Kuvataiteen kuuman listan ykkösnimet ovat Maaria Märkälä, Antti Vuori ja Ali Munsterhjelm. Heitä kaikkia yhdistävät vahvat värit.
Maaliskuussa julkaistu kuvataiteen kuuma lista perustuu tiedusteluihin, joita Taloustaidon taideasiantuntija Pauliina Laitinen-Littorinille on tehty eri taiteilijoiden tuotannoista viimeisen puolen vuoden aikana.
Tunnelma taidemarkkinoilla on hyvä. ”Nousukausi orastaa. Klassikoiden listalla on nyt useita kalliimpia taiteilijanimiä, joiden teoksia hankitaan yleensä nousukaudella.”
“Mitä useammin teokset vaihtavat omistajaa, sitä enemmän taiteilijoista tulee tiedusteluja. Myös ajankohtaiset näyttelyt, näkyvyys mediassa ja taiteilijasta julkaistut kirjat lisäävät tiedusteluja.”
”Lista ei perustu omiin taidemieltymyksiini”, Pauliina Laitinen-Littorin korostaa.
Maaria Märkälä ilottelee väreillä, kuvataiteilija Liisa Hietanen virkkaa ihmisiä, Katariina Sourin henkevyys viehättää
Nykytaiteilijoiden listalla eniten ihastusta on herättänyt taidemaalari Maaria Märkälä, jonka vahvan koloristisista ja ekspressiivisistä maalauksista on tullut viime kuukausina runsaasti kyselyjä.
”Maaria Märkälä on pitänyt aktiivisesti näyttelyjä ja kasvattanut fanikuntaansa tasaisen vahvasti.”
Kuvataiteilija Liisa Hietanen on uusi nimi listalla. ”Hänestä on tullut suhteellisen pienessä ajassa paljon tiedusteluja. Tämä jo viittaa jonkinlaiseen ilmiöön”, Pauliina Laitinen-Littorin arvioi.
Liisa Hietanen pitää ahkerasti näyttelyjä ympäri Suomea. Hän toteuttaa veistoksensa virkaten ja neuloen.
”Humoristiset virkkausveistokset ovat herättäneet huomiota. Kyselyjä on tullut etenkin virkatuista ihmisten näköisveistoksista. Osa tiedustelijoista on pohtinut, miten taidesijoituksen arvo kasvaisi, jos muotokuvattavasta tekisikin virkatun näköisveistoksen.”
Katariina Sourilla on paljon ihailijoita, ja hänen henkevistä ja tunnelmallisista maalauksistaan kysellään yhä useammin.
”Sourin mediatunnettuus on varmasti lisännyt kyselyjä. Tämä on hyvä, sillä taiteilijan työ on julkista ja työn tarkoitus on herättää reaktioita. Erityisen kiinnostavaa on sekin, että Katariina Sourin teoksia on kyselty myös Ruotsista ja Sveitsistä, joissa henkisyys ja luonnonläheisyys ovat vahvoja trendejä.”
Kaj Stenvallin 1990-luvun ankat uudessa nousussa
Viime kuukausien uusi ilmiö on taiteilija Kaj Stenvallin 1990-luvun ankka-maalauksiin liittyvät kyselyt.
”Olen kuullut, että myös taidekauppiailta on tiedusteltu Stenvallin ankkoja. Samoin Juhani Linnovaaran sammakkomaalaukset ovat haluttuja. Kiinnostus Juhani Palmun aikaisempiin töihin on myös jälleen viriämässä, ja niitä on pitkästä aikaa kyselty aktiivisesti.
Pauliina Laitinen-Littorin arvioi, että kiinnostus Stenvallin, Linnovaaran ja Palmun teoksiin on osa tämän hetken retrotrendiä. ”Nämä ovat odotettuja signaaleja, jotka kertovat, että nousukausi on hiljalleen tulossa myös kotimaisille taidemarkkinoille.”
Esimerkiksi Kaj Stenvallin ankkoja on harvoin myytävänä. ”Myynnissä olevien teosten vähäisyys lisää kyselyitä. Ihmisiä kiinnostaa, mistä niitä voi ostaa. Juhani Linnovaaran teoksia on sen sijaan ollut viime aikoina enemmän myynnissä huutokaupoissa. Juhani Palmun teosten hinnat ovat puolestaan nousussa jälkimarkkinoilla.”
”Yksi selitys kiinnostukselle on, että kansainvälisillä taidemarkkinoilla suositut populaariaiheiset taideteokset ovat saamassa vihdoin kunnon jalansijaa myös Suomessa. Näyttää siltä, että pop-aiheet vahvistuvat taidemarkkinoilla, ja siihen tarpeeseen meillä vastaavat aiemmilla vuosikymmenillä suurta suosiota nauttineet taiteilijat.”
Tilanne taidemarkkinoilla on nyt samantyylinen kuin 1990-luvun puolivälin jälkeen, kun laman jälkeinen nousukausi orasti kotimaisilla taidemarkkinoilla.
Nykytaiteilijoiden listalla on monia pitkän linjan rakastettuja taiteilijoita sekä nuorempia jo asemaansa vakiinnuttaneita taiteilijoita.
