Olen työni puolesta haastatellut lukuisia keräilijöitä. Heidän keräilykohteensa ovat vaihdelleet laidasta laitaan pienoisrautateistä tiikkiastioihin ja viimeisimpänä Aallon designhuonekaluihin. Vaikka keräilykohteet ovat erilaisia, olen alkanut pohtia keräilyn syitä. Mistä keräily alkaa? Mikä motivoi keräilemään?
Olen tänä vuonna työskennellyt Turun yliopiston tutkijatohtorina Svenska Kulturfondetin rahoittamassa ja dosentti, yliopistolehtori Maarit Leskelä-Kärjen vetämässä Tarinoiden Lehto -hankkeessa, jossa tutkitaan usean eri tutkijan, taiteilijan ja dokumentaristin voimin Kemiönsaaressa sijaitsevaa Sagalundin museota ja siellä erityisesti kotimuseo Villa Sagalundia.
Villa Sagalund toimi kahden eläköityneen kansakoulunopettajan Adéle Wemanin ja Nils Oskar Janssonin eläkekotina. Keräilyyn liittyviä kysymyksiä tarkastelen nyt näistä jälkimmäisen jo edesmenneen keräilijän Nils Oskar Janssonin (1862–1927) välityksellä.
Tarinoista kipinä keräilyyn
Nils Oskar Jansson syntyi kemiöläiseen talonpoikaisperheeseen nuorimmaisena vuonna 1862. Hän eli lapsuutensa kuunnellen vanhempiensa ja talossa vierailleiden henkilöiden kertomuksia menneistä ajoista ja tavoista, ja painoi ne syvälle sieluunsa.
Vanhojen aikojen ja tavaroiden arvostus kulki suvussa, sillä jo hänen isoäitinsä oli keräillyt laatikoihin kaikkea vanhaa ja kiinnostavaa.
Nils Oskarin ensimmäisiä aarteita olivat muun muassa luinen silakaari, johon oli kaiverrettu raamatullinen kuvaus Joonan elämästä, Raamattu vuodelta 1622 ja veljeltä saatu pronssikautinen muinaiskirves. Kun hän lähti kansakoulunopettajaseminaariin Uuteenkaarlepyyhyn, Nils Oskar pakkasi esineet mukaansa äidiltä saamaansa arkkuun.
Kuvassa Silakaari. Kuva: Sagalundin museon kuvakokoelmat
Nils Oskar Janssonin Silakaarta koskeva merkintä kuvakortissa. Kuva: Sagalundin museo.
Nils Oskar Jansson. Kuva: Sagalundin museon kuvakokoelmat
Opettajaksi opiskeleva Nils Oskar vietti yhden kesän kolpotöörinä eli kirjakauppiaana Ahvenanmaalla. Siellä kierrellessään hän viehättyi vanhojen kalastajakotien sisustuksesta: mora-kaappikelloista, koristeellisista kerrossängyistä ja niitä koristavista kirjailluista täkeistä ja pitsein koristelluista tyynyliinoista sekä astiahyllyistä, joissa säilytettiin matkoilta, laivoilta ostettua tai Krimin sodan aikaan asuntoihin kulkeutunutta englantilaista posliinia.
”Nämä kaikki herättivät minussa suurta kiinnostusta”, hän kertoi omaelämäkerrassaan.
Hän innostui myös huutokaupoista ja huusi Pohjanmaalla olleessaan talonpoikaista esineistöä. Viimeisen kimmokkeen keräilylle suuremmassa mittakaavassa antoi vuonna 1895 tapahtunut vierailu Skansenille. Ulkoilmamuseo lumosi Janssonin täysin ja herätti ajatuksen vastaavaan perustamisesta myös Kemiöön.
Lopulta Janssonin keräily täsmentyi juuri Kemiöön, ja hän keräili esineitä laajalla skaalalla omalta kotisaareltaan. Vaikka esineitä oli myös ylempien luokkien kodeista, hän keräsi pääasiassa talonpoikaisesineitä.
Useat keräilijät ovat keskittynet yhteen rajattuun keräilykohteeseen samaan tapaan kuin Jansson. Keräilykohde voi liittyä paikkakuntaan, tiettyyn valmistajaan tai tekijään. Monesti keräily rajataan niin, että se kattaa esimerkiksi tietyn selkeän aikakauden.
