1800-luvun jälkipuoliskolla kotien sisustajat ammensivat tyylejä menneiltä ajoilta. Aateliston vanhoissa kartanoissa oli aitoja kustavilaisia kalusteita ja rokokoo-kalusteita. Vaurastuva porvaristo ja metsäkaupoilla rahaa ansainneet talonpojat halusivat koteihinsa samaa loistoa. Vastaus löytyi jopa hieman väheksytyistä kertaustyyleistä.
Historiallisten tyylien ”paluu” muotiin niin sisustuksessa kuin arkkitehtuurissa 1800-luvun puolenvälin jälkeen tunnetaan kertaustyyleinä. Tällaisia kertaustyylejä olivat mm. uusrokokoo, uus-Ludvig XVI -tyyli, uuskustavilaisuus, uusbarokki, uusgotiikka ja uusempire.
Olisi oikeastaan parempi puhua historismista, joka viittaa menneistä tyyleistä inspiraatiota ammentaneeseen ideologiaan. Kertaustyyleissä oli aina kyse oman aikansa ilmiöstä.
Kertaustyylit eivät ”palanneet” siinä järjestyksessä kuin ne aikoinaan ilmenivät, eivätkä ne välttämättä väistyneet uuden kertaustyylin noustessa suosioon, vaan jäivät rinnalle ja jopa sekoittuivat keskenään.
Arkkitehtuurissa eri aikakausien tyylipiirteitä saatettiin yhdistellä samassakin rakennuksessa varsin estottomasti. Toisaalta nähtiin, että tietty arvokkaaksi mielletty tyylisuunta, kuten uusrenessanssin klassisuus, sopi pankkirakennukselle tai yliopistolle.
Aateliston Ritarihuone on uusgotiikkaa. Kuva: K.E. Ståhlberg, 1890–1899. Kuva: Museovirasto
Kiinnostus menneisyyteen voi selittyä monella tapaa. Se liittyi muun muassa nationalismiin ja kasvavaan kiinnostukseen kansakunnan omaan historiaan.
Kertaustyylejä alkoi ilmaantua 1800-luvun puolivälistä alkaen eli samaan aikaan, kun porvaristo aloitti varsinaisen nousunsa yhteiskunnan rappusilla. Voi pohtia, oliko näillä myös yhteyttä toisiinsa. Aateliston vanhoissa kartanoissa oli aitoja kustavilaisia kalusteita ja rokokoo-kalusteita. Samaa loistoa vaurastuva porvaristokin halusi koteihinsa.
Esineitä edullisemmin kaikille
Uudet teolliset valmistusmenetelmät laskivat esineiden hintoja, jolloin yhä laajempi ostajakunta pystyi ostamaan niitä. Muotiin tulivat myös hopeoidut esineet.
Historiallisten tyylien asiantuntija, kamarineuvos Kari-Paavo Kokki on kutsunut ilmiötä demokratisoitumiseksi. Tällä hän viittasi siihen, että sekä alemman että ylemmän yhteiskuntaluokan henkilöllä saattoi olla kodissaan sama teollisesti valmistettu tuoli. Myös metsäkaupoilla vaurastuneet talonpojat hankkivat saleihinsa uusrenessanssikalusteita.
Kertaustyylit nousivat suosioon perätysten ja nopeassa tahdissa –osa hiipui varsin nopeasti, osa kesti pitempään. Jälkimmäisiin kuuluu uusrokokoo, jonka valtakausi kesti pitkään aina 1840-luvulta 1900-luvun alkuun saakka.
Tyylejä ei huonekaluihinkaan suoraan jäljitelty tai kopioitu, vaan niistä pikemminkin inspiroiduttiin. Esimerkiksi uusrokokoossa oli tunnistettavia rokokoon tyylipiirteitä kuten s-jalka ja simpukankuoret.
Tyylit iloisesti sekaisin
Kertaustyylit eivät rajoittuneet vain kyseisen aikakauden esineisiin tai huonekaluihin.
