Eila Hiltunen (1922–2003) on suomalainen kuvanveistäjä, joka muistetaan parhaiten ikonisesta Sibelius-monumentista (1967). Arvostettu taitelija yhdisti teoksissaan avantgardistisella tavalla hitsaustekniikkaa ja veistostaidetta. Hitsaukseen Hiltunen tutustui jo lapsena isänsä autoverstaassa.
Eila Hiltunen opiskeli Kuvataideakatemiassa vuosina 1942–1946.
Ensimmäisen näyttelynsä Hiltunen piti vuonna 1951 Galerie Hörhammerilla. Hän osallistui useisiin ryhmänäyttelyihin Suomessa vuosina 1944–1973 sekä lukuisiin ulkomaisiin näyttelyihin vuosien 1948–1994.
Eila Hiltunen on yksi niistä harvoista taiteilijoista, jolla on useita kansainvälisiä julkisia taideteoksia: esimerkiksi Pariisissa, New Yorkissa, Jeddassa, Teheranissa, Roomassa ja Berliinissä. Kotimaassa tunnettuja ovat muun muassa hieno Polyfonia-veistos (1984) Porin Etelärannassa ja Kuparikonstruktio, Suomen Pankin suihkukaivo Helsingissä (1961).
Uran alkupuolella Hiltusen materiaaleina olivat pääasiassa pronssi ja marmori. Myöhemmin hän alkoi käyttää veistosmateriaalina terästä, josta hän sai erityisen paljon kiitosta. Myöhemmin Hiltunen yhdisti hitsauksissaan myös kuparia ja alumiinipronssia.
Hänen taiteensa aiheet olivat sekä esittäviä että abstrakteja.
Hiltunen teki myös lukuisia mitaleja suomalaisille ja ulkomaisille merkkihenkilöille.
Hiltunen signeerasi yleensä kaikki teoksensa. *Pienistä ohuista langoista ja suikaleista koostetuista hitsattuista teoksista signeeraus kuitenkin puuttuu, koska se oli käytännössä mahdotonta.
Perikunta auttaa mielellään teosten tunnistamisessa. Yhteystietoja voi tiedustella Didrichsenin Taidemuseolta. Kattava kokoelma valokuvia – yli 5 000 kuvaoriginaalia ja noin 1 600 skannattua kuvaa Hiltusen teoksista – on luovutettu Kansallisgallerialle.
Teoksia huutokaupoissa harvakseltaan
Taidebuumin aikaan 1980-luvulla Eila Hiltusen joitakin veistoksista myytiin huutokaupoissa korkeilla hinnoilla. Esimerkiksi teräsveistos Hyenan (1959) lähtöhinta oli 70 000 markkaa ja vasarahinta 80 000 markkaa. Tämä oli aikanaan korkea hintanoteeraus elävän taiteilijan teoksesta.
Muutamia Hiltusen teoksia huutokaupattiin 2000-luvun vaihteessa, ja hintahaarukka liikkui vajaasta 500 eurosta 8 000 euroon. Esimerkiksi vuonna 2002 Bukowskisilla myydyn Sirkushevonen-veistoksen (pronssi, 37 cm) lähtöhinta oli 3 500 euroa ja vasarahinta 8 000 euroa.
Viime vuosina Hiltusen veistoksia on huutokaupattu harvakseltaan. Pienveistosten hinnat ovat olleet noin 1 100–8 000 euroa. Vuonna 2015 Bukowskisilla huutokaupattiin Hiltusen Polyfonia-pienoisveistos 13 500 eurolla. Veistoksella oli paras mahdollinen provenienssi eli se oli ollut mukana lukuisissa näyttelyissä, ja se mainittiin myös taiteilijasta kertovassa kirjassa.
Hiltunen teki myös jonkin verran kevyempiä tekniikoita kuten grafiikkaa. Näiden teosten hinnat ovat huutokauppojen jälkimarkkinoilla noin 250–600 euroa.
Syntymästä kulunut sata vuotta marraskuussa, juhlanäyttely Helsingissä
Eila Hiltusen syntymästä tulee 22.11.2022 kuluneeksi sata vuotta. Didrichsenin taidemuseon juhla- ja retrospektiivinäyttely Materian runous – Eila Hiltunen 100 vuotta on esillä 29.1.2023 asti. Näyttelyssä on esillä teoksia 1940-luvulta 2000-luvun alkuun asti. Didrichsenin taidemuseon kokoelmaan kuuluu useita Hiltusen teoksia.
On odotettavissa, että taidemarkkinoille tulee lähiaikoina myyntiin Hiltusen teoksia ja niiden hinnat nousevat, ainakin jos teoksella on näyttelyhistoriaa tiedossa.
Sijoitusmielessä Hiltusen teoksia kannattaa katsoa läpi koko tuotannon eli 1950-luvulta aina 1990-luvulle. Erityisen tärkeää on, että teos on ollut esillä taiteilijan uraa käsittelevissä näyttelyissä. Jos näyttelyhistoriaa ei ole, teos on joka tapauksessa hieno keräilylisä taidekokoelmaan.
Eila Hiltuselle myönnettiin Pro Finlandia -mitali vuonna 1966 ja professorin arvonimi vuonna 1973. Vuonna 2000 hän sai Suomi-palkinnon ja vuonna 2001 Taiteen valtionpalkinnon.
Hiltusen teoksia on useissa taidekokoelmissa ja monien säätiöiden kokoelmissa.
Pauliina Laitinen
*Juttuun on lisätty 28.9.2022 maininta pienistä, ohuista langoista ja suikaleista koostetuista, teoksista, joiden signeeraus oli mahdotonta. Lisäksi mainitaan, että perikunta auttaa mielellään teosten tunnistamisessa.
