Miten huviloita sisustettiin entisaikaan? Millaisia huvilat oikeastaan olivat 1800-luvulla? Aika moni ajattelee, että vaalea, Carl Larsson -henkinen huvilatyyli on ollut aina valloillaan huviloiden sisustuksessa.
Kuumasta kaupungista maaseudun rauhaan
Ylempi yhteiskuntaluokka on jo antiikin Rooman valtakunnan ajoista lähtien lähtenyt kesällä pois kuumista ja likaisista kaupungeista maaseudun rauhaan – villoille. Myös kuninkaallisilla oli omat kesäpalatsinsa.
Näitä esikuvia mukaillut ja kaupungissa virkatehtäviään hoitanut aatelisto siirtyi kartanoilleen kesäksi. Kartanot olivat yleensä maatiloja suurine tiluksineen, ja vaikka niitä käytettiin kesäasuntoina, ne eivät olleet huviloita siinä merkityksessä kuin ymmärrämme huvilat nykyisin.
Huviloiksi tai villoiksi kuvailtuja kesäasuntoja ilman suuria tiluksia kohosi jo 1600-luvulla Tukholman ympäristöön ja 1700-luvun lopulla Suomessa Vaasan, Kokkolan ja Pietarsaaren rannikolle ja saaristoon.
Varsinainen huvilarakentaminen alkoi toden teolla kuitenkin vasta 1800-luvun puolenvälin jälkeen, kun lainsäädännölliset uudistukset mahdollistivat tilojen lohkomisen. Myös vaurastuva porvaristo halusi viettää kesiään aateliston tapaan maaseudulla.
Huvilaelämä oli pitkälti 1900-luvulle asti ylemmän yhteiskuntaluokan huvia. Toimivan arjen mahdollistivat palvelijat, puutarhurit ja apulaiset. He laittoivat huvilan kesäksi kuntoon ja hoitivat kaikki askareet – kantoivat veden, hakkasivat halot, laittoivat ruoan – kun isäntäväki keskittyi vapaa-ajan viettoon ja vieraiden kestitykseen.
Helsingissä yksi ensimmäisistä varsinaisista kesähuviloista oli Anneberg eli Annala. Sen alue hankittiin huvilatontiksi 1820-luvulla, ja itse huvila valmistui vuonna 1832. Taiteilija Magnus von Wrightin maalaus huvilasta on joko 1830 tai 1840-luvulta. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo
Vaatimattomista torpista hulppeisiin huviloihin
Entäpä huvilat? Millaisia ne olivat 1800-luvulla? Porvariston rakennuttamien huviloiden ulkoasu vaihteli. Porvaristo, joka arvosti luonnonläheisyyttä, vuokrasi tai osti maata ja rakennutti vaatimattomia huviloita, jotka sisustettiin yksinkertaisemmin.
Pinnat olivat monesti puuta. Huonekalut olivat osin paikallisten puuseppien tekemiä, tai sitten huvilalle oli viety perittyjä tai käytöstä poistettuja kaupunkikodin huonekaluja. Tällainen huvila oli alkujaan Espoon Rullaniemeen vuonna 1873 kohonnut Kihlmanien perheen huvila. Myöhemmin huvilaa tosin jatkettiin ja suurennettiin moneen otteeseen.
Kihlmanin perheen huvila Villa Rulludden oli Espoon Rullaniemessä. Kuva: Espoon kaupunginmuseo
Osa porvariston huviloista oli puolestaan varsin hulppeita, ja alkuvaiheessa niiden esikuvina toimivat aateliston kartanot.
Huvila-arkkitehtuuria tutkineen Helena Soiri-Snellmanin mukaan arkkitehti Georg Theodor Chiewitz toi pittoreskin huvilatyylin Suomeen 1800-luvun jälkipuoliskolla. Tätä koristeellista huvila-arkkitehtuurityyliä kutsuttiin ”sveitsiläistyyliksi” tai ”englantilaiseksi”. Kansan suussa käytettiin myös termiä ”nikkarityyli”. Tunnusomaisena piirteenä tälle huvilatyylille olivat koristeellisten puuleikkausten ohessa verannat, tornit ja parvekkeet.
Piirros sveitsiläistyylisestä huvilasta. Kuva: Museoviraston kuvakokoelmat
Villa Ulfåsa Taka-Töölössä nykyisen Sibelius-puiston lähettyvillä edustaa koristeellista ”nikkarityyliä”.
Villa Havssmak (aikaisemmin Villa Freifelt) edustaa tyypillistä hankolaista koristeellista nikkarityyliä. Kuva: Vanessa Forstén, kirjasta Huvilaelämää, Hangon huviloiden historiaa.