Vastaavilla tyylielementeillä kuorrutettiin uudemmatkin keksinnöt, kuten trymoot eli korkeat lattia- ja seinäpeilit, kukkapylväät, valokuvakehykset, pianot ja valaisimet. Jalkoihin saatettiin lisätä liikuttelun helpottamiseksi pienet pyörät.
Emma-tuoli oli 1800-luvun lopun tyypillinen uusrokokoota edustava pikkutuoli. Emma-tuoli on säilyttänyt suosionsa, ja niitä valmistetaan yhä. Kuvan tuoli on mahdollisesti valmistettu vasta 1900-luvulla. Kuva: Stockholms Auktionsverk.
Ihanteellinen 1800-luvun loppupuolen koti oli runsaalla kädellä sisustettu. Ikkunoilla roikkuivat paksut verhot, lattioita peittivät itämaiset matot ja sisustuksen yleisväritys oli tumma ja raskas.
Seinillä oli syvänsävyiset kuviotapetit, peilejä ja erilaisia tauluja, maalauksia, painokuvia ja litografioita. Ne oli sijoitettu niin, että ne täyttivät lähes koko seinäpinnan.
Ovien edessä oli oviverhot, jotka saattoi vetää syrjään ja kiinnittää tasseleilla ja tupsuilla koristeltujen nyörien avulla. Pöytiä peittivät liinat, valokuvat ja lukuisat koriste-esineet.
Ikkunoiden edessä oli suuria viherkasveja. Huonekalut verhoiltiin sametilla, plyysillä, silkillä tai villa- ja silkkidamastilla. Aiempaan verrattuna ne olivat mukavia, pehmustettuja ja sohvat jousitettuja.
Tyylejä yhdisteltiin sisustuksessa estoitta toisiinsa. Toisaalta nähtiin, että esimerkiksi romanttinen uusrokokoo sopi hyvin makuuhuoneisiin ja salonkeihin, kun taas tyyliltään uusrenessanssia, uusgotiikkaa tai uusbarokkia edustavat huonekalut sopivat ruokasaliin tai herrainhuoneisiin.
Amalia Appelgrenin eli Appelgrenin fröökynän sali 1800-luvun lopulla edustaa kertaustyyliä. Kuva: Finna.fi, Kemin historiallinen museo
Runsaasti koristeltu pianiino kynttilänjalkoineen 1800-luvun lopulta Tiljanderin perheen salissa. Pianon päälle kerättiin valokuvia ja koriste-esineitä, ja sisustuksen värit ja materiaalit olivat raskaita. Kuva: Finna.fi, Helsingin Kaupunginmuseo
Uusrenessanssihuonekalu oli tyyliltään raskas ja arkkitehtuurisen massiivinen. Kookkaan nahkasohvan, jota kutsuttiin myös keisarinsohvaksi, on valmistanut Bomanin huonekaluliike. Kuva: Finna.fi, Etelä-Karjalan museo
Uusrenessanssia edustava kirjoituspöytä huudettiin 40 eurolla. Kuva: Hagelstam
Kertaustyylien erottaminen esikuvistaan ei ole aina helppoa. Esimerkiksi uusempire saattaa kerrata esikuvansa muotoja varsin uskollisesti. Toimiva ohje on, että mikäli esinettä ei ole helppo puhtaasti määrittää tiettyyn tyyliin, se todennäköisesti on kertaustyylejä. Myös puulaaduissa ja värityksessä on eroa alkuperäiseen.
Kertaustyylien erottaminen toinen toisistaankaan ei ole aina yksinkertaista, sillä samassa esineessä saattaa olla havaittavissa useampaa tyyliä. Esineessä saattaa esimerkiksi olla muotokieli barokista mutta koristelu onkin uusgotiikkaa.
Kaksitoista uusbarokkituolia huudettiin noin 800 eurolla. Kuva: Stockholms Auktionsverk
Nämä uusempiretuolit ovat 1800-luvun ja 1900-luvun vaihteesta. Kuva Stockholms Autionsverk.