Keräilyn kohde on harvemmin keräilijällä käytössä, vaikka kyseessä olisikin alkujaan käyttöesine. Janssonkin keräsi selkeästi museoesineitä ja luetteloi esineet tarkasti.
Jansson järjesti museollaan myös työnäytöksiä, joissa hän käytti keräilemiään vanhoja talonpoikaistyökaluja. Hän myös korjaili niitä. Tarina ei tosin kerro, oliko kyse esimerkiksi kaksoiskappaleista.
Esineistön ja rakennusten ohessa Janssonin intohimo olivat kirjat.
Hän sekä luki kirjojaan, mutta osa oli puhtaasti keräilyaarteita, jotka oli hankittu kirjastoon harvinaisuutensa tai erityislaatuisuutensa takia. Tällaisia olivat esimerkiksi vanhat Raamatut tai vieraskieliset kirjat, joita kyseistä kieltä taitamaton ja uskontoon epäilevästi suhtautunut Jansson tuskin kahlasi läpi.
Nils Oskar Janssonin kirjasto.
Keräilijän koti täyttyi esineistä
Keräily voi olla pakkomiellettä vastaava intohimo, elämäntapa tai harrastus.
Jansson kirjoitti 18.6.1894 keräilystään toiselle keräilijälle Frans Österblomille ja kertoi ihailevansa tämän tapaa kerätä esineitä. Österblom kun odotteli rauhassa kotonaan, että joku tulee tarjoamaan tälle oikeaa esinettä. Jansson kertoi itse pyyhältävänsä kiireellä paikasta toiseen ja hankkivansa valtavalla palolla esineitä – toisia halvalla ja toisia kalliilla – ja se, mitä hänellä ei vielä ole hallussaan, kalvaa hänen sisimpäänsä.
Jansson kirjoittaa, ettei hänellä ole juurikaan aikaa syödä eikä nukkuminen ei tule edes kysymykseenkään. Keräily valtasi Nils Oskarin kaiken ajan, ja lopulta esineet täyttivät hänen kotinsa jokaisen nurkan.
Vuosien kuluessa opettajan pieni asunto täyttyi vanhoista esineistä, ja lopulta Jansson siirrätti vanhoja rakennuksia Kemiössä olevan Vretan koulun läheisyyteen. Suomen ensimmäinen ulkoilmamuseo oli syntynyt.
Kun Nils Oskar Jansson vuonna 1927 kuoli, museossa oli kahdeksan rakennusta, 4 000 esinettä ja 5 000 kirjaa.
Keräily ei katso välttämättä varallisuutta, vaikka tietynlainen keräily tuntuu kuuluvan asiaan, mikäli omaisuutta on karttunut tarpeeksi, kuten esimerkiksi Amos Anderssonin tai Kyösti Kakkosen kaltaisten keräilijöillä.
Jansson on hyvä esimerkki siitä, miten vähemmilläkin resursseilla on mahdollista kartuttaa kokoelmaa. Kun häneltä oli kysytty, miten kansakoulunopettaja oli saanut hankittua sellaisen kokoelman esineitä, kirjoja ja rakennuksia, Nils Oskar vastasi syöneensä vaatimatonta ruokaa ja, ettei hän käyttänyt alkoholia.
Nils Oskar Janssonin makuuhuone on askeettinen ja vaatimaton. Sängyllä on matkalaukku, johon on pakattu tavarat, jotka hänellä oli mukanaan opintomatkalla Ruotsissa.
Janssonin museoon kootut vanhat talonpoikaisesineet ja työkalut löytyivät varastoista ja ullakoilta, eivätkä niiden omistajat juurikaan panneet niille arvoa. Lähinnä paikalliset ihmettelivät, miksi Jansson halusi raahata ne mukaansa.
Maaseudulla arvostettiin 1800-luvun lopulla uusia esineitä, ja erityisesti tehdasvalmisteiset esineet ja huonekalut olivat merkki edistyksestä ja jostain hienosta. Joskin 1890-luvulla kiinnostus myös vanhaa esineistöä kohtaan alkoi viritä pitkälti Turun historiallisen museon herättämänä.