Yksi ylellisyydessään vaikuttavampia kesähuviloita on Espoon Karhusaaressa sijainnut 1890-luvulla rakennettu Sinebrychoffin perheen kesähuvila. Sen oli suunnitellut arkkitehti Karl August Wrede. Hän haki rakennuksen ulkoasuun innoitusta italialaisista renessanssihuviloista.
Sinebrychoffin huvila Espoon Karhusaaressa on kuvattu talvella 1890-luvulla. Kuva: Espoon kaupunginmuseo
Arkkitehtien suunnittelemat jugendhuvilat yleistyivät vuosisadan vaihteessa. Ne saivat vaikutteita käsityön ja yksilöllisyyden merkitystä korostaneesta Arts and Crafts -liikkeestä. Mahtipontisia ja kalliita huviloita alettiin kuitenkin kritisoida 1910-luvulla.
Tämän jälkeen suosikiksi muodostui klassismin ihanteita noudattava selkeä ja yksinkertainen huvilatyyppi, jossa ei ollut ja turhia koristeita tai ulokkeita.
Huviloiden sisustusihanteet vaihtelivat
Perheet muuttivat huvilalle valtavan muuttokuorman kera, ja siellä asuttiin yleensä kesäkuun alusta koulujen alkuun. Huvilalle tuotiin kaupunkikodista viherkasveja, liinavaatteita, huonekaluja ja joskus jopa perheen piano sekä esineitä, joita ei oltu uskallettu jättää talvella kylmillään ja tyhjänä olevaan huvilaan.
Monella on mielikuva vaalein värein ja huonekaluin sisustetuista huviloista. Näin ei alkujaan kuitenkaan ollut, sillä 1800-luvulla huviloiden sisustus oli varsin tummaa.
Kaupunkiasunnoista tuotiin huvilalle muodista poismenneitä empire- ja biedermeierkalusteita. Seinillä oli tummia kuviotapetteja, ja ikkunoita ja oviaukkoja peittivät raskaat verhot. Lattiat olivat usein käsiteltyä tummaa lankkua ja seinät esimerkiksi hallissa ja verannalla olivat usein vernissalla käsiteltyä paneloitua puuta. Paikallinen puuseppä oli saattanut valmistaa vaatimattomamman huvilan kalusteet.
Annebergin eli Annalan huvilan salin kattokruunut, muotokuvat ja maalaukset, raskaat verhot ja tummat matot olivat tyypillistä huvilasisustusta 1800-luvun lopussa. Kuva: Museoviraston kuvakokoelmat
A. E. Alfthanin huvilan ruokasali edustaa kertaustyylillä sisustettua tummaa huvilasisustusta. Kuva: Artur Faltin, 1915, Museoviraston kuvakokoelma
Ruissalon Villa Spoof, sisäkuva 1890-luvulta. Kuva: Turun museokeskus
Sisustus muuttui kevyemmäksi, valoisammaksi ja vaaleammaksi vasta 1900-luvun alussa, kun jugendin ihanteet yleistyivät. Tällöin alettiin erityisestä huvilasisustuksesta. Uutta tyyliä edusti mm. aikansa ”vaikuttajapariskunnan” Carl ja Karin Larssonin Lilla Hyttnäsin -koti.
Carl Larssonin maalauksiin ikuistettu taiteilijakoti palveli alkujaan kesähuvilana ja myöhemmin ympärivuotisena asuntona levisi painokuvien ja kirjojen kautta ja inspiroi sisustamaan samaan henkeen.
Muutos tummasta huvilasta vaaleaksi kävi helposti tapetoimalla ja maalaamalla. Huonekalut maalattiin valkoisiksi, ja erityiseen suosioon nousivat kustavilaiset, uuskustavilaiset ja uusrokokookalusteet.
Carl Larsson. Britas tuplur. Ur ett hem. (26 akvareller). 1899. Kuva: Nationalmuseum. Wikimedia Commons.
Valokuvaaja Vivi Richterin 1910-luvulla ottama kuva, jossa on aistittavissa uusi vaaleampi huvilaihanne. Kuva: Museoviraston kuvakokoelmat
Toinen aikansa ilmiö oli arkkitehdin suunnittelema kokonaistaideteosta edustava jugendhuvila, jossa kaikessa, arkkitehtuurista huonekaluihin, näkyi saman suunnittelijan kädenjälki. Tällaisten miljöiden luominen oli kuitenkin niin kallista, että ne jäivät vain harvojen ulottuville.