Kertaustyylit ovat mainettaan parempia, esikuviaan edullisempia
Jostain syystä kertaustyyleillä on ollut hieman huono maine, vaikka kyse olikin usein taidokkaista käsin- tai puoliteollisesti valmistetuista esineistä.
Ehkä syvään juurrutettu aitouden ja alkuperäisyyden ihanne ja myöhempi etenkin jugendin nostattama arvostus käsityötä kohtaan on vaikuttanut siihen, että kertaustyyleistä on puhuttu vähemmän kiinnostavana ajankohtana. Porvaristoa, johon tyyli voimakkaasti liitettiin, moitittiin myös huonosta mausta.
Kertaustyylejä edustavat huonekalut ovat kestäviä ja laadukkaita, mutta ne eivät ole yhtä suosittuja kuin muut, mikä voi osin myös johtua niiden koosta. Huonekalut ovat mittasuhteiltaan suunniteltu isoihin tiloihin. Esimerkiksi uusrenessanssin suuria paneeliselkäisiä sohvia saattaa olla vaikea mahduttaa kerrostaloasuntoon.
Kertaustyylin huonekalut ovat kuitenkin esikuviaan edullisempia. Jos haluaa vaikkapa siron rokokoonojatuolin, mutta lompakko ei anna periksi ostaa 1700-luvun rokokookalusteita, voi samaa henkeä tavoitella kertaustyylin kalusteella.
Huutokaupoissa kertaustyyliä edustavat esineet nousevat harvemmin korkeisiin hintoihin. Uusrokokoota edustavan nojatuoliparin, sohvan tai pienen pöydän lähtöhinta saattaa olla vain 200–300 euroa.
Nyt puhutaan tyylikalusteista
Kertaustyyleiksi nimitetään nimenomaan 1800-luvun loppupuolen tyylejä. Tosin vanhoja tyylejä mukailevia kalusteita valmistettiin läpi 1900-luvun – ja niitä valmistetaan edelleen. Näitä kutsutaan yleisesti tyylikalusteiksi.
Entä ovatko kertaustyylit tekemässä paluuta? En ehkä vielä sanoisi niin, mutta olen huomannut kertaustyyliä edustavia huonekaluja yhä enemmän ulkomaisissa sisustuslehdissä, Instagramissa ja blogeissa.
Etenkään nuorille sisustajille ei ole enää niin suurta merkitystä sillä, onko kyseessä kustavilainen vai uuskustavilainen kaluste. Mutta kasvava kiinnostus historismiin ja vanhoja tyylejä mukaileviin rakennuksiin on ilmeistä. Viime vuosina arkkitehtuurin kentällä on keskusteltu vilkkaasti historiallisten tyylien paluusta.
Artikkelin aloituskuvan istuinryhmä oli Kalmin talon salissa Torniossa. Tornion kaupunginlääkäri Einar Kalm asui perheineen Hallituskatu 13:n kohdalla olleessa komeassa asuinrakennuksessa 1800-luvun lopulta lähtien. Kuvaaja Einar Kalm, 1910–1929. Tornionlaakson museo.
Lähteet:
Rakel Kallio 1998: Tyyli –taiteen näennäinen itsestäänselvyys teoksessa Katseen rajat taidehistorian metodologiaa Lukkarinen Ville, Elovirta Arja (toim.)
Kokki Kari-Paavo 2006: Tyylien tarkastelua teoksessa Suomen antiikkiesineet Kertaustyylit Kokki Kari-Paavo et al. (toim) Weiling & Göös
Marketta Tamminen 2006: Johdanto Suomen antiikkiesineet Kertaustyylit Kokki Kari-Paavo et al. (toim) Weiling & Göös
Katja Weiland-Särmälä
Kirjoittaja on filosofian tohtori, taidehistorioitsija ja esinetutkija
