaalivaihteisella Fiorinolla köröttelyltä, kun moottori kiertää kuutosvaihteella 2400 kierrosta minuutissa – pieni italialainen tuntuu suorastaan janoavan lisää vauhtia. Jämäkkä alusta ja ohjaus kestäisivät paljon kovemmankin nopeuden.

Mutkaisella kantatiellä Fiorino osoittautuu suorastaan hauskaksi epeliksi, kun se on manuaalilaatikolla aivan toisella tavalla käsissä kuin robottivaihteistolla. Fiat ohjautuu hienosti ja korin liikkeet ovat ainakin kevyellä kuormalla hyvin hallinnassa.

Perinteisesti melua

Vaikka Fiorino on alle neljä metriä pitkä, sen akseliväli on yli 2,5 metriä, mikä vakauttaa pikkupakun kulkua ja pitää painojakauman mahdollisimman hyvänä kuorman painosta riippumatta.

Ajettavuudeltaan Fiat Fiorino onkin kohtalaisen toimiva auto, mutta kaupunkiajoon ja ripeisiin tavarankuljetuksiin ja jakelutehtäviin suunnitelluksi autoksi sen ohjaus on turhan raskas hitaissa nopeuksissa. Vauhdin kasvaessa Fiorinon ratin pyörittäminen sujuu miellyttävän jouheasti ja vaikka ohjaus ei ole kaikkein tarkimpia lajissaan, se täyttää hyvin tehtävänsä.

Fiorinon alusta toimii hyvin. Jämäkkyydestään huolimatta se ei päästä iskuja läpi. Voimakas sivutuuli tuntuu kuormaamattomassa pikkupakussa, mutta Fiorino on silti vakaa ajettava moottoritievauhdissakin.

Peltisesti kaikuvalta melumaailmaltaan Fiorino edustaa perinteistä pakettiautomaailmaa, josta uusimmat tonniluokan pakut ovat kaukana. Koeajon aikana olosuhteet olivat vuoden meluisimmat, sillä syksyn ensilumet olivat juuri sulaneet pois. Nastarenkailla Fiorino oli paljaalla asfalttipinnalla niin meluisa, että 80 – 100 km/t vauhdissa radiotakaan ei tahtonut kuulla ellei äänenvoimakkuutta säätänyt lähes tappiin asti.

Monenlaisia piipityksiä

Pakettiauton ohjaamolta ei Fiorinon hintaluokassa kovin paljoa odota, mutta monet pikkuautotkin ovat nykyään varsin mukavia. Fiorinonkin ohjaamossa on hyvin tilaa ja istuimet ovat auton luonteeseen sopivan ryhdikkäät. Istuinten selkänojat on kuitenkin pullistettu niin kuperiksi, että nojaa ei saa edes kuljettajan istuimen ristiseläntuensäädöllä tarpeeksi litteäksi. Näin selkänojien muotoilu sopii osalle kuljettajista ja apumiehistä, mutta ei kaikille kuten ei koeajon aikana Fiatissa istuneille.

Hallintalaitteet ovat pääosin hyvin sijoitettuina, ohjauspyörä säätyy sekä korkeus- että syvyyssuunnassa, manuaalisti säädettävä ilmanvaihto toimii niin kuin pitääkin ja radion säätimet ovat ratin puolissa. Vakionopeussäädin kuuluu vakiovarusteisiin.

Vakioratin pinta on liukkaanpuoleinen. Valinnaisvarusteena Fiorinoon saa 140 eurolla nahkapintaisen ohjauspyörän seitsemällä valintanäppäimellä.

Sivupeilien säätönuppi on a-pilarissa niin kaukana kuljettajan ulottuvilta että siihen joutuu kurkottamaan, jolloin kuskin pää ei enää ole siinä kohdassa mistä hän peilejä katselee. Oven kahva puolestaan osui ainakin allekirjoittaneella kerta toisensa jälkeen polveen sillä seurauksella että jalka kopsautti oven tahattomasti lukkoon.

Säilytystilaa ohjaamossa on huonosti, oikeastaan vain ovitaskut, jotka eivät ole henkilöautoja kummoisemmat.

Fiorinossa on runsaasti ärsyttäviä hälytysääniä. Piipityksiä kuuluu niin ennen liikkeelle lähtöä kuin perille päästyäkin tuon tuosta eikä niihin aina tuntunut olevan mitään järkevää syytä. Varsinkin jakeluajossa piipitykset ovat älyttömiä, kun aina ei ole tarvetta sammuttaa valoja tai ottaa avainta virtalukosta lyhyen pysähdyksen vuoksi – ei edes sammuttaa moottoria. Fiorinon paheena on piipitellä vielä sen jälkeenkin, kun kuljettaja luulee jo poistaneensa äänimerkin syyn.

Mainiosti kuormatilaa

Fiorinossa on 2,5 kuutiometriä tavaratilaa ja kantavuutta 610 kiloa, joten 75-kiloisen normikuskin kanssa Fiatiin voi lastata 535 kiloa kuormaa. Ohjaamon takaseinän ikkuna tavaratilaan kuuluu vakiovarustukseen samoin kuin oikealla puolella oleva liukuovi, joka helpottaa kuormaamista. Vasemmalle puolelle liukuoven saa vähän päälle 350 euron verolliseen hintaan.

Tavaratilan ovien lukitus ei aukea, kun ohjaamon ovet avaa kaukosäätimellä vaan lastausovet pitää avata eri painalluksella. Kuormatilalla on pituutta puolitoista metriä, korkeutta 1,2 metriä ja leveyttä 1,05 metriä pyöräkoteloiden välistä mitattuna.

Täysikokoisen varapyörän saa lisävarusteena hiukan alle 150 eurolla. 

Vastinetta rahalle: Manuaalivaihteistolla varustettu Fiat Fiorino maksaa kympin alle 15 000 euroa. Se on 1200 euroa robottivaihteistolla varustettua Comfort-Maticia halvempi ja selvästi parempi ostos. Comfort-Matic-versiossa jäykästi toimiva kaasupoljin ja huonosti toimiva robottivaihteisto pilasivat muuten toimivan vaikutelman. Fiorinoista kolme neljäsosaa myydäänkin manuaalivaihteistolla. Etumatkustajan turvatyyny, 150 euroa, ja sivuturvatyynyt, 175 euroa, ovat valinnaisvarusteita samoin kuin peruutustutka, joka maksaa vähän päälle 500 euroa veroineen. Irrotettava lisävalo tavaratilaan maksaa 65 euroa. Pääsääntöisesti Fiat Fiorino on pikkupakuksi asiallisesti varusteltu. Markkinoidemme halvimpana dieselmoottorisena pakettiautona Fiorinolle luulisi löytyvän käyttöä sille sopivissa kuljetustehtävissä.

PLUSSAT

+ Mainio ajettavuus 
+ Pirteä moottori 
+ Hyvät tilat kokoon nähden

MIINUKSET

- Ikävä robottivaihteisto
- Jähmeä kaasupoljin
- Meluisa

Juha Partanen 

Lue myös: Robottivaihteiston kanssa on vaikea löytää yhteisymmärrystä