TOP 20 nykytaiteilijat
1. Maaria Märkälä
2. Liisa Hietanen
3. Katariina Souri
4. Ville Kylätasku
5. Juhani Linnovaara
6. Juhani Palmu
7. Kaj Stenvall
8. Johanna Ehrnrooth
9. Marika Mäkelä
10. Kristian Krokfors
11. Henry Wuorila-Stenberg
12. Kuutti Lavonen
13. Heikki Marila
14. Pasi Tammi
15. Kim Simonsson
16. Rafael Wardi
17. Tero Annanolli
18. Carolina von Schantz
19. Eliya Zweygberg
20. Risto Vilhunen
Antti Vuori maalasi värikästä draamaa, Pauli Vuorisalo hallitsi viivan, Jukka Mäkelä tunsi maiseman
Edesmenneiden taiteilijoiden listan kärki on muuttunut. Listan kärjessä ovat hiljattain menehtyneet taiteilijat Antti Vuori, Pauli Vuorisalo ja Jukka Mäkelä. ”Taiteilijan kuolema lisää kyselyitä”, Pauliina Laitinen-Littorin sanoo.
Erikoinen uusi listalle nousija on eroottisia kuvia tehnyt Touko Laaksonen (Tom of Finland). Hänen tuotannostaan oli näyttely Wäinö Aaltosen -museossa vuosi sitten. Taiteilijan elämästä kertovan elokuvan ensi-ilta oli helmikuussa 2017.
”Touko Laaksosen teoksia on äärimmäisen harvoin myynnissä taidemarkkinoilla, ja suurin osa kyselyistä onkin liittynyt siihen, ovatko teokset työt hyviä sijoituskohteita ja mistä niitä voi hankkia."
Muutoin edesmenneiden taiteilijoiden listalla on edelleen vahvasti edustettuina modernin ja erityisesti konstruktivistisen tyylin edustajia. Elga Sesemannin tuotanto on myös alkanut kiinnostaa selvästi aikaisempaa enemmän keräilijöitä.
”1900-luvun taiteilijoiden lista on nuorentumassa. Kysyttyjen taiteilijoiden tyyli on aikaisempaa modernimpi.”
TOP 20 edesmenneet taiteilijat
1. Antti Vuori
2. Pauli Vuorisalo
3. Jukka Mäkelä
4. Touko Laaksonen (Tom of Finland)
5. Elga Sesemann
6. Ernst Mether-Borgström
7. Göran Augustson
8. Juhana Blomstedt
9. Susanna Nykyri
10. Juha Soisalo
11. Birger Carlstedt
12. Leena Luostarinen
13. Olli Lyytikäinen
14. Anita Snellman
15. Håkan Brunberg
16. Carolus Enckell
17. Tapio Wirkkala
18. Eila Hiltunen
19. Laila Pullinen
20. Henrik Tikkanen
Ali Munsterhjelm tallensi Turkua, Helene Schjerfbeck klassikoiden huipulla, Marcus Collin tunnetaan ihmishahmoista
Ali Munsterhjelm on aina ollut arvostettu suomalainen taiteilija, mutta kiinnostus hänen tuotantoonsa on kasvanut viime kuukausina. Ali Munsterhjelm on tunnettu erityisesti kulttuurimaisemien ja Aurajoki-maalausten tekijänä.
Munsterhjelmilla sekä kahdella muulla Turku-taustaisella taiteilijalla kuten Santeri Salokivellä ja Axel Haartmanilla on tulossa yhteisnäyttely Turun taidemuseoon syyskuussa, mikä varmasti osaltaan lisää kiinnostusta.
”Helene Schjerfbeck on ollut monta vuotta taloudellisen laskukauden vuoksi hieman paitsiossa, mutta nyt hänen teoksiaan on taas alettu tiedustella niin Suomessa kuin Ruotsissakin”, Pauliina Laitinen-Littorin sanoo.
”Marcus Collinista tulee tasaisesti kyselyjä. Viime kuukausina hän on ollut kiinnostavampi todennäköisesti siksi, että Helsingin taidemuseossa on Air de Paris -näyttely, jossa on esillä Collinin kauneimpia Pariisi-aiheisia teoksia.” Näyttely on avoinna 12.8. asti
Klassikkotaiteilijoiden listalla on nyt aikaisempaa enemmän kalliimpia taiteilijanimiä. ”Tämä kertoo ehdottomasti siitä, että taidemarkkinoilla pahin taantuma on ohi. Uusi parempi taloudellinen kausi on alkamassa.”
Myönteinen innostus nostaa klassikkolistalle Helene Schjerfbeckin lisäksi Ferdinand von Wrightin ja Akseli Gallen-Kallelan.
“He ovat taiteilijoita, joiden teoksia hankitaan yleensä eniten nousukausilla.”
TOP 20 klassikot
1. Ali Munsterhjelm
2. Helene Schjerfbeck
3. Marcus Collin
4. Santeri Salokivi
5. Berndt Lindholm
6. Ferdinand von Wright
7. Yrjö Ollila
8. Ellen Thesleff
9. Axel Haartman
10. Vilho Lampi
11. Akseli Gallen-Kallela
12. Anna Snellman
13. Dora Wahlroos
14. Hugo Backmansson
15. Vilho Sjöström
16. Antti Halonen
17. Mikko Carlstedt
18. Helny Tigerstedt
19. Eric Vasström
20. Victor Westerholm
Kuvataiteen kuuma lista kevät 2018 on julkaistu 12.3.2018.