Kauan ennen peilin keksimistä veden pinta saattoi toimia kuvastimena, jonka väreilevältä pinnalta omia kasvoja ihailtiin.
Antiikin tarustossa kauneudestaan tunnettu Narkissos rakastui omaa lähteestä heijastuneeseen peilikuvaansa niin, ettei malttanut poistua kuvajaisensa ääreltä.
Maalauksissa peilistä itseään ihastelevaa hahmoa käytettiin monesti varoittamassa turhamaisuuden paheesta. Peili symboloi myös aistillisuutta ja ylellisyyttä.
Maalauksissa peiliä käytettiin hämäämässä silmää trompe-l'œil -efektinä, jonka avulla kaksiulotteiselle pinnalle saatiin syvyyden ja tilan tuntua.
Joskus peilin tarkoitus maalauksessa muistuttaa katsojalle myös toisen, näkymättömän maailman läsnäolosta.
Varhaisimmat kuvastimet valmistettiin kiillotetusta metallista. Metallipinnoitetut lasipeilit kehiteltiin ajanlaskumme alussa nykyisen Libanonin alueella.
Amalgaamilla eli tinan ja elohopean seoksella päällystettyjä lasipeilejä valmistettiin mm. 1300-luvun Venetsiassa Muranon saarella.
Peili oli ylellisyystuote 1500- ja 1600-luvuilla, joihon vain yhteiskunnan aivan ylimmällä kerroksella oli varaa.
Barokkiaikaan valmistettiin ensimmäiset suuret peilit
Barokkiaikana kehiteltiin tapa valaa peililasia, jolloin suurienkin peilipintojen valmistus tuli mahdolliseksi.
Peileistä tulikin tärkeä osa barokkisisustusta. Versaillesin 1600-luvun lopun Galerie des Glases eli peiligalleria on tästä paras esimerkki, ja se toimi inspiraationa myös muiden eurooppalaisten kuninkaallisten linnojen peilisaleille.
Suurvalta-ajan Ruotsissa peilit alkoivat yleistyä laajemmin eliitin keskuudessa. Tukholmalainen Buchard Precht (1651–1738) oli peilintekijöistä tunnetuimpia.
Perukirjoista ja huutokaupoista käy ilmi, että 1600-luvun peilejä koristeltiin veistetyin ja kullatuin tai lakkamaalatuin puisin kehyksin. Peilinkehyksiä valmistettiin myös eksoottisemmista materiaaleista kuten ebenpuusta ja kilpikonnanluusta.
Venetsialaisten esikuvien mukaa peilinkehys saatettiin valmistaa myös peilistä. Kehyksessä saattoi olla erilaisia hopealyötteitä, emalikoristeita tai ne oli saatettu peittää verhoin ja hopeakankaasta tehdyillä ruusukkeilla.
Myöhäisbarokin peileissä kehys pienenee ja yksinkertaistuu, ja peililasi on usein reunoistaan fasettihiottu.
Rokokoopeilistä piti maksaa ylellisyysveroa Ruotsissa
Rokokoon aikaan peilit löysivät tiensä myös vaatimattomien maalaiskartanoiden, varakkaiden porvarien ja pappiloiden saleihin. Peilejä ei tarkoitettu pelkästään itsensä peilaamiseen, vaan se oli koriste-esine maalausten tapaan.
Rousseaun ajatukset paluusta luontoon voidaan nähdä toteutuneen myös peilien kautta, kun ikkunoista läpi heijastuva ulkotila sekottui sisätilaan. Toisaalta peili paljasti yhä totuudenmukaisemmin henkilön piirteet, joita valistuksen hengessä käytettiin myös oman ruumiillisuuden ja itsetutkiskelun välineenä.
Ruotsin talous oli 1700-luvulla sotaretkien jäljiltä huonolla tolalla ja ylellisyysesineiden kuten peilien ja peililasien tuontia pyrittiin rajoittamaan tulleilla ja ylellisyysveroilla.
Tällä pyrittiin myös vauhdittamaan kotimaista tuotantoa. Alussa riittävän hyvää peililasia ei kuitenkaan osattu valmistaa ja ulkomailta tuotiin yhä peililaseja.
Rokokoopeilien lasi jaettiin usein kahteen osaan.
Tähän oli kaksi syytä:
1. Isojen peililasien tuontitulli oli suurempi kuin pienien, joten oli taloudellisempaa pitää peileissä kahta pientä lasia kuin yhtä suurta.
