Joulukuusen tärkein ominaisuus on, ettei se ei varista neulasiaan. Hyvällä hoidolla kotimainen aito kuusi kestää mainiosti loppiaiseen saakka, ja se on helppo kierrättää toisin kuin muovia ja metallia sisältävä jäljitelmä.
Joulupuuviljelmältä juuri katkaistun puun painosta noin puolet on vettä. Tuore kuusi kestää pitkään, kunhan sen imupinta ei pääse kuivumaan missään vaiheessa.
Suomalaisia joulukuusikasvattajia edustava Joulupuuseura tarjoaa kuusi vinkkiä, joilla joulupuusta on iloa pitkään.
1. KAATOAJANKOHTA
Aikaisintaan neljä viikkoa ennenjoulua. Kaadettua kuusta säilytetään tuulelta suojattuna ulkotiloissa, esimerkiksi autotallissa tai parvekkeella.
2. KULJETUS
Kuusta voidaan kuljettaa auton katolla suojaamattomana ainoastaan lyhyitä matkoja. Yli kymmenen kilometrin matkoilla kuusi tulee pakata muoviin, pressuun tai pussiin. Peräkärryssä kuusta kuljetetaan pressun tai kuomun alla.
3. SULATUS
Jos kuusi on jäässä, pitää se aina sulattaa hitaasti ennen jalkaan asettamista kapillaarisen virtauksen aikaan saamiseksi. Hyvä sulatuspaikka on viileä tila, jossa on muutama lämpöaste.
Puun annetaan sulaa hitaasti 1–2 vuorokautta, tyvi koko ajan kylmässä vesiämpärissä. Ellei viileää tilaa ole, voi puun tuoda pesuhuoneeseen. Tyvi pidetään kylmässä vesiämpärissä ja runkoa ja neulastoa suihkutetaan kylmällä vedellä niin että ne pysyvät kosteina koko sulatuksen ajan. Parin tunnin kuluttua puu on valmis jalkaan asetettavaksi.
Mikäli puu on pakattu verkkoon, se poistetaan vasta sulatuksen jälkeen.
4. JALKAAN ASETUS
Ravistele roskat ja kuolleet neulaset pois. Mittaa huoneen korkeus.
Lyhennä kuusta riittävästi tai sahaa tyvestä pois ainakin muutama sentti runkoon nähden vaakasuorasti uuden imupinnan aikaan saamiseksi.
Älä poista kuorta: ehjä kuori on tärkeä puun vedensaannin kannalta.
Tyven pitää mahtua kuusenjalkaan ohentamattomana.
5. HOITO SISÄTILOISSA
Tyven leikkauspinnan on oltava vedessä koko ajan. Jos vesi pääsee loppumaan, tyven solukko kuivuu eikä pysty enää imemään vettä, mistä on seurauksena neulasten ennenaikainen variseminen.
Veden kulutus on suurinta ensimmäisen vuorokauden aikana, jolloin veden riittävyys tulisi tarkistaa useasti. Aseta puu mahdollisimman etäälle lämpöpattereista, takoista tai muista lämmönlähteistä.
KÄYTÖN JÄLKEEN
Kuusi riisutaan koristeista ja oksat katkaistaan joko kokonaan tai osittain pois niin, että kuusi ja oksat sopivat pussiin eikä neulasia karise muualle kuin oksien leikkauspaikalle. Mitä lämpimämmässä ja kuivemmassa tilassa kuusi on, sitä herkemmin neulaset karisevat.
Hyvästä hoidosta huolimatta neulasten karisemisessa on luontaista puukohtaista vaihtelua, jota ei voida välttää.
Vinkit: Joulupuuseura
JOULUN JÄLKEEN | Tarkista joulukuusen kierrätysohjeet kotikuntasi verkkosivuilta. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla kuuset kuljetetaan pois kiinteistöiltä veloituksetta tammi-helmikuussa. Yksittäisille kotitalouksien joulukuusille on myös maksuton vastaanotto Sortti-asemilla tammi-helmikuun ajan. Muina aikoina kierrätyksestä veloitetaan risujätteen hinta.
Varmista joulupuun kasvatusmaa ennen kauppoja
Suomalaista joulukuusta ostavan kannattaa varmistaa joulukuusen alkuperä aina ennen ostohetkeä, varsinkin jos kasvatusmaa ei ole selkeästi esillä, MTK muistuttaa tiedotteessaan.
Joulupuuseura arvioi vuonna 2023, että hieman reilu 40 prosenttia suomalaisista hankkii kotiinsa aidon kuusen. Aidon kuusen tärkeimpiin ominaisuuksiin kuuluu seuran tutkimuksen mukaan havujen vähäinen variseminen.
"Kotimainen joulukuusi on monella tapaa paras valinta aitoa kuusta hankkivalle. Lähellä tuotettu kuusi ei ole ollut turhassa kuljetuksessa ja monesti kasvattajat pyrkivät kaatamaan ne mahdollisimman lähellä myyntihetkeä. Tämä näkyy usein myös selkeästi kotona", Joulupuuseuran puheenjohtaja Juha Ruuska kommentoi.
Metsäkuusi maanomistajan luvalla
Monessa perheessä jouluperinteisiin kuuluu kuusen hakeminen lähimetsästä. Puun kaataminen ei kuulu jokaisenoikeuksiin, minkä takia metsäkuusen noutoon tarvitaan aina maanomistajan suostumus.
"Metsäkuusi on monelle se ainoa oikea perinteinen kuusi. Kuusen kaataminen ja vieminen luvatta on varkausrikoksen lisäksi hiilensidonnallinen menetys. Joulukuusen hausta tulee aina sopia metsänomistajan kanssa, vuoropuhelulla mahdollistetaan molemminpuolinen hyvä joulumieli", kertoo maankäytön asiantuntija Juho Ikonen MTK:sta.
Joulukuusilupa pohjoisessa
Joulupuun voi hakea valtion metsästä Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa, kun on ensin hankkinut siihen luvan. Kymmenen euroa maksava joulukuusilupa hankitaan Eräluvat.fi-palvelusta.
Luvan hankkimisen jälkeen puun voi hakea valtion talouskäytössä olevasta monikäyttömetsästä tietyin reunaehdoin.
Etelä-, Keski-, Länsi- ja Itä-Suomeen ei myydä joulukuusilupia, sillä näillä alueilla valtion metsiä on suhteellisen vähän, ja ne ovat hajallaan. Lisäksi osa metsistä on erityiskäytössä tai suojelussa.
NUMERO 1,4 MILJ. |Koteihin ja julkisiin tiloihin hankitaan yhteensä vajaat 1,4 miljoonaa kuusta, joista lähes miljoona tulee viljelmiltä. Omista tai tuttavien metsistä haetaan 300 000 kuusta ja ulkomailta tuodaan lähes 100 000 puuta. Ulkomaisista kuusista pääosa tuodaan Tanskasta ja Ruotsista.
Lähde: Metsäkeskus
Minna Petäinen