Edsmenneen sukulaiseni kuolinpesästä löytyi useita vanhoja hiuskoruja 1800-luvulta. Reaktiot hiuksista valmistettuihin koruihin vaihtelivat sukulaisten kesken ällötyksestä ihasteluun. Tunsin itsekin makaaberia viehätystä pujottaessani esivanhempieni hiuksista valmistetun sormuksen sormeeni.
Hiuskorujen uskotaan tulleen suosituiksi, kun peruukit jäivät pois muodista 1700-luvun lopussa. Peruukkivalmistajien jäätyä työttömiksi hiuskorujen valmistaminen oli tapa työllistää itsensä.
Erityisen suosittuja hiuskorut olivat 1800-luvulla, mutta niitä valmistettiin vielä 1900-luvun alkukymmenillä. Hiuskorujen valmistusta opetettiin säätyläisneideille esimerkiksi Salmbergin tyttöpensionaatissa Turussa 1800-luvun alussa. Hiuskorujen valmistus oli paitsi harrastus, myös tapa, jolla säätyläisneiti saattoi kaikessa hiljaisuudessa ansaita elantoansa.
Harmaat ja tummat hiukset suosittuja
Kun muotivillitys oli kiihkeimmillään, hiuskorujen valmistus laajeni puoliteolliseksi toiminnaksi, ja tavalliset kansannaiset myivät hiuksiaan lisäansioiden toivossa.
Erityisen suosittuja olivat harmaat ja tummat hiukset, joista valmistettiin kellonperiä, rintaneuloja ja korvakoruja, joihin saatettiin yhdistää kultainen lukko tai helmiä.
Ruotsin Taalainmaa oli tunnettu taitavista hiuskorujen tekijöistään. Nuoret tytöt, ”hårkullorna”, valmistivat hiustöitä lisäansioiden toivossa. Nämä taidokkaat talonpoikaistytöt matkustivat myös Suomeen myymään korujaan.
Mytologiassa ja kansantaruissa hiuksiin yhdistettiin miehinen voima: Raamatun Vanhan testamentin kertomuksessa Delian leikattua Simsonin hiukset tämän voimat katosivat.
Monet hiuskorut olivat muistoesineitä
Hiuksissa uskottiin olevan myös yliajallisia ulottuvuuksia, koska ne säilyivät muuttumattomina henkilön kuoleman jälkeenkin. Osa hiuskoruista valmistettiinkin muistoesineiksi. Medaljongeissa kannettujen miniatyyrimuotokuvien taakse oli usein leikattu sotaan lähtevän puolison tai rakastetun hiuksista hiussuortuva.
Perheenjäsenien hiuksia käytettiin myös erilaisissa kirjontatöissä. Surullisimmat hiuskorut on valmistettu kuolleiden omaisten ja lasten hiuksista.
Muistokoruihin yhdistyi vahvasti tunne. Hiukset muistuttivat henkilöstä, ja lisäksi uskottiin, että henkilöön jollain tavalla kosketuksissa olleen esineen tai asian avulla oli mahdollista säilyttää ruumiillinen yhteys edesmenneeseen tai poissaolevaan. Monet muistoesineet valmistettiinkin vähemmän arvokkaista materiaaleista kuten hiuksista, koska niiden tarkoitus oli ennen kaikkea ruumiillistaa henkilön muisto.
Monesti muistoesineet ovat syvästi henkilökohtaisia. Niiden arvo nykyään – ainakin ilman tarinaa – jää varsin vähäiseksi.
Mutta aina on poikkeuksia, jotka vahvistavat säännön. Mikäli muistokoru on valmistettu kullasta, koristeltu timantein, sen on valmistanut tunnettu kultaseppä tai korulla on yhteyksiä esimerkiksi keisarilliseen hoviin, sen hinta saattaa nousta hyvinkin korkealle.
Hiuskorujen keräilijät arvostavat käsityötä
Keräilijät osaavat kuitenkin arvostaa tavallistenkin hiuskorujen korkealuokkaista käsityötä. Koska taito valmistaa koruja on enää vain harvojen hallussa, ne ovat myös arvokasta ja katoavaa perinnettä.
Hiuskoruja ei ole paljon säilynyt, sillä niitä on aikojen saatossa ”arvottomina” heitetty pois. Tällaisten esineiden historia suvun sisällä olisi kuitenkin tärkeää tallentaa, jotta niistä muodostuu merkityksellisiä myös jälkipolville. 
Sukututkijoille hiuskorut ovat kiintoisa keräilykohde, kenties jonain päivänä dna-tutkimus voi hiuskorujen kautta paljastaa vaikkapa salattuja suhteita.
Katja Weiland-Särmälä
Kirjoittaja on taidehistorioitsija ja esinetutkija.