Höyrysahoilla alettiin 1900-luvulla valmistaa myös erityisiä huvilahuonekaluja. Tyypillisiä huvilalle hankittuja huonekaluja olivat esimerkiksi helposti siirreltävät korituolit, bambukalusteet, telttasängyt ja penkit. 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa vankiloissa ja rangaistuslaitoksissa valmistettiin huonekaluja, joita ostettiin huviloille.
Martin Wegeliuksen omistaman Villa Vikanin ruokasali vuonna 1910. Vikan sijaitsi Pohjan pitäjässä, Långträskenin rannalla. Kuva: Museoviraston kuvakokoelmat
Jugendhenkisin kuvioin koristeltua valkoista puusohvaa on käytetty Espoon Suvisaaristossa sijainneessa Villa Björksandissa. Kuva: Espoon kaupunginmuseo.
A. E. Alfthanin huvilan hallia koristivat rottinkikalusteet. Kuva: Artur Faltin, 1915, Museoviraston kuvakokoelmat
Huvilaelämää Hangossa mennyttä arvostaen
Hangon kauniit ja historialliset pitsihuvilat ovat yksi kaupungin tärkeimmistä nähtävyyksistä. Olen vieraillut useissa vanhoissa hankolaisissa huviloissa Kari-Otso Nevaluoman ja Vanessa Forsténin kanssa, sillä olemme kirjoittaneet niistä heinäkuussa 2024 ilmestyneen teoksen Huvilaelämää, Hangon huviloiden historiaa.
Vanhan huvilan sisustaminen eroaa yhä jonkin verran kaupunkikodin sisustamisesta. Useissa monta sukupolvea samassa suvussa kulkeneissa huviloissa sisustus ei ole juurikaan muuttunut sataan vuoteen.
Tietyt perintökalusteet ovat edelleen olennainen osa huvilan sisustusta, ja perheet arvostavat niiden kantamia tarinoita. Sukupolvesta toiseen vain vähän muuttunut sisustus luo huvilaan tunnetta jatkuvuudesta.
Vierailimme myös huviloissa, jotka olivat hiljattain vaihtaneet omistajaa. Niissäkin sisustetaan yleensä ”vanhaan henkeen ”. Huonekaluja hankitaan antiikkiliikkeistä ja huutokaupoista. Omistajat korostavat sisustavansa kauneus edellä, mutta painottavat myös tiettyä rentoutta ja helppoutta.
Nykyään yhä useampi vanha huvila on myös ympärivuotisessa käytössä. Huviloissa on mukavuuksia juoksevasta vedestä sähkölämmitykseen toisin kuin 150 vuotta sitten. Raskaat askareet, jotka palvelijat ennen huolehtivat, hoituvat nyt astianpesukoneen, robotti-imurin ja -ruohonleikkurin avulla.
Huviloiden sisustuksessa suositaan yhä vaaleaa huvilatyyliä. Kuva: Vanessa Forstén, Huvilaelämää, Hangon huviloiden historiaa -kirjasta.
Huvilat muuttuvat, mutta tyyli säilyy. Huvilalla vietetty elämäntapa vierailuineen, kahvikutsuineen, tenniksenpeluineen ja purjehduksineen muistuttaa edelleen elämää sata vuotta sitten.
Katja Weiland-Särmälä
Filosofian tohtori, taidehistorioitsija ja esinetutkija
Lähteet:
Agneta Bruun, Gun Österberg, Meri Kuula: Villa Rulludd. Espoon kaupunginmuseo. 1997.
Tito Colliander: Lapsuuteni huvilat, käännös Kyllikki Härkäpää. Weilin-Göös Helsinki. 1967.
Satu Frondelius: Annalan huvila aikansa ilmiönä. Toim. Helena Seppälä.
Satu Frondelius: Villa Anneberg – porvarisidyllistä kaupunkilaisten keitaaksi. Hyötykasviyhdistys ry & Puutarhataiteen Seura. 2005.
Carola Rosengren: Unelmana kesä Huvilaelämää Ruissalossa. Turun Yliopisto. 2003.
Helena Seppälä: Villa Anneberg – porvarisidyllistä kaupunkilaisten keitaaksi. Hyötykasviyhdistys ry & Puutarhataiteen Seura. Helsinki. 2005.
Helena Soiri-Snellman: Ruissalon huvilat Turun Ruissalon, Iso-Pukin ja Pikku-Pukin saarien huviloiden rakennushistoria ja rakennusluettelo. Turun maakuntamuseo. Turku. 1985.
Katja Weiland-Särmälä, Kari-Otso Nevaluoma, Vanessa Forstén: Huvilaelämää, Hangon huviloiden historiaa. Libraria. 2024.
