Sukulaiseni peri aikoinaan aseen, joka oli kuulunut suvulle pitkään. Ei kuitenkaan tarpeeksi kauan, sillä kaikkiin vuoden 1890 jälkeen valmistettuihin ampuma-aseisiin, patruunoihin ja irrallisiin paineen alaisiin aseen osiin vaaditaan lupa. Puuosille ja lippaille ei tarvita lupaa.
Selvitä poliisilta, onko aselupa kunnossa
Ensimmäiseksi kuolinpesän hoitajan on selvitettävä, onko aseen omistajalla ollut aseeseen lupa. Tämä selviää puhelinsoitolla sen alueen poliisiasemalle, jossa vainaja on asunut. Mikäli aselupaa ei ole, ase on luovutettava poliisin säilöön.
Kuolinpesän luvanvaraiselle aseelle on hankittava uusi aselupa puolen vuoden kuluessa. Tänä aikana pesänhoitajalla on oikeus ja velvollisuus säilyttää asetta lataamattomana viranomaisten hyväksymässä asekaapissa. Pesänhoitajan pitää esittää valtuutus kaikilta kuolinpesän osakkailta, kun hän hakee aselupaa kuolinpesän luvanvaraiselle aseelle.
Mikäli asetta ei halua pitää, sen voi myydä perunkirjoituksen jälkeen esimerkiksi poliisin asehuutokaupassa tai asehistoriallisen seuran huutokaupassa. Tällöin kaikkien aseeseen liittyvien lupien ja perunkirjoitukseen liittyvien asiakirjojen tulee olla kunnossa.
Mikäli haluat myydä aseen eikä sinulla itselläsi ei ole lupaa aseeseen, asetta on säilytettävä prosessin ajan poliisin hallussa. Asetta ei voi ostaa tai huutokaupassa huutaa kuka tahansa, vaan henkilöllä tulee olla aseen hankkimislupa tai ase-elinkeinolupa ja siihen liittyvä aseenkäsittelylupa.
Voit luovuttaa aseet korvauksetta valtiolle. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että toimitat aseet poliisille, joka hävittää ne. Vanhempia aseita voi tarjota myös museoille.
Perityn aseen voi deaktivoida
Mikäli haluat säilyttää aseen, yksi vaihtoehto on, että aseseppä tekee aseen pysyvästi ampumakelvottomaksi eli deaktivoi sen, jolloin ase näyttää alkuperäiseltä, mutta se ei toimi.
Deaktivoinnista on ilmoitettava poliisille, ja siitä tulee olla todistus. Käytännössä tämä tarkoittaa 30 päivän sisällä deaktivoinnista tapahtuvaa ennalta sovittua käyntiä poliisiasemalla, jossa poliisi tarkistaa aseen.
Uusi harrastus asehistoriallisessa seurassa
Sukulaiseni halusi kuitenkin pitää aseen, hankki luvat ja haki jäseneksi Keski-Uudenmaan Asehistorialliseen seuraan, joka on keräilijäjärjestö.
Liittyminen asehistorialliseen seuraan ei kuitenkaan ole mikään läpihuutojuttu. Esimerkiksi Suomen Asehistoriallisen seuran jäsenyyteen tarvitaan suosittelijat ja henkilö haastatellaan.
Ensimmäiset kaksi vuotta henkilö on seuran koejäsen. Hakijan tulee osoittaa kiinnostusta keräilyyn, mikä punnitaan paitsi haastattelulla myös kokeella, jossa mitataan henkilön asehistorian ja aselainsäädännön tuntemusta. Mikäli henkilöllä on asekokoelma, poliisiviranomainen käy tarkistamassa sen turvallisuuden ennen jäseneksi ottamista.
Sukulaiselleni peritty ase toi kuitenkin uuden harrastuksen. Se on avannut uusia kiinnostavia näkökulmia historiaan myös laajemmasta vinkkelistä: seurassa on esitelmöity mm. lottajärjestöstä ja sukellusveneistä, ei pelkästään aseista.
Asehistorialliset seurat järjestävät luentojen ohessa näyttelytilaisuuksia, tutustumis- ja opintomatkoja ja tekevät aseisiin liittyvää tutkimusta, antavat lausuntoja ja järjestävät näytös- tai harjoitusammuntoja.
Minulle itselleni aseet herättävät monia tuntemuksia. Ne ovat paitsi historiallisia esineitä, mutta samalla tulen väkisinkin pohtineeksi, missä ja mihin niitä on käytetty.
- Lisätietoa kuolinpesän aseiden lupa-asioista poliisin verkkosivuilla.
Katja Weiland-Särmälä
Kirjoittaja on taidehistorioitsija ja esinetutkija.