2. Suurten peililasien valmistus oli vaikeampaa, joten ne olivat myös kalliimpia.
Kaksi pientä peililasia saattoi olla moninkertaisesti edullisempia kuin yksi suuri.
Rokokooaikaan peililasin reunat hiottiin faseteille ja peilin tausta folioitiin elohopealla, joka aiheutti monille työntekijöille myrkytyksen.
Peilikehyksiä valmistettiin kullatusta tai marmoroidusta puusta ja niissä saatettiin käyttää myös posliinia, pastellage-massaa tai papier-mâché-paperimassaa.
Suomessa useimmat rokokoon alkuajan peilinkehykset olivat mustia tai ruskeita.
Suomessa toimi 1700-luvulla vain muutamia peilintekijöitä, ja suurin osa Suomessa tavattavista peileistä on valmistettu nykyisen Ruotsin puolella. Tuon ajan peilintekijöistä olen kirjoittanut lampetti-aiheisen jutun yhteydessä enemmän.
Empirepeilissä oli keisarillista loistokkuutta
Empiretyylin keisarillinen komeus, mahtipontisuus ja symmetrisyys näkyy 1800-luvun peileissä. Peilit olivat empiresisustuksen keskeinen osa.
Peilejä valmistettiin mahongista ja niitä koristeltiin griipein, viuhkoin, seppelein ja kotkin. Peileissä oli usein myös polttokullattuja pronssilyötteitä.
Peiliin yhdistettiin usein konsolipöytä, ja kartanoissa tyypillisiä kalusteita olivat lattiasta kattoon ulottuvat trymoot (korkea seinää vasten asetettu peili) sekä omilla jaloillaan seisovat ns. psyykepeilit.
Edustavimmat peilit hankittiin Pietarista. Suomessa Helsingin seudulla niitä valmistivat mm. Elias Strömberg ja Christian Sjöberg.
Tukholmassa peilivalmistus oli keskittynyt Tukholmaan ja Göteborgiin, jossa jälkimmäisessä toimi yksi ajan merkittävimmistä peilinvalmistajista: P.G. Bylander.
Vanhat peilit eivät ole menettäneet lumoaan. Minua vanhoissa peileissä kiehtovat kaikki ne menneisyyden katseet ja henkilöt, joita peileihin on vuosisatojen kuluessa heijastunut. Minulle peili symboloikin yhtä aikaa ajattomuutta, mutta myös kaiken hetkellisyyttä.
Jos hankit vanhan peilin, huomaa nämä asiat:
- Vanhoissa peileissä peilejä ja kehyksiä on usein korjailtu. Rikkoontuneita tai tummuneita peililaseja on saatettu vaihtaa. Peili on kuitenkin arvokkain mahdollisimman alkuperäisenä.
- Kurkkaa peilin taakse ja etsi hallileimaa, jonka avulla valmistajan ja ajankohdan ajoittaminen on mahdollista. Voit etsiä vanhasta peilistä myös kultaajan merkkiä. Vuodesta 1767 peilintekijät eivät enää kullanneet kehyksiä, vaan sen hoiti oma ammattikuntansa. Kultaustyöt piti asetusten mukaa varustaa tekijän merkillä, mutta tästä ei aina piitattu.
- Voit erottaa ”elohopeapeilin” katsomalla peilin taustaan. Peilin elohopeafolioidussa lasissa on hopeanvalkoinen tausta, hopeafolioidussa tumma.
- Vanhan peilin tummentumat johtuvat kemiallisesta reaktioista, niitä ei saa pois puhdistamalla. Tummentumat kuuluvat peilin historiaan.
- Älä koskaan pese vanhoja peilejä voimakkailla puhdistusaineilla. Mikäli puhdistaminen on välttämätöntä vaikkapa noen poistamiseksi, veden ja miedon puhdistusaineen sekoitus riittää. Älä suihkuta puhdistusainetta suoraa peiliin, vaan liinaan.
- Tarkista huolella peilin kiinnitys. Vanhoissa peileissä kiinnitykseen on käytetty usein ajan saatossa hapertuneita naruja, jotka eivät enää jaksa kannatella raskaita peilejä. Vaihda ne esimerkiksi rautalankaan. Näin voit säästyä peilin rikkoontumiselta ja seitsemän vuoden onnettomuudelta.
Katja Weiland-Särmälä
Kirjoittaja on taidehistorioitsija ja esinetutkija