Useat keräilijät ovat aloittaneet Janssonin tavoin keräilyn silloin, kun keräilykohteet eivät ole juurikaan kiinnostaneet muita. Esineitä on tuolloin saanut edullisesti, ja kokoelmasta on muodostunut monipuolinen.
Muistoja jälkipolville
Miksi Nils Oskar keräili? Mikä sai hänet lopulta keräilemään paitsi esineitä, myös paikkakuntansa historiaa ja rakennusperintöä ulkoilmamuseoonsa?
Keräily on monesti pelastamista. Hän näki, että maaseutu muuttuu ja menneen maailman elämäntapa ja arkinen esineistö katoaa. Ehkä hän halusi tallettaa sen minkä pystyi muistoksi jälkipolville Kemiönsaaren entisajan elämäntavasta.
Monen keräilijän esineisiin liittyy myös ajatus animismista. Näin on erityisesti keräilijöillä, jotka keräävät henkilösidonnaisia esineitä. He ovat valmiit maksamaan suuriakin summia sinänsä arvottomasta esineestä, mikäli se on kuulunut jollekin merkittävälle henkilölle.
Janssonilla oli oma erityinen Linné-kaappinsa, johon hän oli keräillyt suuresti arvostamansa kasvitieteilijä Carl von Linnéen liittyviä muistoja käynneistään Linnén kotona Hammarbyssä. Hänellä oli myös laaja kokoelma Linnén teoksia, joissa useita ensipainoksia.
Kuva Janssonin kotoa Villa Sagalundin kotimuseosta. Maalauksen vasemmalla puolella on valokuva Nils Oskar Janssonista ja oikealla puolella on kuva Carl von Linnéstä.
Janssonille esineillä oli merkitystä myös henkilökohtaisella tasolla. Museon ensimmäisiä luetteloituja esineitä oli aiemmin mainittu silakaari. Se kertoo siitä, miten suuressa arvossa Jansson piti esineitä, joilla oli kytkös hänen keräilijyytensä alkuun ja lapsuuskotinsa perintöön.
Yksi museon kiinnostavimmista esineistä on Mattböle-kaappi, jonka hyllyille Nils Oskar on koonnut muistoesineitä vanhemmistaan: äidin sokeriastian, isän lompakon, kodin hartauskirjoja ja valokuvat vanhemmistaan.
Kerrotaan, että juhlapyhinä ja vanhempiensa merkkipäivin hän avasi kaapin ovet, sytytti kynttilät ja muisteli vanhempiaan esineiden parissa. Esineet olivat hänelle kuin portti menneisyyteen, jotka Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä kuvaillun Madeleine-leivoksen tavoin herättivät muistoja menneistä ajoista.
Mattböle-kaappi. Kuva: Sagalundin museon kuvakokoelmat
Mattböle-kaappi ovet avattuna. Kuva: Sagalundin museon kuvakokoelmat
Kun olen haastatellut keräilijöitä, he ovat kertoneet erilaisista keräilymotiiveista: yksi tallentaa, toinen säilyttää. Pohtiessani keräilyn perimäisiä syitä Nils Oskarin kohdalla keräilyä voikin tarkastella myös luopumisen ja menettämisen kautta. Perheen nuorimpana poikana hän ei perinyt kotitilaansa, vaan joutui lähtemään rakkaasta lapsuuskodistaan Mattbölestä. Ehkäpä keräily olikin lopulta keino, jolla kodin perintö säilyi.
Keräilijä on eräänlainen löytöretkeilijä, ja monelle keräily voi olla oppimis- ja tutkimusmatka menneisyyteen. Keräily tekee elämästä mielekkäämpää ja tuottaa iloa. Päiväkirjassaan 1.4.1900 Nils Oskar Jansson kirjoitti, että museo on hänen kallisarvoinen leikkikalunsa.
Katja Weiland-Särmälä
Filosofian tohtori, taidehistorioitsija ja esinetutkija
- Sagalundin museossa voi tutustua Nils Oskar Janssonin keräilyn lopputulokseen. Museo on laajentunut Janssonin kuoleman jälkeen, mutta Janssonin perintö elää museossa yhä rikkaana.
- Tutustu Tarinoiden lehto – Sagalund -hankkeeseen.
